"Oi olet kokko ilmon lindu, lendäjä ijän iguini".

tietäjä Joutavaiselta voipi kysyä kaikesta henkiin, luonnonvoimiin, luonnonuskoon ja suomalaiseen kansanuskoon liittyvästä.

"Vesi velles, taivas taattos, maa maamos, kuikka tuattos tuattos".

SUOMALAINEN JA URALILAINEN HALTIJAPERINNE

1. rakkaimpina pidettyjen koti ja sukuhaltijoiden ohella uralilaiset kansat ovat palvoneet ympäröivää luontoa.

2. koti ja sukuhaltijoista (esivanhempien henkiä) luonnonvoimia on erottanut niiden muuttumattomuus ja pysyvyys (päivän ja kuun piiloleikki taivaalla samanlainen kuin 4000 vuotta sitten). 

3. luonnonvoimia on ihailtu ja pelätty, kutsuttu luokse ja pyydetty poistumaan, toivottu antamaan antejaan ja hyväksytty annittomuus.

4. vuorovaikutusta voi verrata ystävyyteen jossa annetaan ja otetaan, pyritään ymmärtämään toista ja kunnioittamaan toisen tarpeita.

5. luonnonvoimia ei olla pidetty yliluonnollisina tai ihmiselämästä erillisinä vaan perheenjäseninä ("vesi velles, taivas taattos, maa maamos") ja tavallisena osana elämää.

6. tasavertainen suhde henkiolentoihin ja luontokappaleisiin on suurimpia erottajia luonnonuskontojen ja "korkeampaan voimaan" uskovien ihmiskeskeisten moraaliuskontojen välillä.

7. henkiolentojen ihmismäistäminen ja sukupuolistaminen (ukot, akat) on verrattain myöhäistä perua ja lähtöisin tapojen sekoittumisesta esivanhempien palvontaan, etelästä tulleiden kansojen uskomuksiin ja haluun ymmärtää henkiä ihmisten kaltaisina perheinä.

8. alkuperäisessä animistis-totemistisessa ajattelussa ihmisiä ja eläimiä on pidetty samana miksi monet vanhemmista jumaluuksista ovat eläinhahmoisia (kotka=ilma, hauki=vesi) tai eläinten ja ihmisten yhdistelmiä (ihmisten kieltä puhuvia eläimiä, eläinten kieltä puhuvia ihmisiä).

9. kaiken mikä liikkuu on uskottu elävän ja täten omaavan hengen (mansin lili, henkisielu). hengen omaavia olentoja on pidetty samaan ryhmään kuuluvina ja kohdeltu suurella kunnioituksella.

10. aikojen kuluessa osa hengistä tuli muita tärkeämmiksi, tunnetummiksi tai palvotummiksi (jumalat). 

11. jumaliksi kohosi henkiä jotka olivat kaikkialla samoja (kuu, taivas), elämän ehtoja (vesi, tuli) tai tärkeitä ihmisen selviytymiselle (riistaeläinten henget, kalojen henget).

12. henkien palvontaan liittyvistä tavoista vanhinta ja ominta kerrostumaa edustaa erikoisten kivien ja puiden pitäminen henkien sijoina ja henkiolentojen kanssa viestiminen unin, huudoin, vihellyksin, soitoin ja lauluin, myöhäisempää ja vieraampaa kerrostumaa ihmisrakenteiset pyhäköt kaavamaisine seremonioineen, kumarteluineen ja rukouksineen.

13. veriuhraamista voidaan pitää myöhäisenä karjanhoitoa harjoittaneilta kansoilta omaksuttuna tapana (vanhimmat tunnetut uralilaiset jumalat "eivät kaipaa ihmisten lahjoja"). vanhempaa pyyntikansojen uhriperinnettä edustaa ensimmäisen saaliin pyhittäminen hengille, saaliseläinten kohteleminen suurella kunnioituksella (kaikki eläimestä saatu käytetään) ja henkien tahdon ja mielialan toistuva tiedustelu.

14. luonnonvoimia voidaan jaotella hyödyn ja käyttötarkoituksen (ruoka, lämpö), vuodenaikojen (ukkonen=kesä), sukupuolten työnjaon (tuli=nainen, metsä=mies), sijainnin (päivä=ylinen) ja eläinhahmojen mukaan.

15. metsää on pidetty ruuan, polttopuiden ja tarveaineiden antajana, ympärivuoden jumaluutena, enemmän miehen kuin naisen ulottuvuutena (metsästys) ja keskisen paikkana. metsän ilmentyminä on pidetty karhun ja hirven kaltaisia syviä saloja asuttavia eläimiä.

16. maata on pidetty elämän, terveyden, kasvun ja hedelmällisyyden antajana, kesän jumaluutena, enemmän naisen kuin miehen ulottuvuutena ja alisen paikkana. maan ilmentyminä on pidetty kasveja ja muurahaisen ja käärmeen kaltaisia maan alla ja tasalla liikkuvia eläväisiä.

17. jokea on pidetty juoksevan veden, ruuan ja runsauden antajana ja tärkeänä kulkureittinä, kesän jumaluutena, enemmän miehen kuin naisen ulottuvuutena (kalastus) ja keskisen paikkana. joen ilmentyminä on pidetty kaloja, vesilintuja ja saukon ja majavan kaltaisia nisäkkäitä.

18. vettä on pidetty elämän, puhtauden, hedelmällisyyden ja terveyden antajana, kesän jumaluutena, enemmän naisen kuin miehen ulottuvuutena ja keskisen paikkana. veden ilmentyminä on pidetty sammakkoja ja kaloja. 

19. tulta on pidetty elämän, lämmön, valon ja mukavuuden antajana, ympärivuoden jumaluutena, enemmän naisen kuin miehen ulottuvuutena (kotituli) ja keskisen olentona. tuli on ymmärretty ihmishahmoisena ("tuli nuorin tyttäristä").   

20. päivää on pidetty ajan, suunnan, valon, lämmön ja ilon antajana, kesän jumaluutena, yhtä lailla naisen kuin miehen ulottuvuutena ja ylisen olentona. päivän ilmentyminä on pidetty perhosen ja pääskysen kaltaisia päiväeläimiä. 

21. kuuta on pidetty ajan, valon, hedelmällisyyden ja terveyden antajana, talven jumaluutena, enemmän naisen kuin miehen ulottuvuutena (kuukautiset) ja ylisen olentona. kuun ilmentyminä on pidetty yöeläimiä. 

22. taivasta eli ilmaa on pidetty valon, sateen, kasvun ja järjestyksen antajana, ympärivuoden jumaluutena, yhtä lailla naisen kuin miehen ulottuvuutena ja ylisen olentona. taivaan ilmentyminä on pidetty kotkan kaltaisia ilman lintuja.

23. ukkosta on pidetty sateen, kasvun ja tulen antajana, kesän jumaluutena, yhtä lailla naisen kuin miehen ulottuvuutena ja ylisen olentona. ukkosen ilmentyminä on pidetty tummia lintuja.

24. tuulia on pidetty suuntien, terveyden, virkeyden ja järjestyksen antajina, ympärivuoden jumaluuksina, enemmän miehen kuin naisen ulottuvuutena (metsästys) ja ylisen olentoina. tuulten ilmentyminä on pidetty puita ja lintuja.    

25. tähtiä on pidetty valon, suuntien, lukujen ja tarinoiden antajina ja esivanhempien sielujen sijana, talven jumaluutena, yhtä lailla naisen kuin miehen ulottuvuutena ja ylisen olentoina. tähtien ilmentyminä on pidetty ihmisten jälleensyntyviä sieluja. 

26. edellisten lisäksi jumalallisia piirteitä on liitetty vuodenaikoihin, eläimiin ja puihin joista kerrotaan päivän-kirjan tulevissa osissa.

27. uskomusten kirjavuutta selittää eri aikakausien yhteen nivoutuneet perinteet, uralilaisten kansojen maantieteelliset erot ja ihmisten henkilökohtaiset mieltymykset (yksi kokee yhteyttä veteen, toinen maahan). 

METSÄ

1. metsään mentäessä on kysytty lupa metsänhaltijalta.

2. metsäpoluille ei ole saanut yöpyä tai tehdä tulta (eläinten ja henkien reittejä).

3. metsälle puhumista on kutsuttu metsän kanssa pakisemiseksi (mecanke pagizemha).

4. kaikua on pidetty metsänhaltijan äänenä (niin metsä vastaa kun sinne huutaa).

5. suota (nur) on pidetty omana ulottuvuutenaan, maan ja veden välimuotona ja alkukaaoksen ilmentymänä. suolla on ollut oma haltijansa (Nur cud). suon on uskottu olevan iältään maata ja ilmaa vanhempi.

6. suolla ihmisen on uskottu menettävän muotonsa ja kadottavan ajantajunsa. suolla nähtyjä sinisiä liekkejä (virvatulia) on pidetty varjosielujen (ort) jälkinä. suolle ei olla menty turhaan tai jätetty mitään. suolla on voinut nähdä oman kohtalonsa.

7. "Metsän ukko, metsän kukko, metsän halli harmaa parta, ota mettä mättähästä, kulta kuppine käessä, kulta sulka kuppisessa, haavoja parentamaa, kipehiä päästämää" (metsästä on haettu välineitä parantamiseen).

8. vepsäläiset ovat lausuneet metsään mennessään "hozain i hozajuska, astkad mindaime mecha" (isäntä ja emäntä, lähtekää mukaani metsään). metsälle on ilmoitettu etukäteen vierailusta. metsään ei olla menty suorittamaan mitään tiettyä tehtävää vaan on kuljettu metsän ehdoilla.

9. komien metsänhaltijan Versan on uskottu voivan ottaa karhun, huuhkajan, suuren männyn ja myrskytuulen hahmon. Versaa on pidetty tarkkana mutta oikeudenmukaisena ja kohtelevan ihmisiä sen mukaan miten käyttäytyvät metsässä. vedenhaltija Vasaa on pidetty Versan vihollisena. Versan on uskottu pystyvän osoittamaan ihmiselle metsästä oman puunsa (as pu). puiden vahingoittaminen Versan pyhissä paikoissa on ollut kiellettyä. Versalle osoitetut lahjat on jätetty auringon laskiessa kaatuneiden puunrunkojen tai kantojen päälle tai suurten puiden juurille (etenkin haapojen).

10. komilaiset metsästäjät ovat pyhittäneet metsänhaltija Versalle ensimmäisen saaliinsa. haltijan on tiedetty pitävän tarinoista miksi metsässä yövyttäessä on istuttu pitkään tulen ääressä. juhlapäivien aattoina on menty metsänreunaan ja pyydetty Versalta katajanoksia kotia ja perhettä varten. kotona oksat on laitettu uunille tai poltettu ja astuttu savun yli. Versan suojelukseen on turvauduttu pitkille matkoille lähdettäessä ja metsän läpi kuljettaessa.

11. hantien metsänhaltijoita on kutsuttu nimellä Unt-tonx (tonx=haltija). metsänhaltijoista ei olla veistetty kuvia koska näiden on uskottu näyttäytyvän metsän puissa, kivissä ja eläimissä. jokaisella metsällä on tiedetty olevan oma haltijansa.

12. nenetsien hyväntahtoisenena pidetyn metsänhaltijan Paargän ihmishahmoisia kuvia on veistetty puihin.

13. mordvalaiset ovat kutsuneet metsänhaltijaa Vir-avaksi (vir-emo, vrt. komien Versa ja inarinsaamelaisten Vires-ajka).

14. udmurtit ovat kutsuneet metsänhaltijaa nimin Nules-murt, Tsatsa-murt (metsä-ihminen), Nules-utis (metsän-vartija) ja Bidzim nuna (suuri setä). haltijan on uskottu voivan ottaa suuren puun, myrskyn ja vihurin hahmon. kesällä ja talvella Nules-murtin on tiedetty pitävän häitään "vaeltamalla tuulispäissä niin että korkeat puut ryskyvät". haltijaa ei olla pelätty koska tämän on uskottu olevan "voimakas mutta hölmö". haltijalle on uhrattu syksyisin suurten kuusien alla. lahjat on ripustettu puiden oksille.

15. udmurtit ovat muistaneet metsänhaltija Nules-murtia kevät ja syysmyrskyjen aikaan. kevätuhrissa on pyydetty ettei kesällä myrskyäisi, syksyllä riistaa. haltijan kunniaksi on syöty hanhia ja sorsia.

16. saamelaisen metsänhaltijan Leibolmain (leppämies) sijana on pidetty puun oksaa joka on haarautunut alapäästään jaloiksi (vanhimmat tunnetut jumalkuvat luonnon muokkaamia). haltijan vieressä makaamalla on uskottu voitavan nostattaa lempeään. haltijaa on säilytetty lähteen äärellä.

17. sanalla tapio on tarkoitettu metsänhaltijaa ja metsää itseään ("kostu korpi, mielly metsä, taivu ainonen tapio", "kuule metsä, herää tapio"). tuulenpesiä on pidetty tapion päähineinä tai kourina, vesottuneita kantoja tapion kantoina, vesoja tapion hiuksina. naavaa on kutsuttu tapion parraksi, pientä närettä jonka oksat ovat kääntyneet alaspäin tapion kämmeneksi, isompaa alaspäin kasvavaa närettä tai petäjää tapion pöydäksi ja renkaaksi kasvanutta puuta tapion lukoksi.

18. naispuolista metsänhaltijaa on kutsuttu sanoin "Metsän emo, havulakki, vanha vaimo". suomalaisten Metsän emoa ovat vastanneet virolaisten Metsa-ema, liiviläisten Motsa-jema ja mordvalaisten Vir-ava.

19. vepsäläisen metsänhaltijan Metshisen (metsähinen) on tiedetty olevan metsässä kaikkialla. haltijan on uskottu voivan ottaa suden ja karhun hahmon.

20. metsänhaltijoiden lisäksi metsissä on tiedetty elävän yksittäisten puiden henkien ja sielujen. saamelaista puun henkeä on varoitettu koputtamalla puun runkoon ennen kaatamista. marien puun henkeä on kutsuttu nimellä Pu-ört (puun sielu). mordvalaisen Tsufto-avan (puu-emo) asuttaman puun latvassa on uskottu riehuvan "talvisen myrskyn ja kesäisen tuulen".

21. metsänhaltijan eksyttäessä jonkun tai aiheuttaessa ongelmia on tätä voitu kurittaa sitomalla yhteen oksia, ripustamalla oksiin kiviä tai lyömällä puinen tappi kannon reikään.

22. hantien metsänhaltijaa on kutsuttu nimin Unt-tonx (salon-haltija), Unt-menk ja Vont-junk (erän-mies). haltijan on uskottu olevan "karvainen kuin muutkin metsän asukkaat" ja "karva-silmäinen-jalakas" ja elelevän syrjäisillä saloilla. jokaisella metsällä ja metsän läpi virtaavalla joella on tiedetty olevan oma haltijansa. Unt-tonxilta on toivottu pyyntionnea ("ruskean eläimen seitsemää onnea, mustan eläimen seitsemää onnea"). haltijalle on uhrattu metsästys ja kalastuskauden alussa ja lopussa, suuren saaliin jälkeen ja ensimmäisen saaliin jälkeen. haltijan lahjat (luita, nahkoja) on ripustettu puihin tai asetettu tuohilevyille puiden alle ("päivän koittaessa, syntyvän koitteen esiintullessa").

23. korkeita kannonneniä ja maatöyräitä on pidetty metsänhaltijan sijoina (Vont-lunk-kat, salon-haltijan-kota).

24. metsänhaltijaa on pidetty turkiseläinten luojana ja antajana.

25. metsissä asustavia lintuja (pöllö, tikka) on pidetty metsänhaltijan apulaisina.

26. hantisukujen on kerrottu saaneen alkunsa metsänhaltija Unt-tonxin tyttären ja metsästäjän välisestä liitosta.

27. mansit ovat kutsuneet metsänhaltijoita metsän-ukoiksi, kolmisylisiksi-metsän ukoiksi (Vuor-ansux) ja karvasilmäisiksi-metsä-utsiksi (Punin-sampä-ur-utsi).

28. metsänhaltijaa on voitu kutsua sitomalla yhteen kaksi näreen ja yksikantaisen pihlajan latvaa punaisella langalla loihtien samalla "Metsän-ukko halliparta, pane partas palmikkohon, pane kätes käärimihin, pane kinttus kiintimihin". haltijan on uskottu ilmestyvän unessa.

29. metsänhaltijaa on kutsuttu asettamalla lahja muurahaispesään, tekemällä tuli koloisen (tikkojen hylkäämän) puun juurelle tai virittämällä valkea paikalle missä on kolme istuimiksi sopivaa kiveä. kutsuminen on tapahtunut illalla auringon laskettua (yö henkien aikaa).

30. kaikista metsän antimista on annettu ensimmäinen osa metsänhaltijalle. kesän ensimmäiset marjat on poimittu kiven päälle. haltijan osana on voitu pitää keitoksesta nousevaa höyryä ja vaahtoa.

31. naispuolista metsänhaltijaa on puhuteltu sanoin "ehtoinen metsän emäntä", "metsän eukko ennellinen", "metsän armias antimuori", "metsolan muori metinen", "korven korkea eukko", "ahon aimoinen emäntä", "sinisukka suon emäntä, kaunis kankahan eläjä", "salokaarron kaunis vaimo", "haapasaaren kaunis neiti", "metsän tytti, metsän neiti, metsän piika pikkarainen", "metsän tyttö, mieluneiti, sinipiika pikkarainen" ja "korven kuuluisa korea".

32. metsää on puhuteltu sanoin "mielly metsä, kostu korpi, taivu ainoinen tapio", "hyvä emäntä, metsän emäntä, metsän taitava tapio", "metsän eukko, kaunis karva, itse metsän tapio", "tapio metsän emo, havulakki vanha vaimo", "kuule metsä, herää tapio" ja "mielly metsä miehiisi, taivu ainoinen tapio".

33. saamelaiset ovat pyytäneet metsänhaltija Leibolmailta pyynti ja metsäonnea. haltijaa on pidetty karhujen suojelijana joka on mennyt halutessaan karhujen puolelle. haltijalle on uhrattu jousia ja nuolia. metsältä palaavien metsästäjien päälle on pirskotettu punaista lepänkuorinestettä ("Leibolmain kunniaksi").

34. saamelaisten noitarummuissa metsänhaltija Leibolmai on kuvattu karhun viereen kädessään jousi tai sauva.

35. inarin saamelaisilla on ollut suomalaisvaikutteisia metsänhaltijoita (Virku-akka, Vires-aka, Tava-ajk), kuolan saamelaisilla venäläisvaikutteisia (Miehts-hozjin, metsän-isäntä).

36. saamelaisen metsänhaltijan Vare-jiellen (metsän-eläjä) on kerrottu pitävän hiljaisuudesta. naispuolisen haltijan Luot-hozjikin (luot-emäntä) on tiedetty varjelevan poroja kesäisin kun nämä vaeltelevat omillaan ja avustavan villipeurojen pyynnissä. haltijaa on muistettu keväisin ja syksyisin porojen kokoontuessa yhteen. haltijan on kerrottu olevan "karvainen kuin peura".

37. marien Metsän-ukkoa (kozla-kuguza) ja Metsän-akkaa (kozla-kuwa) on muistettu metsälle lähdettäessä. haltijoille on veistetty puuhun lovi ja jätetty loveen pieni lahja. metsässä yövyttäessä haltijoilta on pyydetty terveyttä ja menestystä. lehtojuhlissa metsäneläjille on kaadettu oma juomauhrinsa. haltijoiden on kerrottu olleen alkujaan ihmisiä.

38. marit ovat tervehtineet metsää sinne mennessään. metsässä on ollut hyvä lauleskella koska puiden on tiedetty ymmärtävän puhetta ja pitävän laulusta. metsään on menty puhtaana. metsää ei ole saanut turmella tai saastuttaa.

39. "metsän eukko rautahammas, veri kuorsi kuontalosta, kyll mie tunnen siun kottiis, kuusen all on kenkitetty, rahka suoll on rauoitettu" (metsänhaltija naarassuden hahmossa).

40. metsään lähdettäessä on lausuttu "ota nyt, metsä, miehiksesi, urohiksesi, tapio, ota miestä oppimahan, taivon kaarta katsomahan".

41. "siitä lieto Lemminkäinen, jopa hiihti hiljallensa, mieliksi Metsän emännän, salon impijen iloksi" ja "niinpä lieto Lemminkäinen, viikon hiihtoa hivutti, lauloi virret viijan päässä, kolmet korven kainalossa, miellytti Metsän emännän, itsenkin Metsän isännän" (haltijoita on miellytetty liikkumalla hiljaa ja laulamalla kauniisti).

42. "Mielikki, metosen tytti, sie tarkka tapion vaimo, kun mie lienen pahoin loatin, siun koissa käyvessän, ota pois omat hyväs, anna pois omat pahani, jykiet on pitää, vaikiet on kantaa" (metsänhaltijan tyynnyttelyä).

43. "Mielikkö, metsän emäntä, mesikäppä, källeröini, pankam o käsi kätehe, käsi toisehe käteh, eläkä leukojas levitä, eläkä hampahias, hajota" (metsänhaltija naaraskarhun hahmossa).

44. metsänhaltijaa on kutsuttu matalaoksaisen mäntypuun luona ("semmone pitää olla oksa että olla kuin metsikanan jalka") sanoin "Metsän ukko, uujuparta, korven ukku, noavaparta".

45. metsänhaltijaa on hyvitelty ottamalla kolme varpaa kolmesta lepästä, sitomalla varvat yhteen ruskealla villalankalla ja luovuttamalla varvat haltijalle sanoin "Metsän ukko, uujuparta, korven ukko, noavaparta, ota nyt omat hyväs".

46. "pyylöil on pyhät metshät, koppelil on korvet suuret" (metsälintujen asuttamia korpia on pidetty pyhinä).

47. vepsäläiset ovat kutsuneet metsänhaltijoita nimin Mecan izanda (metsän isäntä), Mechiine (metsänhiisi), Korbhiine (korpihiisi), Mecamez (metsänmies), Mecauk (metsänukko) ja Toine pol (toinen puoli).

48. metsään eksyneen on uskottu peittyneen pyhään haltijoiden lähettämään sumuun ("eteenpäinmeno-ymmärrystä minulla ei ole, takaisinastumis-ymmärrystä minulla ei ole").

49. "vie metsää vesiset silmät, kanna silmät kastuneet" (metsälle käyty kertomassa murheita).

50. hantit ovat vältelleet eläinten pesintä ja asuinpakkoja. metsässä ei ole saanut puhua lujaa, huutaa tai kuiskata. nuoria eläimiä ja naaraseläimiä ei olla metsästetty. metsästyskauden ensimmäinen saalis on valmistettu ja syöty metsänhaltijan kunniaksi.

51. metsään mentäessä on lausuttu "ota, metsä, mieheksesi, urohiksesi, tapio, korpi kolkkipojiksesi" tai "mezän on tytti, mieli neito, sala koarten vaimo kaunis, soatai tuolla soareksella, tuollai kummulla kuleta".

52. metsälle on lähdetty sanoin "lepy lehto, kostu korpi, ilahu metsän isäntä, minun mehille tultuani, aamu-miehen astujessa", hierottu itseään havuilla ja jatkettu "harjoan havulla pääni, voian mekkoni mesillä, jotta mie haisosi havulle, katajille katkoasi, tekisi mieleni minun, metsän mettä juuakseni".

53. sanalla metsä (kantauralin majda) on ymmärretty metsänhaltijaa ja karhua (karjalan mettsä), reunaa, äärtä ja erämaata (saamen maecce), syrjässä olevaa (saamen maeccen), kaukaista (unkarin messze), talvista metsää (suomen moita), peuranpyynnin aikaista metsää (saamen myejdi) ja syvän lumen aikaista metsää (saamen mojda).

54. hantit ovat uskoneet metsänhaltijoiden yöpyvän "pajujen rehevöittämässä joen suussa".

55. mansien metsänhaltijoiden menkwien on uskottu olevan alkuhenki Numin lehtikuusesta veistämiä "ensimmäisiä ihmisiä". toisen tarinan mukaan menkwejä on pidetty mahtavan toteemin Variksen jälkeläisinä. menkwien on tiedetty elävän kuin ihmisten mutta nukkuvan karhun taljoilla ja metsästävän eri eläimiä. haltijoiden  on kerrottu olevan pitkiä, pitkäpäisiä, voimakkaita ja ihmisiä yksinkertaisempia. mansien esivanhempien on tiedetty sotineen menkwejä vastaan, voittaneen nämä ja ripustaneen päänahkansa lehtikuusiin. menkwien on kerrottu pelkäävän tulta ja mansien pitämiä tuohinaamareita. haltijoiden kasvoja on kaiverrettu metsäpyhäköiden puihin ja aittojen tolppiin (polkujen, aittojen ja tulen vartijoita).

56. mansit ovat pitäneet menkwejä tarunomaisen por-heimon esivanhempina ja ystävällisinä olentoina. por-heimon vastustajat mosit ovat pitäneet menkwejä vahingollisina.

57. mansien karhujuhlia on pidetty metsänhaltija menkweiltä saatuina (peijaisten iästä ja alkuperästä).

58. mansit ovat kutsuneet miseiksi hyväntahtoisia metsänhaltijoita joiden on kerrottu asustavan vaikeakulkuisissa paikoissa. misejä on pidetty "ihmisten kaltaisina mutta seitsensormisisina". vanhaksi tullessaan misien on uskottu menevän "sinne mistä aurinko nousee". miseiltä on pyydetty onnea kalastukseen ja metsästykseen. sanalla mis on ymmärretty saalista, hyvää onnea ja onnellisuutta.

59. mansit ovat kutsuneet naispuolista metsänhaltijaa nimellä Mis-ne (mis-nainen). haltijan on kerrottu elävän jokien lähteillä "lehtikuusen pihkan tuoksussa turkisvaatteita ommellen". haltijan ja metsästäjien välisistä kohtaamisista on kerrottu paljon tarinoita (onnea tuovia). Mis-naista on pidetty "parhaimpien ja onnekkaimpien metsästäjien" esiäitinä. haltijan kuvia on valmistettu puusta ja kankaasta ja säilytetty koti ja sukupyhäköissä. karhujuhlissa Mis-naiset (näiksi muuttuneet ihmiset) ovat osoittaneet uhmaansa vastakkaiseen heimoon kuuluvaa Karhua kohtaan.

60. mansien metsänhaltijoiden menkwien pääpyhäkkö on sijainnut kempazh-joen yläjuoksulla (sat menkw, seitsemän menkwiä). pyhäkön menkwit ovat olleet 80-150cm pitkiä, setripuusta paikan päällä veistettyjä, etelään päin asetettuja, valkoiseen kankaaseen käärittyjä puu-ukkoja. menkwit on laitettu nojaamaan riviin pihta ja koivupuun väliin asetettuja vaakapuita vasten. toisen tavan mukaan menkwit on asetettu jonoon. pyhäkössä on käyty syksyisin ennen talvimetsästyksen alkua. haltijoiden kuvat on vaihdettu uusiin 3-5 vuoden välein. menkweille ei olla suoritettu veriuhreja.

61. mansit ovat kutsuneet naispuolista metsänhaltijaa nimin Wolja-jalpin-sa (volyan-pyhä-äiti) ja Mis-ne-ekwa (metsän-nainen-vanha-nainen). haltijan on uskottu tuovan hyvää onnea kalastukseen ja metsästykseen. Mis-ne-ekwan pyhäkkö on sijainnut pyhän joen (jalpin ja) rannalla. pyhäkössä on ollut tuohikattoinen puinen aitta, tulisija ja pieni matala pöytä. pöydällä on pidetty onttoa puunrunkoa johon akalle tuodut lahjat on jätetty. Mis-ne-ekwalle tuotuja puita, jousta ja nuolia on säilytetty aitassa. pyhäkössä käytäessä on sytytetty tuli ja sidottu liinoja haltijan puuhun.

62. mansien metsänhaltijaa Wor-xumia (pihtametsän-mies) on pidetty menkwien kaltaisena ihmisille vaarallisena karvaisena oliona. haltijan on tiedetty asuvan kaukana sisämaassa joen lähteillä. Wor-xumin metsässä on ollut kiellettyä viheltää, veistää, kaivertaa kuvia tai häiritä haltijan rauhaa.

63. metsää on lepytelty laittamalla lahjoja muurahaiskekoon, loihtimalla "käy nyt maata, mehän ukko, mehän ukko halliparta, mehän ehtoinen emäntä", sivelemällä metsän kanssa riitoihin joutunutta lepänvarvuilla ja sanomalla "noin leppeet olkoot meiän assiit, kuin nuo lepänvarpaat".

64. metsään eksyttäessä on sanottu "mie jou'ui huka jälile".

65. selkupit ovat pitäneet metsäneläimiä naispuolisen metsänhaltijan (Macin nejd) luomuksina ("kun kampaa hiuksiaan virtaa niistä oravia ja soopeleita").

66. metsästysmaita on pidetty metsänhaltija Macil lozin alueena ja rajatilana (ei kokonaan henkien maailmaa, ei enää ihmistenkään). metsässä on käyttäydytty kohteliaasti ("kuin toisen kodissa").

67. selkuppien soidenhaltijan Konzil iran (vanha-juuri-mies) on uskottu elävän juurissa, mättäissä ja kannoissa ("äänettömässä paikassa"). haltijan kerrotaan istuvan mättäillä (mättään kokoinen), kutsuvan ihmisiä ja johtavan näitä harhaan. haltijalle on uhrattu mättäiden päälle ja juurien alle.

68. selkuppien metsänhenkien (maci yulat) on uskottu hallitsevan metsää (tiettyä kohtaa metsässä) ja sen eläimiä (oman alueensa eläimiä). henkien on ajateltu auttavan tai vaikeuttavan metsästystä. hengille on uhrattu ripustamalla puihin kolikoita ja kankaanpalasia.

69. valkokaulaista soopelia on pidetty naispuolisen metsänhaltijan (Macil losil ima, metsä-henki-nainen) lähettiläänä.

70. selkuppien metsänhaltijaa Macil lozia on kutsuttu "setrihengeksi". haltijaa on kuvailtu "yksisilmäiseksi pieneksi mieheksi jolla suuret kulmakarvat, jonka jalanjäljistä syntyy eläimiä". haltijan lahjat on viety setrimetsään. metsästäjien tulille saapuvan haltijan on tiedetty lupaavan onnea.

71. naispuolista metsänhenkeä Macin nejdiä (macin ne, metsä-nainen) on pidetty miespuolisen hengen Macil lozin tyttärenä. haltijan on kerrottu elävän metsässä, liikkuvan suksin ja olevan "kaikkien eläinten rakastaja". haltijan rinnalla tiedetään kulkeneen kultaraidallisen oravan. haltijaa on pidetty pienenä ja kauniina (punainen nilkkoihin asti ulottuva letti) ja näkemisensä on uskottu tuovan metsästysonnea. haltijalle on lahjoitettu kankaanpalasia (sitoo oravilleen). haltijaa on kutsuttu polttamalla pihta ja kuusipuuta (seitsemässä nuotiossa).

72. selkupit ovat uskoneet luonnottomalla tavalla kuolleiden sielujen (ilsat) muuttuvan metsänhengiksi (macil qup) joilla sarvet ja turkki (tuovat metsästysonnea).

73. metsään tai suolle (sogra) eksynyttä on nimitetty sanoin lo imbat ("henki vei hänet"). eksyneen on uskottu tulevan hulluksi tai heikoksi.

74. metsänhaltijan puina pidetään "teerikoivua" ja "metsomäntyä" (puita joissa metsälinnut viihtyvät).

75. hantit pitävät metsänhiisiä (utsi) ahman ja sudenhahmoisina.

76. hantien metsänhaltijoiden (mis) ajatellaan asuvan "sopuliselkäisellä-seitsenvaaralla-hirviselkäisessä-metsässä".

77. kolmea rinnakkain kasvavaa puuta pidetään metsänvanhimman asuinpaikkana (asustaa vanhimmassa puussa).

78. metsänhaltijoita kutsutaan sanoin "tule metsä miehinesi, petäjä perehinesi, katajainen kantoinesi" tai "nouse honka huovinesi, koivu kolmen poikinesi".

79. nganasanit kutsuvat metsästystä rajoittavaa säännöstöä nimellä karsu (metsästyskausi alkaa heinäkuussa).

80. nganasanit kutsuvat metsänhaltijaa nimellä Khua-nema (puiden emo).

81. "vähää ennen suojaa toi mettä alkaa kohiseen" (metsän ääniä).

82. "ei mettä kaikillep paukuttelijoillem mittään anna", "jos vaan saaliillas kehhuu niin turha on koittaa", "jos söi metäle lähtiissä niin sillon ei suana mitää sualista" (metsästäjien uskomuksia).

83. "hetessuo jossa on semmosie avohetteitä, elävie hetteitä", "se jänkä on ylikulukematonta hutelikkova, siinä on ihan avosilimäkkehijäki" (soiden kuvauksia).

84. "sielhän niit oli sylämmettäs niit elikoi, pienii ja suurii" (sydänmetsä).

85. "myö kävelti öksyksiis tuol metsäs, ja löyvettiihä myö viimisel tänne rantaa", "siim metsäs on öksyttäjä, sanokoo kuka mitä sanokoo" (metsässä asuvasta eksyttäjästä).

86. "eteämetseä sannuot saloks" (etä ja kotimetsät).

87. "mettä hajaa hyväl ehtoosiin" (metsän tuoksut).

88. "tossa oli hallampaikka, mettä tuli kahlem pualen, keskellä oli sua" (soiden ja metsien yhteydestä).

89. "se oli semmonen hareikko missä kasvoi joku kuusen närhe harvas haavanvesakos" (metsätyyppejä).

90. "siellä kulukee niitä rimmin harijoja, ne on semmoset harijat, jota saattaa kulukia" (rimpisoilla).

91. "tynel ilmal metsä helliz hän ku lauloi", "metsä helähtä vasta", "revittä laula ni metsä helizö vasta", "metsä helähti vasta gu mörrähin" (metsä helisee vastaan).

92. "metsän kailukka" (saareke).

93. "kulu metsän kohhina" (metsän ääniä).

94. "koverat pud ne olti lylykkäitä" (lylypuut).

95. "sille voit kaik kaihoda, sille voit kaik itkiä, ei se kellegi verga" (huolien kertominen puille).

96. "oksat präkkäd metsäz jalkoin al" (metsän ääniä).

97. "miul tuligi hädä, miä noizin itkömä" (eksyessäni metsään).

98. "se on nin rädäizikkoi sto sind ei päze läbi" (rätäsikkö=tiheä metsä).

99. "so hytisö, silmänkohta", "sil on nidä so silmiä" (suon silmät).

100. "nistä keitätti tsajua, sokanervista" (parantavaa teetä suopursuista).

101. "valkkiavvahingo näkky, palo ono" (metsäpalo).

102. "linnud metsäs tsigerdäd" (metsän väki).

103. "metsä tsuhizo" (metsän ääniä).

104. "oha nyt siuld päv vihmaiz, ku siä et tunne metsäst poiz männä" (metsän peittoon joutuminen).

105. "semmonen uikoma männö sinne metsä" (kapea notko).

106. "soz oh hyväd murampaigad" (suolla muurainpaikat).

MAA

1. maanjäristyksiä on pidetty Maan emon liikkeinä.

2. ulkona yövyttyyn yöhön on pyydetty lupa puilta ja maanhaltijalta. lupa on pyydetty sanoin "anna maata maan luvalla, puun luvalla, kaiken kansan luvalla" (hyvät ja turvalliset unet).

3. talvella maan on uskottu lepäävän. lepoaika on alkanut lokakuussa vihreän hävitessä ja kasvun loppuessa.

4. maahan ei ole saanut työntää teräviä tai metallisia esineitä (maan pyhyys).

5. maan jumalattaren nimityksiä ovat olleet Maan emoinen, Maa ema, Madda rahkku, Mix-imi ja Ja-neba.

6. Maan emoa on pidetty hedelmällisyyden, synnytyksen ja naisten jumalattarena. emon on uskottu synnyttävän jokaisen päällään olevan elollisen olennon, lahjoittavan lapsille sukupuolielimen, parantavan lasten tauteja, seuraavan kaiken elollisen kasvua ja suojelevan perheiden yhtenäisyyttä.

7. maanvihoja on poistettu kiertämällä päätä lepänvarvuilla, loihtimalla "tervehytän tienottani, maireutan mannertani, terve maa terve manner, terve mantereen isäntä, kun lienet tuhoja tehnyt, vihojasi viskoellut, tee nyt suloinen sovinto, rakenna ikuinen rauha", heittämällä varvut maahan ja sanomalla lopuksi "terve maa, terve manner, tervehempi tervehtijä".

8. mordvalaisten Mastor-avaa (maa-emo) on yhdistetty maahan ja esivanhempien henkiin. haltijaa on puhuteltu sanoin "Mastor-ava elättäjä, suojelija, vatsan ruokkija, sinun päälläsi kuljemme, nousemme, kaadumme" ja "Mastor-ava, kaikki mullassa eläjät ovat sinun valtasi alaisia, sinä olet heidän hallitsijansa". maata ei ole saanut kaivaa tai lyödä. maahan kaaduttaessa on pyydetty anteeksi maalta.

9. "läbi muan, läbi mannun, läbi kolmen kirjokannen" (taivaan tavoin maan eri kerroksia kutsuttu kirjokansiksi).

10. saamelaisten Maddar-ahkkun (maa-emo) palvontapaikkoina on pidetty metsän keskellä sijaitsevia sileitä kiviä eli maakiviä ja erikoisia kantoja. pyhinä pidettyjen maakivien päällä ei ole saanut istua.

11. "terve maa, terve manto, terve meiän marjukkainen, marjukkainen kaunokkainen, matalikko mantsikkainen" (maan tervehdys vaihdellut vuodenaikojen mukaan).

12. saamelaisen taivaanjumalan Raedien tytärtä Rana-neidiä (ruoho-neito) ja puolisoa Raaz-ajkaa (ruoho-akka) on pidetty kasvillisuuden ja keväisten pälvien haltijoina jotka tuovat tullessaan kasvun ja viheriäisen ruohon. haltijoille on uhrattu keväisin toivoen poroille parhaita laidunpaikkoja.

13. mansien maan jumalatarta on kutsuttu nimin Joli-torem, Ma-ankw, alempi-maan-äiti, Sorni-kaltes, kultainen vaimo ja aamunkoittotytär. jumalatarta on pidetty elämän, äitien ja synnyttävien naisten suojelijana.

14. maanhaltijoiden hyväksyntää on pyydetty sanoin "hyvät maat, hyvät maahaltijakset, mairehet maat, mairehet maahaltijakset, ottakaa työ omiks".

15. "moa suuttuu jos yltä alakivijen hyppii" (alakivet eli maakivet maanhaltijalle pyhitettyjä, maantasalla olevia sileitä kiviä ja kallioita).

16. sukupuuttoon kuolleiden kamassi-samojedien uhrirukous on kuulunut "lahjan tuomme eteenne, äitimme, isämme, Maan henki, maailman, maan, älä pahastu tähän lahjaan". lahjaksi on annettu setripuun pähkinöistä valmistettua voita joka on heitetty tuleen.

17. obinugrilaisen maanjumalattaren Ma-ankwin lahjat on asetettu maahan pajua vasten nojaamaan.

18. karjalaiset ovat tervehtineet maata heittäytymällä tantereelle vatsalleen ja levittämällä kädet sivuille.

19. Maan emon on uskottu olevan raskaana keväisin. raskautta on kestänyt ensimmäisten vihreiden versojen puhkeamiseen asti. raskausaikana on kuljettu kengät tai virsut jalassa.

20. saamelaisilla on ollut kiellettyä ottaa sammalta tai jäkälää kivien päältä (jos on ollut pakko on paljastunut kohta peitetty).

21. mordvalaiset ovat kutsuneet maan emoa Mod-avaksi.

22. udmurtit ovat kutsuneet maanhaltijaa nimin Mu-kiltsin (mu=maa, kildini=synnyttää, luoda), Kaldyni-mumas, Muzem-mumi (maa-emo) ja Muzjem-anai. haltijan on uskottu välittävän ihmisten ja taivaanjumala Inmarin asioita. Mu-kiltsinin on kerrottu kulkevan pitkin niittyjä valkoisissa vaatteissa ja nostavan tuulen kumoamia kasveja ylös. vanhemman käsityksen mukaan haltijalla ei ole ollut ihmishahmoa. 

23. udmurtit ovat pyytäneet maanhaltijalta onnea, terveyttä ja elonpäiviä vastasyntyneille.

24. udmurtit ovat uskoneet Maan emon elelevän luonnon muodostamissa kummuissa (rinnoissa) joita ei ole saanut kaivaa. syksyisin kasvun hiipuessa haltijan on tiedetty vaipuvan uneen. Maan emoa on hyvitelty aina kun on oltu pakotettuja kaivamaan maata. haltijaa on palvottu etenkin kesäisissä niityillä järjestetyissä juhlissa ("oi Maa-emo, me kiitämme sinua kun olet meitä ruokkinut menneenä vuonna"). haltijan on tiedetty liikkuvan pienen valkoisen perhosen hahmossa ja tuovan hedelmällisyyttä ja onnea kaikkialle mistä kulkee. valkoisten perhosten puuttuessa on näitä lähdetty kutsumaan laulaen.

25. kevään ensimmäisiä lumen alta paljastuvia ruohomätäksiä on pidetty pyhinä ("mätäs märkä maita vanhin, paju puita ensimmäinen").

26. udmurtit ovat uskoneet mättäitä ja saroja suojelevan haltija Sase-mymyn (sara-emo).

27. metsissä ja soilla kasvavia kaisloja ja saraheiniä (hankien päällä heiluvat korret) on yhdistetty maan pyhyyteen.

28. saamelaisen maanhaltijan Rana-neiden on uskottu tuovan kevään ensimmäiset suoruohot, poronvasat ja muuttolinnut (ranan-lodde). kuolan saamelaisilla haltijaa on kutsuttu Raiz-ajkaksi (ruoho-akka).

29. kolttasaamelaiset ovat kutsuneet maahisia nimellä Jennam-vuolas-olmo (maan-alainen-ihminen) ja Jennam-jielli (maa-eläjä).

30. samojedit ovat kutsuneet maan alla eläviä haltijoita syyhyrttje-väeksi.

31. hantien hyväntahtoisena pidetyn maanhaltijan My u imin (maan-vanha-nainen) on kerrottu parantavan ja ehkäisevän maan alta tulevia sairauksia. haltijalle on uhrattu kaivamalla kodan alle seitsemän astiaa, luita tai kattila (arvokkaita).

32. hantien maanjumalatar Joli-taremin (maa-emo) on tiedetty antaneen hengen kaikelle taivaanjumala Numi-taremin luomalle. jumalattaren on kerrottu ottaneen ohjakset Numilta ihmisiä luotaessa, mantereita luoneen taivaanjumalan siirtyessä taka-alalle. ensimmäisten ihmisten on uskottu syntyneen pajunvarvuista ja savesta, ensimmäisten eläinten männynoksista.

33. obinugrilaiset ovat kutsuneet maata nimin "nahkainen maa", "karvainen maa" ja "likaselkäinen-pyhä-maa". maan ja taivaan yhteydestä on sanottu "taivaan luomisesta, maan luomisesta alkaen" ja "taivas ja maa, oletteko minut unhoittaneet". karhua on kutsuttu "taivaan ja maan pojaksi".

34. obinugrilaiset ovat kutsuneet maanjumalatarta nimin Joli-tarem-sanuw (alisen-tarem-emo) ja Ma-ankw (maa-emo). jumalatar on esiintynyt luomiskertomuksissa taivaanjumala Numi-taremin puolisona ja sisarena jonka pyynnöstä Numi "loi valon ja saattoi pyörivän maan asettumaan". Joli-taremin on kerrottu antaneen eläväisille hengen ja syötävää ("syötäväkseen vesanurpa, heinänurpa hiukoville"). jumalattaren on tiedetty asustavan maassa kodan alla, lahjansa on kuopattu makuulavan viereen nahkoihin käärittyinä. jumalatarta on kuvailtu sanoin "nahkaisen-maan, routapaakkuisen-maan-nainen-emo".

35. obilaista maanjumalatarta on kutsuttu nimin Mey-imi (maan-eukko), Elle-mey-imi (suuri-maan-eukko), suuri-maan-emo, musta-maa-emo ja loppu-maan-suuri-maan-emo. jumalattarelle on esitetty pahoittelut maata kaivettaessa ja elämää otettaessa. jumalattaren apuun on turvauduttu etenkin sairaustapauksissa (elämän antaja ja ylläpitäjä).

36. suurimmassa tunnetussa Maan-eukolle järjestetyssä rituaalissa on seitsemän noidan tiedetty koonneen uhrilahjat seitsemään kattilaan joiden ympäri on kierretty kulkueessa ja syöty yhteinen ateria. aterian jälkeen noidat ovat aloittaneet henkimatkan jumalattaren luo tarkoituksenaan viedä kattilat "seitsenuhrisen uhripatsaan luo, seitsemää erkanevaa tietä pitkin, seitsemän maanalaisen kerroksen läpi, seitsenoviseen Maan-eukon kotaan".

37. taivasjumala Numi-taremin tavoin obinugrilaisten Maan-eukosta ei olla valmistettu ihmishahmoisia kuvia (maa itse). jumalattaren apuhenkien (mey-junk) kuvia on säilytetty kattiloissa.

38. Maan emon on kerrottu luoneen karhun ja ahman (maan värisiä, pesivät maan koloissa). 

39. Maan emolle lahjoitettuja eläimiä on pidetty elätteinä (jir-lox) kunnes ovat kuolleet vanhuuteen (elämän jumalatar).

40. maanhaltijoita on puhuteltu sanoin "maan haltia, manteren haltia, terve manteren alainen, terve mannu hallitsija", "maan henki, hyvä henki, haltia maan matalan, pyhän penkeren pitäjä", "ukko musta maan isäntä", "manun eukko, maan emäntä, mainio manuen emäntä", "mannun ukko, mannun eukko, maan ehtoisat eläjät, maan vartijat vakaiset" ja "pihan piika, pellon neiti, akka manteren alainen".

41. kallioilla ja suurilla kivillä on ollut omat haltijansa. kallionhaltijaa on kutsuttu kohdissa joissa kallio on märkä tai lohjennut urille.

42. marit ovat pitäneet Melande-awaa (maa-emo) elävänä olentona ("jos ei eläisi ei voisi mitään kasvattaakaan"). haltijan on uskottu ymmärtävän ihmisten puhetta ja tarpeita ja antavan ihmisille ravinnon ja makuupaikan. haltijaa on muistettu lehtouhreissa ja pienemmissä rukouksissa. haltijalle annetut lahjat on kuopattu maahan (väriltään tummia).

43. Maan emon sairastellessa (loppusyksy) on maasta tiedetty voitavan saada sairauksia (sert, maan vihat).

44. "terve maa, terve manoinen, terve terveet tulijat, terve maihen tervehtijä, anna sie miulle niin puhas tervyys, kun mie annan sinulle puhtaat verhat" (verha=uhrilahja, kangas, vaatekappale, rengas).

45. "alaisihin maaemähän, alasihin taivoisin" (maata pidetty taivaan kaltaisena, rajaton, loppumaton).

46. ihmisen syntymähaltijan on uskottu asustavan maassa ("koska syntyy maahan"). syntymähaltijaa on kutsuttu sanoin "nouses luontoni, lovesta, havon alta haltieni, moan alta makoamasta".

47. "anna vuori voimiasi, kallio kavehtijoitasi, sinun on väki väkevä, sinun voimat voittavammat" (loihdittu kallion luona johon ei päivä paista tai joka on aina märkä, lukujen jälkeen on otettu halkeamasta kiven murusia).

48. parantamiseen käytetyt kivet ("kivi kikko, maan kokko, manteren autijon asuja") on kerätty maanhaltijalta lupaa kysyen. käytön jälkeen kivet on palautettu sijoilleen.

49. hantien mukaan tie aliseen on kulkenut sammalpeitteen läpi tai metsässä olevasta reiästä tai kolosta johon on uhrattu maanjumalatar Tox-imille (maan-vanha-nainen).

50. "anna moata moan luvalla, moan luvalla, puun luvalla" ja "anna moata moan unia, puun unia" (makuulle käytäessä lausutut sanat osoitettu maalle jonka päälle käydään ja puulle jonka alle asetutaan).

51. "moa olet sie, moa olen mieki, moan olemma pojat kumpanenki" (maan uskottu yhdistävän ihmisiä, vrt. maista riitelevät "maanomistajat").

52. maanhaltijan lahjoja on jätetty kivien alle.

53. jalanjälkien muotoisia kiviä on pidetty haltijoiden jälkinä.

54. ihmisen on kerrottu syntyneen savesta, maasta ja mullasta.

55. maan vala on vannottu ottamalla käteen maata ja maistamalla sitä.

56. komit ovat uskoneet ihmisen syntyneen savesta. alkuhenki Jenin tiedetään antaneen savelle lovin eli hengen. toisessa tarinassa kuikanhahmoinen alkuhenki Omel sukeltaa merenpohjasta kolme hiekanjyvää joista Jen luo maan ja ihmisen.

57. samojedit ovat vannoneet maan valan muotoilemalla maasta erityisen vannontaan käytetyn esineen.

58. virolaiset kivi-tietäjät (kivi-targad) ovat selittäneet asioita kivien ja kallioiden uurteista.

59. kolttasaamelaiset ovat kuvailleet maan syntyä sanoin "ensin oli akka". vienan karjalassa maan synnystä on kerrottu "kasvo soari, kasvo nurmi, kasvo neito nurmen peähän".

60. ensimmäiset poimitut marjat on heitetty vakasta takaisin maahan (maanhaltijan osa).

61. hantit ovat esittäneet haltijoille toiveita nostelemalla pyhinä pidettyjä kiviä (nostettu, toivottu, nostettu uudestaan).

62. hantit ovat uskoneet liikkuvien kivien omaavan lilin eli hengen, paikallaan olevien ollessa hengettömiä. maata on pidetty hengellisenä, maasta nostettua maata hengettömänä.

63. hantit ovat pitäneet arvokkaina ihmisten, eläinten (hirvi) ja erikoisen muotoisia kiviä. kiveen on tullut törmätä sattumalta. kiven on uskottu tuovan kantajalleen onnea ja hyvää oloa. pieniä kiviä on pidetty noitien apuhenkien sijoina (köx lunk, kivi-henki). kivi on voitu luovuttaa toiselle käden päälle asetettuna kasvot kohti ural-vuoria.

64. karjalassa on arvostettu pilkullisia, linnunmunaa muistuttavia kiviä ja mustia kiviä. kiviä on puhuteltu sanoin "kivi puhtas, sano miul hyvät sanasi".

65. "nousen kivelle, ala kivelle, maa kivelle, tässä miehie parannetaan" (maakiviä on käytetty parantamiseen).

66. hantien syntymäjumalatarta Kaltosia on pidetty maan pyhänä henkilöitymänä. jumalatarta on kutsuttu "häneksi joka antaa elämän yhdellä kädellä ja ottaa toisella".

67. sanalla maa on ymmärretty lattiaa ja maalattiaa (inkerin ma), maan väriä (karjalan moa), maalta päin puhaltavaa tuulta (karjalan moalline), multaista (vepsän makaz), valtakuntaa (liivin mo), seutua (saamen majan), maailmaa (saamen mava), alhaalla olevaa (marin my, myj), paikkaa (mansin me, ma) ja maaperää (hantin mex, mow).

68. "maan karva, kanervan karva" (karva=kanerva, kasveja ajateltu maan karvoina).

69. mansit ovat arvostaneet erikoisen muotoisia ja sattumalta löydettyjä kiviä. kiviä on kannettu mukana ja kiinnitetty verkkoihin onnea tuomaan. kivenhaltija Axwtas-ojkan (kiven-vanha-mies) sijana on ollut erikoinen paljon rautaa sisältänyt kivi jota on pidetty mansikylän suojelushaltijana. haltijan kivi on puettu kuuteen eri väriseen paitaan ja poronnahasta tehtyyn lakkiin. kiven vieressä on sijainnut toinen kivi jota on pidetty haltijan akkana. Axwtas-ojkaa on ajateltu yhtenä ural-vuorten haltijan Nor-ojkan (vuoren-vanha-mies) ilmentymistä. Nor-ojkan on tiedetty asustavan "kivitalossa" ja suojelevan mansien porolaumoja.

70. "miekin kuuntelin kotonna, luulin tuulen tuuleheks, maanjuuren järisneheksi" (maanjäristys=maan juuren järinä).

71. sanoja mansikka, muurain ja marja on pidetty maa-sanan johdoksina (maassa kasvavat marjat=maan marjoja).

72. sanalla manner on ymmärretty suurta yhtenäistä maa-aluetta (saaren vastakohtaa), maapengertä jota vasten kodan seinä on pystytetty (saamen maaddere), puun oksiston alinta osaa (saamen mattar), alkujuurta (saamen maadar), kantaisää ja äitiä (saamen saamen maddar-aggja ja maddar-akko), kodan haltijaa (udmurtin mudor) ja kodan pohjaa ja lattiaa (komin mudör).

73. "vaik maa revetköö, vuor haletkoo, vaik mie tähä paikkaa jäisi, ni se on totta" (maan keralla vannomista).

74. kotipihan muata on tervehditty sanoin "terve mua, terve manner, omat maat, omat mantereet, omat muan manteree haltijat", viskattu lepänvarpu muaha ja jatkettu "siul verho, miul terveys".

75. pitemmältä matkalta palattaessa on tervehditty maata sanoin "terve, moa, terve, manner" ja sitten vasta tervehditty ihmisiä.

76. maata pantaessa on lausuttu "mie panen maata maan luvalla, puun luvalla" tai "terve, maa, terve, manner, terve, Maan emäntä, anna maataksein rauhassa, levätäksein levossa" (panna maa-ten, käydä maa-ten).

77. selkupit ovat pitäneet ruohoa ja sammalta Vanha-nainen-emon (maan emo) hiuksina ja turkkina (etenkin kukkuloilla kasvavaa, vältelty kajoamasta).

78. selkuppien luomistarinoissa maa (uusi maa) syntyy Vanha-nainen-emon lähettämästä ruohosta ja sammaleesta (toisessa tarinassa kuikan merenpohjasta sukeltamasta liejusta, vanhan maan kerrotaan olleen asumiseen kelpaamatonta jäätä, vettä ja savea).

79. selkupit ovat ajatelleet syntyneensä sammaleesta tai sammalkummuista (maanalaiset kumpumajat). kumpuja on pidetty esivanhempien luomina ja "maan emon päinä" (alkujaan maa tasainen).

80. maan alinen (cun il, maan pohja) on ymmärretty "pimeänä ja kaksikerroksisena paikkana jossa aika menee sekaisin" (alisesta pääsee pois "kulkemalla valoa kohti").

81. soistuneita maita (sogra) on pidetty rajapaikkoina ja reitteinä henkien maailmaan.

82. selkupit ovat ajatelleet ruohoa "maan emon hiuksina". maan jokaisella kohdalla on uskottu olevan suojelushenkensä.

83. maanhenkien (cuyil loz) on kerrottu tulevan maan pinnalle onttojen puunrunkojen ja juurien kautta (uhripaikkoja), "lisääntyvän kuin marjojen" ja piilottelevan puissa.

84. selkuppien maan jumalatar Ilinta kotan on uskottu majailevan 7-silmäkkeisellä suolla kahden totemistisen joen (kotka, pähkinähakki) lähteillä (sisäänkäynti metsässä olevasta kolosta). jumalattaren luona kerrotaan elelevän puolikarhumaisten olentojen (vartijat), pyhien lintujen (hanhet), taivaallisten seppien ja taivaaseen johtavan lehtikuusen eli maailmanpuun (kasvaa kodin keskellä "maailman navassa").

85. polku Maan-vanhan-naisen luokse on uskottu kulkevan "oravan-puskien-metsäisen-mäen, soopelin-puskien-metsäisen-mäen" kautta (olevaisuuksien välillä kulkeva polku).

86. selkupit ovat jakaneet suot metsättömiin ylämaiden soihin (narri), suistojen ja alamaiden soihin (sogra, ponzo) ja "väriseviin soihin" (limba). vetisten (järvimäisten) ylämaiden soiden uskotaan syntyneen "taivaallisten kivien putoamisesta".

87. suokumpuja (naril ol) on pidetty suon päinä, Maan-vanhan-naisen päänä (kummulla kasvavat ruohot hiuksiaan) ja Vanhan-juuri-miehen kotina (asuu kummun juurissa).

88. maanjumalatar Pajaa (vanha-maan-nainen) on pidetty "viisaana ja ovelana vanhana naisena" ja asutetun maan, ihmisten ja porojen luojana. ruohoa ja sammalta on ajateltu jumalattaren hiuksina. Pajan kerrotaan asustavan suuren joen alajuoksulla ("missä jää kantaa pikkutyttöä"). naaraspuolista sammakkoa on pidetty jumalattaren ilmentymänä (heräävät samoihin aikoihin).

89. selkupit ovat kuvailleet maanjumalatar Caya pajaa (vanha-musta-nainen) "pieneksi ja nuhruiseksi maan alla majailevaksi vanhaksi naiseksi joka tuntee kaikki maan rikkaudet".

90. saamelaisten mukaan jokaisessa kivessä asustaa henki (muora-vuoigna).

91. saamelaiset eivät poista sammalta kivien päältä (jos poistaa tulee laittaa uutta tilalle).

92. kiven vihoista vapaudutaan lukemalla "maa emäs, kivi nimes, ota kivi kipus pois".

93. enetsit kutsuvat maanjumalatarta nimellä Dya menu (uskotaan luoneen veden ja maan yhdessä poikansa taivaanjumala Ngan kanssa).

94. nganasanit kutsuvat maanhaltijaa nimellä Mou-nema (maan emo).

95. mansit pitävät marjoja Maan emon antamina (kerätään mustikoita, siestaroita (mustaherukka), tuomenmarjoja, muuraimia, puolukoita ja karpaloita, osa säilötään talveksi).

96. "kiitä aamust vuodettais", "illast ilmaa kiitä, aamul univuodetta" (maata kiitetään aamuisin, ilmaa iltaisin).

97. "alankomaisa niisä kasvaa palijo hilloja" (maan marjat).

98. "alapuasiks sanotaa kiintokivvee, matalata kivvee" (alapuajet=alakivet, maan tasalla olevat sileät maakivet).

99. "vielä on alapuajet paljassa" (lumi ei pysy vielä maassa).

100. "kulon nimellä sannoovat sitä alakuheinee" (yksivuotista kuivaa heinää).

101. "muasta kul leikkas semmosem pyörykäisen ja samolle pan takasi", "muata kun kuapasoo samasta kohti missä seisoo ja sillä painaa niin kyllä asettuu" (maalla parantamista).

102. "sanothan että kiviki kasua, että onko siinä elovvoimaa kivessä" (kasvava kivi).

103. "kumman kappeena se jaksaa ellee" (elävä harju).

104. "korkeilla mäklöillä on enin" (maan eli vuorenhaltijoita).

105. "alakivet näkkyyvät olovan märkiä, jospa siitä tulis sae" (maakivistä ennustamista).

106. "mahiainen ja maanhaltia on yksi" (maahinen eli maanhaltia eli Maan emo).

107. "karvikaisii maitosienii ja haapasienii kerättii", "no kyl se haapasiän kasvaa koivikos", "haapa ja kangassieniihä sitä enite ol, vähemmä karvalaurii ja voisienii", "kyllä noesta huapasienilöestä piisoo syötävätä", "haapasienij on kahellaisij, yhed olla valket, toised olla siniset", "sienist on karvikat parahii muh hyvii ne oh haapasienekkih", "haapatatiks sit sannoit sellasii harmaan kirjavii" (maan sienet).

108. "menkän noukki hallaimep pois ennenku sare ne hakkaa" (maan marjat).

109. "männid marja, pola korjama" (puolukoita keräämään).

110. "sin on nät keijjurad ja siz on notkod" (harjanteet ja notkot, maan muotoja).

111. "pakkaizel ma koveno" (pakkasen ja maan yhteydestä).

112. "nidyl om paljo kämäriä" (mättäitä, sukunimi Kämäräinen).

113. "lukivi ov valkia ja kova" (luukivi eli kuukivi).

114. "ei o vil valmied, vil ol lugal marjad" (marjat raakoja).

115. "pulamarja oli paljo" (puolukkaa).

116. "ma vähhäin sinetti" (maa siintää keväisin).

117. "tas se mahenkähyzpäivä, silloin ei sa mittä reppiä masta, jed silloim ma henkäjä, et hänen täyty hovvata" (maa huokaa keväisin vapautuessaan lumista).

118. "mättähil kazvoi puola ja mustikka" (marjamättäät).

119. "se on vajovikko, mokkoma märgä ma" (märkä maa).

120. "kivi on kova a pasi pehmemp" (paasi=pehmeä kivi).

121. "olti mam pulez" (sisämaassa).

122. "ma on iham puhaz" (puhdas maa).

123. "valkkia sammal, suensammal ja kimalaizen sammal" (maan sammaleet).

124. "se ongi sorja marja, vabukkain" (vadelma).

125. "pehod on täböi täym marja" (marjapehot, sukunimi Pehkonen).

126. "vajovigoz ma häyly" (häylyvä maa).

127. "elä hybi kivilöjä möd, vikkoidad jalad" (vrt. kivien pyhyys).

128. "ma värizö" (maan väristys).

VESI

1. veden äärellä on oltu hiljaa (kunnioitusta veden henkiä ja hukkuneita kohtaan).

2. vedelle annetut lahjat on jätetty pienille tuohesta tehdyille lautoille tai veneisiin. lahjojen liikkeistä on ennustettu ja tiedusteltu Veden emännän mielialaa.

3. lähdevettä on pidetty vesistä pyhimpänä (puhtainta).

4. pyhiin toimituksiin tarkoitettu vesi on haettu lähimmästä lähteestä. veteen on sekoitettu kasvien ja puiden osia ja lehtiä (tarkoituksesta riippuen).

5. suosta otettua ruskeaa vettä (moavettä) on käytetty uskonnollisissa toimituksissa. osa vedestä on kaadettu takaisin suon haltijalle.

6. kivien ja kallioiden uurteista saatua vettä on pidetty pyhänä (yhtä pyhänä kuin sade ja lähdevettä).

7. kuivuneita uomia, lähteitä ja kaivoja on pidetty vedenhaltijan hylkääminä.

8. ennen auringonnousua haettua vettä ja ensimmäistä lähteestä otettua vettä on pidetty parantavina.

9. ennen vesille tai uimaan lähtemistä on veteen heitetty pieni kivi sanoin "älä ota minua, ota kivi".

10. joka kevät ennen ensimmäistä vesille lähtöä on vedelle lahjoitettu valkoista kangasta (ettei hukuttaisi ihmisiä tai veneitä). kankaat on viety rantaan keskiyön aikaan ja kävelty pois taakse katsomatta.

11. hetteitä ja kuivan maan lähteitä on pidetty yhtä pyhinä.

12. sairauksia on parannettu peseytymällä lähdevedellä ja lupaamalla vedelle lahja terveyttä vastaan.

13. lähteitä joissa vesi pyörii vastapäivään on pidetty erityisen pyhinä (henkien paikkoja).

14. pyhänä pidettyä järveä ei olla ylitetty (ohitettu rantoja pitkin).

15. veteen ei ole saanut niistää tai sylkeä (suututtaa haltijat).

16. käyttövesi on tullut ottaa päiväsaikaan (yöllä vesi lepää).

17. umpilammen vettä ei olla juotu (umpilampi=ei puroja).

18. järveä on tervehditty kutsumalla tätä nimellä tai ojentamalla kättä järven suuntaan.

19. vepsäläisiä veden henkiä on kutsuttu nimin Jarven-izand, Ojan-izand (oja=puro), Ojan-emag ja Tatrandak (solisija).

20. vedenhaltijoille on annettu lahjoja kalastuskauden alkaessa ja loppuessa (ensimmäinen ja viimeinen saalis). suuresta saaliista on kiitetty ottamalla pyyntipaikalta vettä kouriin.

21. sateen, sumun, tulvien ja vesistöjen kuivumisen on uskottu olevan Vetehisten liikehdintää.

22. veden on uskottu kuuluvan haltijoille auringonlaskun jälkeen (jätetty rauhaan, vrt. vierasperäinen tuulastaminen).

23. mordvalaisten veden ilmentymän Ved-avan (vesi-emo) on uskottu asustavan lumpeiden ja rantaheinien alla. peseydyttäessä haltijaa on puhuteltu sanoin "Vesi-emo emoinen, elättäjä, sinä tulet maan alta, virtaat maata pitkin, hopeisena vyöryt, kultaisena virtaat, huuhdo kesämme, pese kauneutemme".

24. mordvalaiset ovat uskoneet sateen saavan alkunsa lähteistä (vesi=vesi). suuren kuivuuden aikaan on lähdetty etsimään uusia lähteitä ja pyydetty Veden emolta sadetta.

25. ensimmäistä lähteestä otettua vettä on kutsuttu veden pääksi (käytetty parantamiseen).

26. parantavaa vettä on hankittu seisomalla lähteen tai avannon reunalla ja odottamalla veden pinnan värähtämistä. pinnan värähdettyä on otettu tuohivakat täyteen vettä.

27. vedestä on ennustettu ottamalla vettä puulusikoihin, jättämällä lusikat yöksi ulos ja tulkitsemalla aamulla jäätyneistä kuvioista.

28. veden äärelle tultaessa on puhallettu ja sanottu "hyvää huoment, Veten emäntä".

29. kevään ensimmäistä kalansaalista ei olla näytetty muille ("kaihlellen kalaonnee"). toisen tavan mukaan saalis on heitetty Veden emännälle.

30. komit ovat heittäneet kalaan lähtiessään palan leipää veteen sanoin "Vesi-emo kanna meitä terveinä, pidä meistä huolta, suojele meitä sekä anna paljon saalista, koko veneellinen".

31. järvissä uiminen on lopetettu heinäkuun lopulla koska "silloin vesi ja taivas muuttuvat".

32. vesiä on jaettu eläviksi eli virtaaviksi ja kuolleiksi eli seisoviksi vesiksi. lähde ja sadevettä on pidetty elävinä vesinä. elävän veden on uskottu antavan ihmiselle nuoruutta ja hengen (lov).

33. vedenhaltijan on tiedetty inhoavan metsänhaltijaa koska tämä viskoo veteen oksia, lehtiä ja puita.

34. suurta haukea  on pidetty yhtenä vedenhaltija Vasan hahmoista.

35. pyydykset on kuivatettu ennen vesistöstä toiseen siirtämistä (vieraan haltijan vettä).

36. vedenhaltijaa on muistettu sytyttämällä rannalle tuli, laittamalla tuleen veden tuomia risuja, vedestä otettua limaa ja hyppimällä tulen yli.

37. vedelle on annettu niin monta lahjaa kun veneessä on ollut matkustajia.

38. ensimmäinen keväällä saatu kala on heitetty takaisin veteen tai valmistettu ruuaksi rantakivellä. kala on tullut perata sormin (ilman apuvälineitä).

39. vedenhaltijalle on uhrattu ukkosen jälkeen (taivaan ja veden yhteys, metsäpalot).

40. vedenhaltijaa on kutsuttu nimin Veden emäntä, Veen emo, Ved-ava, Vete-ema, Wut-awa, Vu-murt, Va-kul, Wit-xon, Jenk-tonx, Wit-kan ja Jit-jerw.

41. liiviläisiä vedenhaltijoita ovat olleet Mer jema (meren emo) ja Ud jema (usvan emo).

42. nenetsit ovat pitäneet vedenhaltijaa ilkeämielisenä. haltijaa on lepytelty syksyisin ja keväisin laskemalla veteen lahjoja ja ripustamalla rannalla kasvaviin pensaisiin kankaita ja vaatteita. haltijaa on voitu rangaista sytyttämällä rannalle tuli ja heittämällä veteen kuumia kekäleitä.

43. saamelaisten pyhinä pitämät saiva-järvet ovat olleet kirkasvetisiä, laskujoettomia ja usein kalattomia. järvien kalattomuutta on selitetty "kaksoispohjalla". pyhien järvien läheisyydessä on liikuttu hiljaa ja järven rauhaa kunnioittaen.

44. tverin-karjalaiset ovat kutsuneet vedenhaltijaa Vejen omaksi.

45. udmurtit ovat kutsuneet vedenhaltijaa nimin Vu-murt (vesi-ihminen) ja Vu-kuzo (vesi-isäntä). naispuolista haltijaa on kutsuttu Vu-murtin akaksi tai veden-neidoksi (Vu-nil). vedenhaltijoita on pidetty arkoina olentoina jotka harvoin näyttäytyvät ihmisille (näyttäytymisen uskottu nostattavan myrskyn tai vaahtopäitä).

46. udmurttien vedenhaltijan Vu-murtin on uskottu voivan ottaa suuren hauen hahmon.

47. vedenhaltijoiden on kerrottu viettävän häitään keväisin ja syksyisin (sateet, tulvat). naispuolisen haltijan (vozo) on tiedetty tulevan ihmisten saunoihin talvisin joista on saateltu takaisin joelle soihtujen kanssa ja koputettu jäätä kepeillä huutaen "lähde luotamme".

48. udmurtit ovat pitäneet vedenhaltijaa metsänhaltijaa vahingollisempana koska tämä "hukuttaa ihmisiä ja eläimiä". hyvin kohdeltuna haltijan on tiedetty auttavan antamalla kalaa ja suojelemalla vesilintuja. vedenhaltijan menot on suoritettu joen tai järven rannalla. haltijalle on uhrattu kaloja, leivänpaloja ja vesilintujen höyheniä. höyheniä uhrattaessa on pyydetty vesilinnuille hedelmällisyyttä.

49. udmurtit ovat palvoneet järviä, jokia, puroja ja lähteitä. vesistöjä on puhuteltu nimeltä. liitteenä on voitu käyttää mumi (emo) sanaa. vesistöihin on suhtauduttu niihin liittyvien tarpeiden (ruoka, juoma) mukaan. vesistön yli kuljettaessa vedelle on laskettu lahja (ylittämistä vältelty). järviä on juhlistettu jokia harvemmin (kerran vuodessa).

50. jos sairauden on uskottu olevan veden aiheuttama (vu-kuton, veden tartunta) on käännytty veden puoleen. sairautta parannettaessa on uhrattu sinne mistä taudin on uskottu tarttuneen (vu-vozo, vihastunut vesi).

51. inkeriläistä vedenhaltijaa on kutsuttu Järven emäksi, Veen emäksi, Vein emuuksi ja Veen isoksi.

52. hukkuneita on pidetty vedenhaltijan veteen vetäminä.

53. suomen Veen emoa on vastannut virolaisten Vete-ema, mordvalaisten Ved-ava, komien Vörikva-emo, udmurttien Ybut-emo ja marien Wut awa.

54. järviä ja jokia on kutsuttu emoiksi (emäjoki).

55. Veden emolta on pyydetty terveyttä sanoin "Vesi-emo, anna meille hyvä terveys, sille joka sinua syö, joka sinua juo, anna terveyttä sille joka kylpee, anna keveyttä ja iloa".

56. kalaan lähdettäessä on lausuttu Veden emolle "kanna meitä terveinä, anna meille paljon kaloja, koko vene täyteen".

57. kaivoa tai lähdettä ei ole tullut ammentaa täysin kuivaksi ("ettei otettaisi emuuta").

58. meren rannalla asuneet ovat kutsuneet vedenhaltijaa Meren emäksi (suomi), Mere-emaksi (viro) ja Mier jemaksi (liivi).

59. mordvalaiset ovat pyytäneet vedenhaltijalta sadetta, hedelmällisyyttä ja kalansaalista.

60. marit ovat kastelleet vedenhaltijan kunniaksi järjestetyssä rituaalissa välineet ja osanottajat.

61. ennen auringonlaskua noudettua parantavaa vettä on kutsuttu variksen vedeksi ja veden pääksi (ved pra).

62. lähteen haltijaa on varoitettu yskäisemällä. lähteelle on menty sellaisen ihmisen kanssa jonka lähde tuntee ennestään. lähteen kuivuessa on lähdetty hakemaan "uutta vettä" toisesta lähteestä.

63. vesistöjen lisäksi vedenhaltijoiden on tiedetty kulkevan maan alla (vesisuonet).

64. ihmishahmoisia vedenhaltijoita on kutsuttu nimin Vetehinen ja Veseläjä (itä-suomi), Vedhine (vepsä), Tsatse-jielli (saami) ja Järvelaj (vatja).

65. hantien vedenhaltijoihin on kuulunut Tjort kon iki jota on pidetty suurten järvien ja meren haltijana (taivaanhaltija Toremin poikia).

66. obinugrilaista vedenhaltijaa on kutsuttu nimin Jenk-tonx (veden-haltija), Jenk-vort (veden-ruhtinas), Jenk-xon-ike (veden-hallitsija-ukko), Vil-xan (veden-hallitsija), Vit-jelpin-pupi-aikä (veden-pyhä-haltija-ukko) ja Kul-tätte-junk (kalan-luoja-haltija). haltijan on tiedetty laskevan kalaa obiin ja sen sivujokiin ja asustavan joen suulla.

67. vedenhaltija Jenk-tonxin tytärtä on kuvailtu sanoin "vesipalmikkoinen palmikollinen nainen, vesikasvoinen kasvollinen nainen". Jenk-tonxin on kerrottu pyhittäneen tyttärelleen järven rantoineen (pyhäjärvi). toisen tiedon mukaan vedenhaltijalla on ollut seitsemän tytärtä.

68. obinugrilaisen vedenhaltijan Jenk-tonxin vastuulle on kuulunut kalaonni, terveys ja vesillä liikkuminen. haltijalle on uhrattu syksyisin vesien jäädyttyä, keväisin jäiden lähtiessä ja ensimmäisen kalansaaliin jälkeen. lahjat on laskettu veteen, jäälle tai avantoon ("vedenkalan seitsemäksi onneksi"). haltijaa on kutsuttu sanoin "järvilumpeenlehtikorvainen ukko, obin suuruissilmäinen ukko, järvilumpeen kaltaiset kuulevat korvasi kuulkoot, obin suuruiset pyhät silmäsi tänne valaiskoot, juoksevan veden ylitse, virtaavan veden ylitse obin-veden pyhä ajatuksesi, järviveden pyhä ajatuksesi tänne suuntautukoon".

69. vedenhaltijalle on veistetty puisia kalankuvia pyydetyn kalalajin mukaan (joka kevät uudet kuvat). kuvia on pidetty mukana kalamatkoilla (kalaonni).

70. vedenhaltijaa on kutsuttu istumalla sydänyöllä veden saartamalla kivellä, sukeltamalla pohjasta "mitä ensimmäisenä käteen sattuu", kuolleiden vesieläinten luilla, heittämällä sammakko veteen ja tekemällä avanto salmen kohdalle.

71. vedenhaltijalle on lahjoitettu kevään ensimmäinen kalansaalis ja pyydettyjen kalojen päät (pää=henkisielun sija). kevään ensimmäisen kalan ruoto on kuljetettu pyyntipaikalle vahingoittumattomana (jälleensyntyminen).

72. vedenhaltijaa on puhuteltu sanoin "Veden ehtoisa emäntä", "Veen neiti, veen tyttö, pääsi aalloista ylennä" ja "Veen ehtoisa emäntä, vaimoista vakainen, annas mulle ahvenia, alta aaltojen syvien".

73. hetteistä ja umpilammista saadun veden on uskottu antavan viattomuutta ja puhtautta, koskesta saadun veden väkevyyttä ja hurjuutta.

74. hetteen haltijaa on kutsuttu kumartamalla hetteen ylle, koskettamalla veden pintaa leppäisellä vitsalla ja loihtimalla "nouse neito lähtehestä, hienohelma hettehestä".

75. saamelaista vedenhaltijaa on kutsuttu nimin Tsas-olmai (vesi-mies) ja Tsatse-jielle (vesi-eläjä). haltijalle on uhrattu kalansaaliin ja turvallisen kulun toivossa. Tsas-olmain on tiedetty elävän joissa ja järvissä ja pystyvän ottamaan mateen ja kampelan hahmon. haltijan kalan (mardes) pyytämisen on uskottu tietävän kuolemaa. naispuolisen vedenhaltijan Tsatse-jiennen (vesi-emo) on kerrottu liikuskelevan öisin ja suojelevan vesilintujen jälkikasvua.

76. saamelaisen järvenhaltijan Saiva-neidin on tiedetty suojelevan kaloja ja vaikuttavan saaliin määrään.

77. marien vedenhaltijan Wut-ian on uskottu liikuskelevan veden rajassa aamuisin ja karttavan ihmisiä. haltijan on tiedetty voivan ottaa hauen ja monnin hahmon. haltijakalan on uskottu olevan muita kaloja suurempi tai uivan eri suuntaan. haltijan sijoina on pidetty vedestä löytyneitä kiviä ja uppotukkeja.

78. marit ovat kutsuneet järvenhaltijaa nimellä Jer-oza (järven-isä).

79. marit ovat uskoneet vedenhaltijan asustavan "sellaisissa vesissä jotka eivät koskaan kuivu".

80. marien vedenhaltijoita Wut-kuguzaa (veden-ukko) ja Wut-kuwaa (veden-akka) on muistettu uimaan ja kalaan lähdettäessä. haltijoiden kunniaksi on syöty kaloja ja vesilintuja. kevään ensimmäinen kalansaalis on keitetty, palautettu ruoto veteen (jälleensyntyminen) ja pyydetty haltijat aterialle. 

81. marit ovat kutsuneet lähteenhaltijaa nimellä Pamas-oza. haltijan on uskottu suuttuvan jos lähteelle mennään meluten tai likaisten astioiden kanssa.

82. marien vedenhaltijoita on liitetty hukkuneiden sieluihin. hukkuneen hengen (ört) on kerrottu jäävän vaeltamaan hukkumispaikalle levottomana.

83. marit ovat kutsuneet vettä Wut-awaksi (vesi-emo). veden on uskottu elävän virratessaan paikasta toiseen ("kuinka muuten voisi liikkua"). veden puoleen on saatettu kääntyä missä tahansa missä on vettä (ihmishahmoisen haltijan siellä missä on syvää vettä). vettä on juhlistettu etenkin sadetta toivottaessa jolloin on keräännytty joen tai järven rantaan, keitetty sadepuuro (jur-putsemus) ja kasteltu toisiaan riehakkaasti. vedelle suoritetut rukoukset ja rituaalit on suoritettu märkinä. Wut-awalle annetut lahjat on upotettu veteen paljaaltaan tai nahkakääröissä.

84. marit ovat muistaneet Veden emoa lähdettä puhdistaessaan, uimaan lähtiessään, veden varaan joutuessaan, halutessaan vapautua veden vihoista ja kalansaalista toivoessaan. toisen tiedon mukaan kalastaminen on toimitettu Veden emolta salaa ("ei antaisi kalaa jos huomaisi").

85. vedenhaltijalle on uhrattu sadetta ja puhdasta juomavettä toivottaessa (kaloja, vesilintuja). uhrieläin on syöty rannalla. eläimen luut on laitettu veteen.

86. marit ovat uskoneet järvien (jer) olevan eläviä olentoja ja kykenevän liikkumaan paikasta toiseen (puroja pitkin).

87. marit ovat kutsuneet meren emoa nimellä Tenez-awa (suuria järviä pidetty merinä).

88. "olnookos nyt miestä meressä, umpi lammessa uronen, mies merestää näyttelee, turkkiaan tupsuttaa, veen eukko kulta kuitra" (vedenhaltija turkin omaavan vesieläimen hahmossa).

89. "oh sinä ukko utran, kun et tuntenut piteä, Ahin lasta ainoata, Vellamon vetistä neittä" (karkuun päässeitä kaloja, kaloja ylipäätään tai tiettyä kalalajia pidetty vedenhaltijoiden lapsina).

90. "kuin lienet vesi kivonen, vesi päällesi vetäköö" (veden ympäröimät ja alaiset kivet vedenhaltijalle kuuluvia).

91. veden väkeä on otettu koskesta sanoin "vesi kulta, kaunis kassa, pää kulta, käsi hopea, sie olet vanhin sisarista, sukulaisista suurimmainen, emon lapsi ensimmäinen, tules tänne tarvitessa, käy tänne kutsuttaissa" tai "vesi on vanhin veljeksistä, veen poika polvuksista, tule luota katsomahan, likeltä tähyämähän, minun silmin katsellessa, suin sulin puhellessa".

92. "kezävejollä pezöv, talvivejell huuhtov" (vettä ymmärretty vuodenajan mukaan).

93. parantavaa vettä on hankittu taittamalla varpuja kolmesta lepästä, sitomalla varvut vastaksi punaisella langalla, kastamalla vastaa vedessä ja loihtimalla vettä otettaessa "vesi on vanhin voitehista, kosken kuohu katsehista".

94. ensimmäistä jäidenlähdön jälkeistä venematkaa on pidetty pyhänä. tilaisuutta on juhlistettu lausumalla rukouksia ja jättämällä vedelle lahjoja.

95. vanhat veneet on poltettu Meren emon kunniaksi. talvisin veneiden on annettu levätä ylösalaisin (pidetty elävinä olentoina).

96. kevään ensimmäisiä verkkoja laskettaessa on paikalta otettu vettä suuhun (kalaonni). verkot on puhdistetttu katajansavulla.

97. ihmisen on kerrottu syntyneen "aaltojen ajaessa vaahtoa rantaan ja auringon paistaessa vaahtoon" (luojina vesi ja päivä). 

98. hantit ovat vannoneet ottamalla kauhaan vettä ja vetämällä veitsellä viiltoja veden pintaan.

99. samojedit ovat juoneet vettä rauhan merkiksi ja ripustaneet sen jälkeen sotakirveen paaluun.

100. saamelaisten noitien on tiedetty nostattaneen luontoaan juomalla pyhältä vaaralta virtaavaa saivo-vettä.

101. "lauloi ennen lappalaini, kotapoika kolkutteli, vejenvanhin veijotteli, vuaran vaskisen lakalla, tulisen tunturin selällä, lauloi lammin ahvenina, veteli vejen kaloilla" (vedenvanhin=veden alkuperäisasukas).

102. "otan vettä veljekseni, veljekseni vierelleni, viereltäni virkkamahan, puoleltani puhumahan, ettei tuhmin tuomittaisi, laki lastetta tekisi" (vettä otettu todistajaksi ja puolesta puhujaksi).

103. komien luomistarinoissa alkuhenki Jenin on kerrottu sylkeneen veteen josta maan on tiedetty kohonneen (vesi maata vanhempi).

104. komien luojana on toiminut äärettömällä alkumerellä uiskenteleva Hanhi jonka neljän ensimmäisen munan on kerrottu uponneen mereen ja kahdesta seuraavasta syntyneen hanhiveljekset (alkuhenget Jen ja Omel) jotka hanhi-emo on laittanut sukeltamaan ensimmäiset neljä munaa ja luomaan niistä maan.

105. "siliahko siikaseksi, haliahko haukiseksi, evätön lohen kalaksi, vyötön Väinön tyttöseksi" (kalalajia pidetty vedenhaltijan tyttärenä).

106. vedenhaltijaa on hyvitelty sanoin "kulta kassa, Vein emäntä, kulta kulma, Vein emäntä, mie nyt tulin velkoasi maksamahan, arvioo ojentamahan, siksi ilmaista ikeä, kuuksi kullan valkijaksi" tai "kultakass on Vein emäntä, kultakulm on Vein emäntä, laskes vanhin lattialle, minä tulin velgaas maksamaa, arvios ojentamaa, jos lienee tullut tuhmuossa, ligä tapahtut vahingossa, pietäh on sula sovinto, ei pie syytöntä vihata, viatointa vaivata".

107. sanan järvi muotoja ovat olleet lyydin därvi, vepsän järv, vatjan jarvi, viron järi, jerv, liivin jara, jora, saamen jawre, mordvan erke, järkä (lampi) ja marin jär, jer.

108. hantit ovat pitäneet arvossa "pyhän joen läheltä saatua pyhää suovettä" ja "suo-ukon vettä".

109. "Vein isännäd, Vein emännäd, ottakaa vastaa, mie tulen teän luo puhastumaa i peseymää" (lausuttu veteen mentäessä).

110. "pyhä vanha Väinämöinen, tule tänne, tarvitahan, lennä tänne löyhyttele, ruo'on päässä ruokaele, veen päällä vervistele" (luojajumala Väinämöinen vesilinnun hahmossa).

111. sanalla suo on ymmärretty soista maata (lyydin suohine), lampea (udmurtin ti), pientä järveä (mansin to), pientä lampea (hantin toy, tew), järveä (unkarin to), jokea ja sivujokea (samojedin turku, toa).

112. sanalla vesi on ymmärretty kyyneltä (inkerin vesi), hikeä (karjalan vesi), vetistä (vatjan vezikez), märkää (viron vesine) ja vettyvää (liivin vietto).

113. mansit ovat pitäneet elämän lähteenä lämmintä eteläistä maa (mortim-ma) jossa on tiedetty sijaitsevan elävän veden järven (lilin wit tur). järven rannalla on kerrottu asustavan ukon ja akan joiden järveen heittämistä ruuantähteistä eläinten on tiedetty syntyvän. ukon ja akan on uskottu syntyvän uudestaan järvessä uituaan (veden yhteydestä jälleensyntymiseen).

114. mansien vedenhaltijan Wit xonin (veden valtias) sijoina on pidetty jokien suita, matalikkoja, karikoita, pyörteitä ja syvänteitä. haltijan perheeseen on kuulunut akka ja tytär (Wit xon ayi). 

115. mansien vedenhaltijaa Wit xonia on pidetty vastuussa saaliin jaosta ja kalojen lisääntymisestä. haltijalle on uhrattu syvänteitä reunustavilla jokien ja järvien törmillä. haltijan lahjat (kankaita, kaloja) on valmisteltu rannalla, kuljetettu joen keskelle, laskettu veteen, palattu rannalle, ruokailtu haltijan kunniaksi ja "viihdytetty" tätä.

116. mansit ovat uhranneet vedenhaltijalle uuden kalapadon valmistuttua, keväällä jäiden lähtiessä ja haltijan pyhäkköjä ohitettaessa. pyhiä paikkoja lähestyttäessä on tarkkailtu hartaina veden pintaa (väreet viestejä haltijalta).

117. vesipyörteiden haltijoille on laskettu lahjoja pyörteisiin.

118. mansit ovat uskoneet karhujen ja hirvien uppoavan kuollessaan vesistöihin missä muuttuvat jokien (witkos) ja järvien (witkul) haltijoiksi.

119. mansien järven-akan Witkul-ekwan on uskottu luoneen joen uoman ja ukkonsa Witkul-ojkan joen lähteillä olevat järvet. ukon ja akan on tiedetty asustavan joen lähteillä olevassa syvässä järvessä jonka lähettyvillä ei ole saanut kalastaa (lintujen on kerrottu kiertävän paikan).

120. "onko neiti lähteessä, hienohelma hetteessä, kuin lie neiti lähteessä, hienohelma hetteessä, niin nouse nyt, neiti, lähteestä, hienohelma, hetteestä miehen ainuon avuksi, miehen kuulun kumppaliksi" ("sitte se nousoo veistä" ja pannaan tuohitötteröihen sisään).

121. vedenhaltijaa on kutsuttu lyömällä veden pintaa kolmella lepän varvulla. ensimmäisen kuplan noustessa on lyöty toinen kerta ja sanottu "nouse, neito, lähteestä, hienohelma, hetteestä". toisen tavan mukaan on vedetty varvuilla lähteen päällitse, sitten kolmasti poikkipäin, sanottu "veen isäntä, veen emäntä, veen hippa halliparta, veen ainoo asukas, em mie otav velaks, mie otav ostom peälle" ja otettu lähteestä vettä.

122. "sitt laseme Laatukalle, ja Laatukan meren lahelle" (suuria järviä pidetty merinä).

123. "kun näät viet vierähtävän, niin vie verkkosi vetehen" (pyydykset laskettu vedenhaltijan antaman merkin jälkeen).

124. selkupit ovat pitäneet merta tuntemattomana ja tuonpuoleisena ja toisaalta tarunomaisena esivanhempien maana ("kapea saari"). meren on ajateltu yhdistävän joet "kiviseen jokeen" eli linnunrataan (taivaanranta).

125. selkupit ovat laskeneet ensimmäistä kertaa järveä ylittäessään veteen nuolen (mies) tai otsahiuksia (nainen).

126. järvien (to) on uskottu syntyneen taivaanjumala Nomin yhteen iskemistä pilvistä pudonneista kivistä tai paikalla kuolleista tarunomaisista sankareista.

127. selkupit ovat pitäneet järviä vedenhaltijoiden ja mammuttien sijoina. järvillä kulkemista on vältelty kesäisin ja talvisin (järvet henkien paikkoja (vrt. pyhäjärvi), joet ihmisten paikkoja).

128. selkupit ovat uskoneet vedenhaltija Ydijyul lozin (qwelil oz, kala henki) hallitsevan kaloja, voivan ottaa ihmisen hahmon ja asuvan kalansuomuisessa majassa. haltijalle on uhrattu kupillinen kalakeittoa (ensimmäisestä saaliista) ja kalapaikkojen lähelle sidottuja kankaanpalasia. haltijaa on puhuteltu kalastettaessa ja veden äärellä ruokailtaessa.

129. selkupit ovat pitäneet vettä (yt) tuhoavana ja elämää antavana voimana ja rajana keskisen ja alisen välillä. vettä on jaettu elävään veteen (ilintil yt) ja kuolleeseen veteen (qupil yt). veden on uskottu pystyvän kertomaan asioita ja varoittamaan vaaroista (veden kieli).

130. selkupit ovat uskoneet pitkähiuksisen naispuolisen vedenhaltijan (Ytqil neyum, vesi nainen) istuvan joen rannalla kesäaamuisin ja pulahtavan veteen ihmisiä nähdessään.

131. vedenhaltijat kutsutaan syömään kevään ensimmäisestä kalansaaliista valmistettua keittoa sanoin "Veen isäntä, Veen emäntä, veen kuuluisa kuningas, veen hippa halliparta, tule syö kevätkaloja". kutsusanojen jälkeen mennään hetkeksi syrjään ("jotta voivat ruokailla rauhassa").

132. vedenhaltijoita kiitetään viemällä rantakiville kalalientä lepänkuoressa tai laskemalla ensimmäisen saadun kalan pää takaisin veteen.

133. vedenhaltijoille uhrataan punaista lankaa (sidotaan verkkoihin ja pyydyksiin).

134. mordvalaiset lahjoittavat vedenemolle (Ved-ava) joka saaliista ensimmäisen kalan.

135. komien luomistarinassa lintu pudottaa jätöksiään alkumereen luoden näin maan (vesi maata vanhempi).

136. vedenhaltijoille järjestettyihin menoihin käytetään veden itsensä kuljettamia oksia ja kaisloja.

137. nenetsit uhraavat järvien haltijoille (rinnastetaan periytyvien pyyntialueiden haltijoihin, vastineeksi onnea metsästyksessä, kalastuksessa ja poronhoidossa, vrt. saamelaisten saivo-järvet).

138. nganasanit kutsuvat vedenhaltijaa nimellä Byzy-nema (veden emo).

139. "merellä ei ahajista, siel om sijaa", "se om meri armoton ko se rupiaa oikein tojesta" (meren kahdet kasvot).

140. "Ahti allolla soutua, Vellamo vien selillä" (vedenhaltijoiden elämää).

141. "ei ollu kalajumala oikein antopäällä nyt, emmä saanheet ku häjin tuskin vellikalat" (kalajumala=vedenhaltija).

142. "talvel avattii avanto jiähä ja siint tuotii veit ku ei olt kaivoloi", "kesäsee aekaa sae pyykit huhella avoveessä mut ka talavella avennossa", "tulikit taas oikeen ehheetä pyykkiä ko oli sarevettä" (veden käyttötapoja).

143. "liäk se sit ollut tottakii jot nähtii sitä Veen emmoo jot sil olliit olleet niim pitkät hiukset pääs" (levän vihreät).

144. "nämä ollaa niiku emälaineet" (suuret laineet).

145. "seisovas vedes on ene madoi ko juoksevas" (juokseva vesi=juomavesi).

146. "mitäs sie siinä tyhjää aristelet, hyppää uihmaan", "kyllä sie olet arka, kun et tämmösellä tuulella tohi lähteä seilaahmaan", "mie olin arka, mie en hirviint merel männä" (veden vieraasta luonteesta).

147. "missä angervo kasvaa kuivalla maalla siinä kulkee vessuon" (kasvien ja vesisuonien yhteydestä).

148. "kyl se Pyhäjärvi ol nii erinäine kalane järv" (kala=ruoka=pyhä).

149. "kyllä vesi tiesäh hakkee" (veden luonteesta).

150. "syksyllä ne mölyö järvet, ne haletap päsähtää" (järvien äänistä).

151. "hetteesä hetteehhalttie" (hetteet ja lähteet).

152. "sehä oj joka veissä halttiesa" (vrt. yksi yhteinen vedenhaltija).

153. "se oekein kihisöö ja näöttää kärrällä olovan oallon harja" (vaahtopää).

154. "saotti on vez nigu Vezi emä" (vesi emänsä eli haltijansa kaltainen).

155. "kogo matkan ranta möd mö mänimmä" (rannat kotoperäisiä kulkureittejä).

156. "kouhuis se valkia vahto, sured allod ollid" (valkea vaahtoiset aallot).

157. "yheksäz laine ol emälaine" (vai seitsemäs).

158. "rannaz ol lohmeht" (lohme=jään päälle jäätynyt loska).

159. "merez oj jälonttiloja" (jäälauttoja).

160. "se oli surel merel semmoin madalikko kiviludo", "luon otsis käyti ain tarpomas" (luodoista).

161. "lähtehiz oltid sirkiäd ved" (kirkkaat).

162. "man sizest ku puhui vettä" (maan vesi).

163. "ei merikkä ennä nin kovast pöyry" (myrskyä).

164. "äimissä on meri, nin on tyni" (ihmeissään).

165. "merez om monellaisia kalloja" (meren väki).

166. "allod möngäd" (mönkä=pitkä aalto, maininki).

167. "paha om merel nyd olla, ku nin kovast tulo" (meren luonteesta).

168. "man sizest ku puhui vettä nil livad ain noisid yllä" (hiekka nousee lähteen pohjasta).

169. "saremmerel pyetti, i meijem merel" (saaren meri ja meiän meri).

170. "merel puttui sarukkaiv vasta" (saarukkainen=pieni saari).

171. "sohma ajja, se kohizo rannaz" (sohjo=sohma).

172. "merest tuli sur sä" (suuri sää=myrsky).

173. "sis ku meri tynistäis hyväst" (tyyni meri).

174. "kulu ven tirineht" (veden ääniä).

175. "merel om pimmiä tomakka" (sumu).

176. "se oli kezämeri" (kesämeri ja talvimeri).

177. "hyvä vesi ko sinä virta kävi" (virtaava vesi=hyvä vesi).

178. "vezi jokso koval vulinehel", "ojad vulizod" (veden ääniä).

179. "pagovesi on gu vezi vähenö rannast, vezi pageno" (laskuvesi=pakovesi).

180. "meri on äimenez" (tyyni).

181. "huhevettä" (parantavaa lähdevettä).

182. "vet juksod solajad" (juokseva vesi).

TULI

1. tulen on uskottu olevan "vahvempi kuin sata jumalaa" (alkuvoima).

2. tulta on syötetty laittamalla ruokaa liekkeihin (tulen osa).

3. tulen on uskottu pitävän rasvasta (rätinä).

4. tulta ei ole saanut talloa tai tökkiä (etenkään metallilla).

5. tuleen ei ole saanut virtsata tai sylkeä.

6. tulen on annettu sammua omia aikojaan (elävä olento).

7. tulen kieltä on uskottu ymmärtävän noitien ja pienten lasten.

8. tulen puheen eli paukkeen aikana ajateltuja ajatuksia on pidetty enteinä.

9. ensimmäisen tulen on kerrottu saaneen alkunsa salaman sytyttämästä palosta. salaman sytyttämää tulta on pidetty tulista pyhimpänä.

10. toiseksi pyhimpänä on pidetty hankaamalla eli kitkaamalla saatua tulta. kitkatulella on uskottu olevan puhdistava vaikutus.

11. kitkatuli (kitkanvalkii) on sytytetty hankaamalla yhteen koivua ja haapaa.

12. katajasta saatua tulta on käytetty vahingollisten henkien ja sairauksien karkotukseen ("rätäjää").

13. vepsäläisten mukaan tulen on keksinyt pieni poika.

14. vepsäläisiä tulenhaltijoita on kutsuttu nimin Lämöin-izand ja Lämöin-emag.

15. mordvalaiset ovat kutsuneet tulenhaltijaa nimin Tol-pas (tulen pää), leikkivä jumala, pyörivä jumala ja Tol-ava (tuli-emo). tulenhaltijan on tiedetty kammoavan vedenhaltijaa ja itkevän tämän läsnäollessa.

16. mordvalaiset ovat pitäneet tulta yllä lakkaamatta. tuli on päästetty sammumaan vain talon isännän tai emännän kuoltua jolloin on sytytetty "uusi tuli" puita yhteen hankaamalla.

17. tulen on tiedetty puhuvan palaessaan. tulen ystäväksi on päässyt opettelemalla tämän kielen.

18. ystävällisenä pidetyn tulenhaltijan nimityksiä ovat olleet Tuli emo, Tule ema, Tul-ava, Tuli-neiti ja Tuli-akka.

19. kitkatuli on laadittu hankaamalla yhteen koivusta otettua kääpää ja keppiä tai koivua ja kelopuuta.

20. liiviläiset ovat kutsuneet tulenhaltijoita Tul jemaksi (tulen emo) ja Tul ukoksi (tulen ukko).

21. hankaamalla sytytettyä tulta on säilytetty tärkeinä pidettyjä tilaisuuksia varten (pyhää niin kauan kun ei pääse sammumaan).

22. tulta on pyydetty syttymään (tulen valinta, vrt. vierasperäinen tulen tekeminen).

23. samojedit ovat pitäneet valoa pimeään tuovaa tulta kuun ja päivän luonnollisen järjestyksen vastaisena (vastavoima) ja rajatilana päivän ja yön välillä. samojedi-noitien istunnot on suoritettu yöaikaan tulen ääressä.

24. udmurtit ovat järjestäneet lämpimänä kesäiltana uuden tulen (vil-til) rituaalin johon on kuulunut kitkatulen virittäminen hankaamalla ja uuden tulen yli hyppiminen.

25. udmurtit ovat asettaneet tulen (til) lahjat lieden ääreen (leipää ja kumyshkaa).

26. komien mukaan tulta ei ole saanut sylkeä tai tallata (annettu sammua omia aikojaan). 

27. tulenhaltijaa on kutsuttu Valkean emuuksi, Tule-emaksi, Tol-avaksi, Tul-awaksi ja Näi-änkeksi.

28. marit ovat kuvailleet tulenhaltijaa sanoin "savusi on pitkä ja kielesi terävä".

29. hantien Tuli-emoa on pidetty seitsenkielisenä ja monikielisenä (lieskat).

30. mordvalaisen Tuli-emon on tiedetty "sähisevän ja loimuavan".

31. samojedit ovat pitäneet tulisijassa asustavan Tuli-eukon itkua ja aivastusta huonoina enteinä. haltijaa on kutsuttu "punaiseksi naiseksi" ja "punaiseksi tytöksi". haltijalla on kerrottu olevan päässään punainen liina, kädessään punainen sauva ja korvissaan punaiset korut.

32. hantit ovat uhranneet Tuli-eukolle punaisia vaatekappaleita ("koska pukeutuu punaiseen").

33. hantit ovat pitäneet tulta alkuvoimana jonka lapsia pienemmät tulet ovat. tulelle on lahjoitettu punaisia nauhoja ja puunpalasia. tulen pitäjänä on uskottu toimivan miespuolisen haltijan Nai lungin. tulen hiipuessa haltijan on tiedetty käyvän levolle.

34. "ota tuli tuttavais, ota valkia vihhais" (sanoja tulen vihoihin eli tulen polttamiin).

35. hantien tulenhaltijaa Täreniä on pidetty tulen ja vuotavien haavojen haltijana ("kaksikasvoinen-kaksois-tarn"). tulen rätinän on uskottu olevan Tärenin puhetta. haltijan on kerrottu asuvan "kuivalla maalla, punaisen meren rannalla, punaisessa metsässä". nenästä tulevaa verta on pidetty Tärenin mielipahan merkkinä. Täreniä on yhdistetty polttaviin ja kiihkeisiin tunteisiin. haltijaa on lepytelty ripustamalla mäntyihin punaisia kankaita. toisen tiedon mukaan haltijan lahjat on laitettu tuleen. Tärenin on tiedetty voivan ottaa ihmiseltä "veren ja ymmärryksen".

36. tulenhaltija Tärenin apuhenkien kuvat on veistetty männystä ja kääritty punaisiin vaatteisiin ("tulisuisia käärmeitä").

37. tulenhaltija Täreniin on yhdistetty elävää tulta (teren-nai), virvatulta (teren-ulä) ja tähdenlentoja (teren-jäli).

38. mansien on kerrottu oppineen tulen käytön jääkarhulta.

39. tulen syntyä on liitetty pohjoiseen revontulten vuoksi ("pohjantulet").

40. mansit ovat pitäneet tulenhaltijaa taivaanhaltijan tyttärenä ja päivänhaltijan sisarena. tulen ei olla uskottu koskaan oikeasti sammuvan.

41. mansien mukaan tulessa ei ole saanut polttaa mitään likaista, tuleen ei ole saanut sylkeä eikä tulta ole saanut käsitellä metalliesinein ("muuten tulityttöä sattuu"). jos tulta on kohdeltu huonosti ei tämän olla uskottu syttyvän tarvittaessa. palavan tulen nimeä on pidetty salaisena.

42. mansit ovat puhutelleet tulta nimin Näi-änke (tuli-emo), Näi-övi (tuli-tyttö), Nai-anki (tuli-eukko) ja Nai-imi (tuli-emä). tulenhaltijaa on pidetty seitsenkielisenä ("seitsenkielinen-pyhä-nainen").

43. tulelle tarkoitetut lahjat on asetettu tulen viereen tai tuleen. keväisin tulelle on uhrattu punainen huivi joka on poltettu ristiin ladotussa valkeassa (arkena halot pystyssä). jos huivi ei ole haljennut palaessaan on tulen uskottu olevan tyytyväinen.

44. tulen "sähinää" ja savun suunnanmuutoksia on pidetty merkkeinä siitä että tuli tahtoo jotain.

45. metsäpalon lähestyessä tulelle on uhrattu päreiden päälle asetettu punainen kangas joka on kuljetettu palon lähestymissuuntaan.

46. mansimetsästäjät ovat laittaneet tuleen rasvaa metsälle lähtiessään ja saalista saadessaan.

47. mansit ovat valmistaneet tulenhaltijalle punaisiin puetun männyn oksasta veistetyn naishahmon jolle on kumarrettu ja uhrattu ennen tulen sytyttämistä.

48. tulelle uhrattaessa on lausuttu "kultainen Tuli-eukko, pyhä Tuli-eukko, monikielinen Tären-tuli, Tuli-eukko, lusikanpohjaisen-kapustanpohjaisen-veripisaran olen sinulle tuonut, iltapäivin tehdyn, aamupäivin tehdyn hyvän tuohisesi olen sinulle asettanut" ja "hyvä Tuli-eukko, kultainen Tuli-eukko, kun sydäntämme hiukaa, kun ruumistamme palelee sinä sen lämmität".

49. tulesta on ennustettu ja tulen nimeen on vannottu valoja.

50. tulta ei ole saanut pitää nälässä (ruokalahjat). 

51. unkarissa ei olla aloitettu töitä ennen tulelle uhraamista. joka talolla on ollut "oma tulensa".

52. tulta on puhuteltu sanoin "Tulen isä, Tulen emä, Tulen isä kultahattu, Tulen emä kultasäpsä, Tulen lapset kultarinnat".

53. marit ovat pitäneet tulta (Tul-awa, tuli-emo) ihmisten ystävänä. tulen on tiedetty pitävän puhtaudesta ja hyvästä kohtelusta. tulta on puhuteltu ystävällisesti ja lähellään on liikuttu rauhallisesti. kiivastuessaan tulen on tiedetty voivan polttaa ja sytyttää tulipaloja.

54. marit ovat pitäneet tulta ja tulesta nousevaa savua välittäjänä haltijoiden ja ihmisten välillä. lehdoissa järjestetyissä juhlissa tulta on muistettu omalla lahjallaan. tulella on uskottu olevan oma henkensä (tul-ört) jota on rukoiltu tuli ja metsäpalojen aikaan.

55. marien Tul-awaa (tuli-emo) on puhuteltu sanoin "hyvä Tul-awa, savusi on pitkä, kielesi terävä, suo uhripalojen olla valmiina, ota mukaasi hyville jumalille, esitä nimissämme makean savun siunaus".

56. "ukkopa se tuuvalta tuloopi, ukko hyyssä, parta jäässä, pien on kelkkanen perässä, jäin on kauha kattilassa, hättään häähättää, pojan polven poltannoille, ukko kuitenki kysyy, onko poltettu porolla, vaan on ilmivalkialla, kuin lie poltettu porolla, niin mie jäillä jäähyttelen, vaan lie ilmi valkialla, niin mie hyyllä hyyhyttelen, voian alta, voian päältä, voian keskeltä kippii, tulen teen tulettomaks, valkeen varattomaks" (sanoja tulen polttamiin, parantamiseen käytetty jäätä ja rasvaa).

57. "tuli ei polta tuttujaan, valkea valittujaan" (tulen on uskottu tunnistavan ystävänsä).

58. "otan tulen turkkiheni, kekälehen kenkähäni, nyt lähen vassuksie voittamahe, katehia katsomahe, kohti kaikkia kovia" (tulen voimaa on käytetty suojaamiseen).

59. hantit ovat pitäneet tulenhaltijaa "näkymättömänä punaisiin pukeutuneena naisena".

60. hantit ovat uskoneet tulesta nousevan savun yhdistävän Maan emon hallitseman keskisen Taivaan ukon hallitsemaan yliseen (välittäjä).

61. illalla pärettä sammutettaessa on lausuttu "Tulen akko muakkoh, Vejen akko valvokkoh" tai "tuli moakkah, vesi valvokkah".

62. tulipaloa on sammutettu kiertämällä tulta ja loihtimalla "tuli tuima tuiretuinen, kiero lapsi keiretyisen, se tulen tummentaa, valkejaisen vaivuttaa" ja "tuli nuorin nukkukoon, vesi vanhin valvokoon" ("niin silloin tuli häpijää, että saa vetellä sammuttaa").

63. tulen jälkeä on voideltu "kolmannen vuotisella jäällä" tai lumella ja loihdittu tulen synnyn sanoja ("missä on tulta tuuvitettu, valkejaista vaaputettu").

64. hantit ovat kutsuneet hiipuvaa tulta "kuiskaavaksi tuleksi".

65. obilla on vannottu tulen nimeen sanoin "tuli minut polttakoon".

66. hantit ovat vannoneet tulen kautta ottamalla nuotiosta kekäleen hampaiden väliin.

67. obinugrilaiset uhritulet on tehty "seitsemästä sylyksestä lehtikuusen halkoja, seitsemästä sylyksestä koivun halkoja" (vrt. merenkulkijakansoilta omaksutut kokot).

68. hantit ovat uskoneet tulella olevan lilin eli hengen (liikkuu=elää).

69. tulelle on kerrottu pahoja unia ja painajaisia ("savu vie pois").

70. "koivus-pakkula ja sitä hivotaan, hivotaan ja puutuli saahaan" (kitkatulta kutsuttu puutuleksi).

71. "vietiin maalleko vierahalle, tuonneko tuntemattomalle, yksi oli tuli tuttavaista, päivänen ennen nähtylöigi" (päivä ja tuli tuttuja vieraallakin maalla).

72. hantit ovat kutsuneet tulta nimellä tut, pyhää tulta ja tulenhaltijaa nimin Tul-naj (tuli-nainen), rakastaja ja Naj-anki (tuli-emo). tulen käytön on ymmärretty erottavan ihmiset eläimistä jotka pelkäävät tulta. tulta on käsitelty varoen ja huolellisesti. tulen liikkeistä on ennustettu. 

73. hantit ovat uskoneet tulen puhetta ymmärtävän vain harvojen ja valittujen (tulen vaalijat). tulelle on uhrattu punaista kangasta ja punaiseen kiedottuja esineitä. polttopuut on puhdistettu huolellisesti ennen polttamista.

74. hantit ovat pitäneet tulta välittäjänä elävien ja kuolleiden ja ihmisten ja henkien välillä. tulelle on annettu ruokalahjoja (pori). tulen on toivottu karkottavan sairauksia.

75. saamelaiset ovat kutsuneet soilla nähtyjä noidantulia kalevan tuliksi (gallagas-dolla).

76. "iski tulta Ilmarinen, välähytti Väinämöinen, tulta tuohesta tuloobe, alottaabe tervaksesta" (tulta sytytettäessä).

77. "iski tulta Ilman ukko, väläskoitti Väinämöinen, kyven kirposi merehen, toinen ylös taivosehen, kolmans on koivun kojille" (tulen syntysanoja).

78. "Ilman ukko, ilman lintu, mitäs tulit minun luokseni, kuin mie illalla teiltä luvan kysyin, mie otan tulukseni käsille, kaikki tulta vilkuttelen, kun kesällä ukkosen seä" (tulta laadittaessa).

79. sanalla tuli on ymmärretty äksyä (inkerin tulekas), tulista (lyydin tuline), kiivasta (vatjan tulin), polttavaa (viron tulitada), valoa (liivin tul), kuumaa (liivin tulli), nuotiota ja salamaa (saamen dolla).

80. tuluksia on kutsuttu tuli-kiviksi (komin til-kert).

81. mansien tulenhaltijaa Naj-ekwaa (tulen-vanha-nainen) on puhuteltu nimin "rakas emo" ja "seitsenkielinen emo". haltijaa on muistettu aina kun on suoritettu uskonnollisia menoja (kodassa tai metsäpyhäkössä). Naj-ekwan lahjat on asetettu tuleen tai tulen viereen. haltijaa ovat palvoneet miehet ja naiset mutta pääpyhäkköön (aras kan, tulen paikka) on ollut miehiltä pääsy kielletty. pääpyhäkköä on kutsuttu nimellä ekwa purlaxtan ma (akan viihdytys maa).

82. tulenhaltija Naj-ekwan kuvia on löydetty ukkosenhaltija Saxol-toromin pyhäköistä (salaman ja tulen yhteydestä).

83. "tujahti tulikipuna, koivukiäpään kovaan" (kitkatulen laatimista).

84. tulelle sijaa tehtäessä on sanottu "tyynellä tuohia, satehella tervaksii", sytyttäessä on jatkettu "isken tulta valkijaa, isken tulta valkijaa, syty miun tullein, pala pantu valkijain".

85. metsään tulta (lekkoa) laadittaessa on puhallettu tuleen ja sanottu "pala, tuli, älä pauka". sytykkeitä on etsitty sanoin "tuulella tuohta, satehella tervasta". tulen sytyttyä on käyty kädet hajallaan tämän viereen ja lausuttu "tuli on siun nimmeis, älä pyri messää".

86. selkupit ovat pitäneet tulen toista puolta henkien puolena (ihmiset istuvat toisella puolella, henget toisella).

87. tulesta nousevan savun on uskottu kuljettavan viestejä esivanhemmille ja kaukana oleville rakkaille (sanat lausutaan valoa tai savua kohti).

88. selkupit ovat seuranneet tulen rätinää ja liikkeitä tarkasti ("entisaikoina kaikki ymmärsivät tulen kielen").

89. selkupit ovat yhdistäneet tulta kiviin (pysyvät lämpiminä). kivien on uskottu pitävän tulta sisällään (kipinöivät yhteen iskettäessä).

90. selkupeilla on ollut kiellettyä koskettaa tulta (ty) metalliesineillä.

91. piikiveä (seki) on pidetty tulen tunnuksena ja suojelevana taikakaluna (kannetaan mukana).

92. selkupit ovat pitäneet tulta (ty) elävänä olentona (syntyy, kasvaa, kuolee) ja välittäjänä maailmojen välillä (savu, tuhka). tuli on jaettu taivaalliseen ja maalliseen (ihmiset voivat vaikuttaa maalliseen tuleen).

93. tuleen ei ole saanut koskea terävillä esineillä tai metallilla ("haavoittaa emoa"). tulta ei ole saanut sammuttaa vedellä. tuleen ei ole saanut sylkeä, heittää roskia tai ruotoja. tulta ei ole saanut loukata sanoin (kirota). tulen palamista tai suuntaa ei ole saanut muuttaa (jos sääntöjä rikotaan tuli kaikkoaa).

94. tulen on ajateltu syntyneen "lapsen sydämestä".

95. rauhallista palamista on pidetty hyvänä enteenä, savuamista huonona, "sylkemistä" ja äkillistä sammumista erittäin huonoina.

96. tulen on uskottu "vaistoavan kuolleiden saapumisen".

97. selkupit ovat lähettäneet tulen avulla viestejä (rakastetuille, kuolleille, eksyneille). viestit on lähetetty puhumalla kuorituista puista nousevaan "puhtaaseen savuun".

98. selkupit ovat kutsuneet tulen jumalatarta nimin Tyn amba (tuli-emo) ja Tyka palcil imila (tulen-liekin-vanha-nainen). jumalattaren katseen on uskottu muuttavan tuhkaksi (silmiin ei tule katsoa). jumalatarta on pyydetty vartioimaan lapsia äidin poissa ollessa.

99. selkupit ovat sytyttäneet pyhänä pidetyn (vuoden) ensimmäisen tulen (kitkatulen) puisella käsiporalla (puri) ja kevättulvan jättämillä ajopuilla (ylisestä tullutta "puhdasta puuta").

100. tulen jumalattaren (Tyn amba) on uskottu luoneen tulen koskettamalla oksaa sormenpäällään.

101. tulen jumalatarta on kunnioitettu kerran vuodessa puhdistamalla tulisija tuhkasta (lakaistaan siivellä) ja polttamalla tulisijassa punaisella kankaalla peitetyt seitsemän puuta (kerätään puita joista pitää).

102. kaskituli sytytetään hankaamalla yhteen kahta pihkaista puuta ja hokemalla "anna ukko uutta tulta" (ukkonen ulkosalla palavan tulen haltija).

103. kaskitulen syttymistä pyydetään sanoin "polta ukko maat porolle, kypenille kyyättele, heitä mulle mustat mullat".

104. nganasanit kutsuvat tulenhaltijaa nimellä Tuei-nema (tulen emo).

105. "tul ellää vastatuulee" (tulen ja tuulen yhteydestä).

106. "se un niin tulivihanee ettei se pysty ihtijää hallihtee" (tulen ja tunteiden yhteydestä).

107. "sillä oli ollus se oppi hallitat tulta" (tulen haltijat).

108. "eläväesen haltie" (tulen kiertoilmaisuja).

109. "se ol hangattu valkea" (kitkatuli).

110. "se pit ottoo kuivoo puuta, huapa ol parasta, ja käyvvä hankoomaan niitä vastakkain kunnekka tul sytty, silleen suatiin hankuutul" (hankuutuli).

111. "s on hyvä ottaa valkee" (valkoinen harakankivi hyvä tulen iskemiseen).

112. "ned hehkud, tulekkad hiled, elläd" (kekäleet).

113. "pikivet ku päin yhte lyöti, hyö kipunoit", "tulust löti" (tulen tekemistä).

114. "koivun käpä" (lyödään kipinöitä).

115. "tuluksi poltta, ei huol tikkuloi" (oma tuli).

116. "tehhä valkia, sab lämmidellä" (nuotio=valkia).

KUU JA PÄIVÄ

1. auringonnousun ja laskun on uskottu olevan taivaallisia tulia jotka palavat ja hiipuvat ajallaan.

2. auringonnousulle on kumarrettu ja esitetty tervehtiviä sanoja ("terveh päivä").

3. yhtaikaista sadetta ja paistetta on pidetty haltijoiden häinä (päivä ja sade).

4. aurinkoa on ymmärretty jumalattarena, auringon ja syntymän jumalattaren olinpaikkana, alkuäitinä ja elinvoimana joka antaa elämän ja läheiset ihmiset.

5. kuun ja päivän on uskottu olevan piilosta leikkiviä sisaruksia jotka "etsivät ikuisesti toisiaan".

6. samaan aikaan nähdyn kuun ja auringon on tiedetty toteuttavan toiveen.

7. auringonpistosta on kutsuttu "päiväisen polttamaksi".

8. täysikuuta on pidetty hyvän onnen tuojana, pimeää kuuta huonon.

9. kuun vaiheita on kutsuttu nimin uusi kuu, musta kuu, tyhjä kuu, kasvava kuu, nuori kuu, yläkuu, täysikuu, keskikuu, vähenevä kuu, alakuu, laskeva kuu, vanha kuu ja peräkuu.

10. päivää ja kuuta on palvottu katsomalla ja kumartamalla näitä ("keännin peätä päiväsel, kumartelime kuuhuota, kuut miulla kultasia, päivät miulla hobeita").

11. mordvalaiset ovat kumartaneet aurinkoa (si, kehä) aamuin illoin. aurinkoa on puhuteltu sanoin "armas päiväseni, anna rauhaa, terveyttä päivän aluksi, kaikessa katso, vartioitse".

12. mordvalaiset ovat palvoneet aurinkoa rakentamalla talojen ovet itään päin ja kovertamalla ulko-oviin pienet ikkunat. auringon säteiden lyödessä ikkunoista on auringolle kumarrettu ja lausuttu auringon sanoja. toisen tavaan mukaan on aukaistu ovi, asetettu ruokalahjat tuvan kynnykselle ja kumarrettu niiden takaa auringolle.

13. mordvalaiset ovat uhranneet kuulle (kov, kon) uuden kuun aikaan. kuuta on puhuteltu sanoin "nouseva laskeva kuujumala, Ku-bavas, elättäkää, suojelkaa".

14. mordvalaiset ovat rukoilleet kuuta uuden kuun ilmestyessä. kuulta on pyydetty onnea "kuun valtakauden" ajalle. uutta kuuta on puhuteltu sanoin "uusi kuu, emonen, minulle terveys, sinulle loistavampi valo" ja "terve uusi kuu, pää-äiti, sinä olet elättäjäni, minulle olkoon terveys" ja "uusi kuuhut, emonen, katso hyvällä silmällä puoleeni, suojele, varjele, anna terveenä odottaa seuraavaa kuuta".

15. täysikuuta on kutsuttu kuunpohjaksi, kuutonta aikaa ehäkseksi.

16. saamelaiset ovat palvoneet päivää (peäivi, peiv) keskikesällä ja talvella kaamoksen jälkeen. pyhäköissä päivän kuva on ympyröity sarvitarhalla (tsoarve-kärdi). talvella päivän alkaessa näkyä taivaanrantaa ylempänä on tälle leivottu kakku verestä ja rasvasta, kiinnitetty kakku kodan oviaukon yläpuolelle ja tervehditty päivää joikaten. päivälle tarkoitetut lahjat on kiinnitetty koivun oksiin. päivän noustessa on kumarrettu, laskiessa on sanottu "jumala ei näy enää". kodan oviaukko on suunnattu päivännousua kohti.

17. saamelaiset ovat pitäneet ensimmäisiä kaamoksen jälkeen nähtyjä auringonsäteitä pyhinä ja parantavina. pitkään piilossa ollutta päivää (beaivi) on keräännytty tervehtimään korkeille paikoille.

18. etelä-saamelaiset ovat pitäneet päivää (beaivi) naispuolisena, kolttasaamelaiset miespuolisena. miespuolisen päivän on uskottu ajelevan reellä ympäri maailmaa saamelaisen vaimonsa kanssa.

19. saamelaiset ovat yhdistäneet päivää hedelmällisyyteen ja lasten saamiseen. päivälle on viety ruokalahjoja keskikesällä ja talvella tämän palatessa piilostaan. päivän liikkeitä on pidetty silmällä tarkasti.

20. saamelaiset ovat uskoneet olevansa "päivän lapsia". päivän tyttären (Piejjv niijjd, päivä neito) on tiedetty opettaneen saamelaiset pitämään poroja.

21. saamelaiset ovat kutsuneet pimeää kuuta ja alkukuuta syntyväksi kuuksi (saddi mannu), täysikuuta ladas mannuksi ja loppukuuta nohkki mannuksi tai nuossi mannuksi (kolme vaihetta).

22. nykyisen joulukuun aikaista kuuta on pidetty erilaisena tai vaarallisena.

23. saamelaiset ovat ripustaneet oksista sidotun lenkin tai sormuksen kodan nokkaan pimeällä kuulla toivoen että kuun valo paistaisi renkaasta läpi ja toisi poroille hedelmällisyyttä (valo=hedelmällisyys).

24. nykyisen helmikuun aikaista kuuta on palvottu metelöimällä ja kiinnittämällä porojen sarviin heinää ("jotta kuu huomaisi").

25. käsitöihin tarvitut raaka-aineet on kerätty uuden kuun aikaan.

26. "neitonen ja päivänen, löivät kättä kuun keralla, kättä päivyen keralla, kumpa ehti ennen nousta, kumpa ennen ennätellä, neitoi ehti ennen nousta, neitoi ennen ennätellä, nousi aamusta ylää, meni katso päivyään, ei oo päivyt päällä puien, huomis honkien tasalla" (päivän ja kuun keralla on lyöty kättä ja vannottu valoja).

27. päivän ja kuun on uskottu olevan piilosilla olevia sisaruksia tai rakastavaisia.

28. unkarilaiset ovat tervehtineet uutta kuuta sanoin "uusi kuu, tervehdin sinua, sydän elävänä, sielu kuolleena".

29. unkarilaiset ovat pitäneet aurinkoa naisena ja kuuta miehenä. aamuaurinkoa on tervehditty auringon sanoilla.

30. "terve kuu, terve päivä, terve kuu ylimeridne, tähtitaivaa tagedne" (vatjalainen kuuntervehdys).

31. auringolle on uhrattu vääntämällä koivunvitsoista rengas, laittamalla renkaan keskelle alusta ja alustalle lahjat. renkaan ylle on taivutettu kolmesta koivunoksasta "katto".

32. "aurinkonnousu ja aurinkollasku ol vanahojen ilemasuuntija" (päivänsuunnat).

33. saamelaiset ovat kutsuneet kuuta "hyväksi valoksi".

34. nenetsien pyhäköissä on ollut puusta veistetty aurinko, kuu ja kolmas linnunhahmoinen jumaluus.

35. aamulla kodasta ulos astuessaan on nenetsi kääntänyt kasvonsa päivään päin ja lausunut "koska sinä Jilibeambaertje (elonvartija) nouset, nousen minäkin". samoin on lausuttu päivän laskiessa "koska sinä Jilibeambaertje lasket, menen minäkin levolle".

36. samojedien kuun jumaluuden Hosadamin on uskottu hallitsevan pohjoista ilmansuuntaa ja sairauksia. pimeää kuuta on nimitetty "pesässään olevaksi kuuksi" ja suosittu noitien yöaikaan pitämissä istunnoissa.

37. saamelaiset ovat pitäneet aurinkoa naispuolisena (Beaivvi-nieida, päivi-neito). nousevaa aurinkoa on kunnioitettu kumartamalla. auringon kunniaksi on keitetty puuro joka on syöty yhdessä. puuroa on laitettu etenkin kesän yöttöminä öinä. talvisaikaan on poltettu "aurinkotulia" ("etteivät kilpailisi auringon kanssa").

38. merisaamelaiset ovat muistaneet aurinkoa tämän mennessä mailleen.

39. saamelaiset ovat kunnioittaneet kuuta ripustamalla kotaan puisen renkaan jonka läpi kuu on voinut paistaa. kuun nousemisen jälkeen on liikuttu hiljaa ja vältelty meluamista. kuuta on yhdistetty hedelmällisyyteen ja porojen vasomiseen. helmikuun aikaista kuuta on herätelty sitomalla porojen sarviin heinää ja meluamalla äänekkäästi.

40. vienan karjalalaiset ovat tervehtineet uutta kuuta sanoin "terveh uuvella kuulla".

41. udmurtit ovat kutsuneet auringon haltijaa Sundi-mumiksi (aurinko-emo). haltijaa palvottaessa on luotu kasvot aurinkoon päin. Sundi-mumin on uskottu kulkevan auringon edellä suuntaa näyttäen. auringolle on järjestetty juhla keväällä nykyisen pääsiäisen aikoihin. juhlaan on valittu metsästä valoisa aukea jonne on kokoonnuttu auringonnousun aikaan ja rukoiltu polvillaan Aurinko-emoa viemään pois pimeyden, kylmyyden ja sairaudet. haltijan kunniaksi on uhrattu eli syöty leipää, puuroa ja valkoinen sorsa tai hanhi. haltijaa on kutsuttu apuun etenkin lasten sairastellessa (parantava voima).

42. udmurttien mukaan aamu ja iltaruskon (aksan) aikaan ei ole sopinut meluta tai tehdä työtä.

43. udmurtit ovat ottaneet uuden kuun (vil-tolez) kunniaksi päähineen päästä ja pyytäneet kuuta katsellen terveyttä.

44. uutta kuuta on tervehditty sanoin "terve terve uus kuu, kuu martaks, minä terveeks" (marta=marras=kuollut).

45. päivää ja kuuta on pidetty samana olentona (samankokoisia, näkyvät harvoin yhdessä).

46. saamelaiset ovat pyytäneet kuuta paistamaan läpi pimeän talven (valon tuoja). kuulle esitetyissä rukouksissa on käytetty puista tikkua jossa on ollut rengas toisessa päässä (päivän palvonnassa käytettyä rengasta pienempi).

47. samojedit ovat juhlistaneet auringon ensimmäistä näyttäytymistä keväällä. 

48. lapissa on laitettu jäätynyttä rasvaa kodan savuaukkoon ja annettu päivän ensimmäisten säteiden sulattaa se. päivää on tervehditty nousemalla korkeille paikoille ja tulemalla ulos päivän valon koskettaessa kotapuiden latvoja. päivältä on pyydetty terveyttä ja onnea. päivälle tarkoitetut lahjat on ripustettu koivuihin.

49. hantit ovat koonneet erityisen aurinkopyörän jonka ovat ripustaneet pyhään puuhun. pyörää on pidetty puussa niin kauan kun aurinko on ollut piilossa. 

50. karjalassa on kumarrettu päivää aamuisin päivänpuoleisella rinteellä sanoin "päiväseni, anna rauhutta, tervehyttä päivän aluksi, kaikessa katso, vartioitse".

51. uhtualla on rukoiltu kasvot auringonnousuun päin sanoin "valkee päivä syöttäjä, valkee päivä kormelitsa" (kormelitsa=syöttäjä).

52. vuonisessa on tervehditty päivää aamuisin ylös noustaessa.

53. uutta kuuta on tervehditty sanoin "terve uuvella kuulla, kultasella kuninkaalla", "terve terve uusi kuu, sinä täydeksi, minä terveeksi" ja "terve terve uusi kuu, sie vanhaks, mie nuoreks".

54. kuulle on voitu esittää toivomuksia pitämällä kädessä vastalahjaa.

55. uutta kuuta tervehdittäessä on otettu mukaan maitoa (kuun väri).

56. onnea toivottaessa on kuuta kutsuttu peitenimin (rahkoi).

57. saamelaiset ovat kutsuneet kuuta "vanhaksi ukoksi".

58. kolttasaamelaisten mukaan kuun syntyessä ei ole saanut osoittaa taivaalle tai suunnata teräviä esineitä kuuta kohti. kuun sirppiä on kutsuttu kannaksi. kuun pimennyksen aikana on lyöty yhteen kahta kirvestä.

59. vienan karjalassa on huudettu ja kolisteltu äänekkäästi kuun pimennyksen aikana ("jotta kuun syöjät pakenisivat").

60. kuun ympärillä näkyvistä kehistä on sanottu "poutia kuu kehii, sateita päivä sappii", "kuumet ennen kuun kehitti, kavet kuun kehästä päästi" ja "kapo kuun kehästä päästi, pitkän hiuksen pinteistä".

61. tarunomaisen kehrääjän on kerrottu aiheuttaneen kuun pimennyksen hiuksillaan.

62. pimenevää kuuta (alakuu) on pidetty kuoleman puolena, syntyvää kuuta (ylikuu) elämän.

63. kultaisena hehkuvan aamuruskon on tiedetty lupaavan huonoja ilmoja, kirkkaana loistavan iltaruskon poutaa, pakkasia tai lumiuhoja.

64. auringon päällä keikkuvaa tummaa pilventönkyrää on kutsuttu "suvenveneeksi".

65. pohjoista, talvea ja auringonlaskua on yhdistetty kuolemaan, etelää, kesää ja auringonnousua elämään.

66. hantien aluehaltijan Ort-ikin (suuri-ukko) on tiedetty syntyneen "valkeus-syntyisen-päivän" suojassa, kiertävän maailmaa öisin ja olevan "kuin nouseva aurinko, silmänsä suuret kuin ob, kuin järvi, korvansa kaikkikuulevat". haltijalle on lahjoitettu valkoisia esineitä jotka on ripustettu koivuihin. mansit ovat kuvailleet Ort-ikiä (Sarni-xan, kultainen hallitsija) sanoin "sinä esiintulevan auringon kultainen aurinko-käsi" ja "nouseva-aurinko-tukkainen-ruhtinas". haltijan levittäessä hiuksensa on "yksisuisen seitsen-obin" tiedetty juoksevan ja "yksisuisen seitsen-meren" tulevan esiin (jäiden sulaminen keväällä, haltijan kuvauksessa kuuhun ja päivään viittaavia piirteitä).

67. hantit ovat pitäneet päivää naispuolisena (ime=emo) ja kuuta miespuolisena (ike=ukko).

68. hantit ovat kutsuneet päivää Xatt-imeksi (päivä-emo) ja Katl-imiksi (päivä-eukko), mansit Xatel-ekwäksi (päivä-eukko). päivän paiste on ymmärretty eukon kasvoiksi, säteet suortuviksi, sääriminen hiusten sukimiseksi, kehä kodaksi tai lakiksi, patsaat kintaiksi ja sädekimppu eukon ojentamaksi kädeksi. tarinoissa Xatt-imen tyttären on kerrottu naineen hantien tarunomaisen sankarin (heimon synty). haltijalle uhrattaessa on suunnattu katse kohti päivännousua ja käännytty myötäpäivään ("hyvän päivän menosuuntaan, hyvän kuuhuen menosuuntaan"). menot on aloitettu aamulla päivän sarastaessa.

69. hantit ovat torjuneet päivän vihoja eli pistoksia ripustamalla koivuihin kehin kirjailtuja huiveja. päivän kulusta on ennustettu kaukaisia tapahtumia, kohtaloa ja säätä.

70. samojedit ovat parantaneet auringonpistosta kutsumalla apuun "Päivän-emon, Kuu-isoisän ja tähdet-veljet".

71. obinugrilaiset ovat kutsuneet kuuta Ukoksi, Yön-ukoksi, Yön-valo-ukoksi (et-pos-aikä) ja Kuu-ukoksi. kuun on tiedetty kiertäneen maata koiravaljakollaan ja antaneen tyttärensä Maailmaa-katsovan-miehen (nuorempi jumaluus) puolisoksi. täyden kuun aikaista kuuta on pidetty "täysi-ikäisenä". täyden kuun jälkeen kuun on uskottu nuortuvan takaisin uudeksi kuuksi. uuden kuun aikaisissa uskonnollisissa menoissa on käytetty koivuntuohesta valmistettuja naamareita (ugrien perinteinen juhlapäähine).

72. päivää on tervehditty sanoin "päiväseni, syöttäjä, anna rauhutta, tervehyttä päin aluksi, kaikessa katso, vartioitse" ja "terve kasvos näyttämästä, päivä kulta koittamasta, aurinko ylenemästä". tervehdys on suoritettu ennen päivän nousemista tai päivän noustua metsän takaa.

73. päivän puoleista rinnettä on kutsuttu "puhtaaksi maaksi".

74. saamelaiset ovat taivuttaneet päivälle (peive) renkaan muotoisia vitsoja jotka on koristeltu kaiverruksin ja voideltu rasvalla ja verellä. päivänrenkaita on jätetty lähteisiin ja puroihin. renkaan vastineena on pidetty etusormella ja peukalolla muodostettua ympyrää jonka läpi on katsottu aurinkoon.

75. päivän kunniaksi valmistetut ympyriäisvitsat on punottu kolmesta koivunvarvusta niin että vitsan keskelle on jäänyt punomaton kohta johon on kiinnitetty valkoinen lanka. renkaat on käyty ripustamassa korkeille paikoille.

76. päivän kunniaksi uhratun poron luut on asetettu ympyrän muotoon. lihat on syöty läsnäolijoiden kesken. päivän osa on kiinnitetty ympyriäisvitsaan ja viety vaaran päälle.

77. saamelaista auringonjuhlaa on vietetty keskikesän valoisimpana aikana jolloin päivän kunniaksi on sidottu koivuisia renkaita.

78. merisaamelaiset ovat muistaneet päivää auringonlaskun aikaan.

79. päivän puoleen on käännytty eksyttäessä ja harhaan kuljettaessa (suunnan näyttäjä).

80. saamelaiset ovat uskoneet kuun suojelevan vasoja kantavia poroemoja. helmikuussa (kuova-manno) porojen sarviin on sidottu heiniä ja pyydetty kuuta "syömään". kuulta on toivottu "selkeitä öitä" pienten puisten renkaiden läpi (renkaat jäljittelevät kuun ja päivän muotoa).

81. "joko päivä päälle puihen, joko aurinko ylenet, jo on päivä päällä puihen, jo on aurinko ylennyt" ja "kule päivä, viere päivä, kule päivä kuusikolla, vieri päivä vitsikolla, karka katajikkohon" (puiden latvat=kotoperäinen aurinkokello).

82. marit ovat kutsuneet päivää Ketse-awaksi (päivä-emo), Os-ketse-awaksi (valkoinen-päivä-emo) ja Awaksi (emo). Ketse-awalla on ollut lehdossa oma uhripuunsa. haltijalle on lahjoitettu valkoisia kankaita ja eläimiä. haltijan puoleen on käännytty etenkin kuivuuden aikaan.

83. marien kuunhaltijalla Kuu-emolla (teleze-awa) on ollut lehdossa oma uhripuunsa. Päivän ja Kuun emojen on uskottu tietävän kaikenlaista koska "paljon kulkevat ja paljon näkevät".

84. marit ovat muistaneet aamunkoita lehdossa annetuin juomauhrein. aamunkoin haltijaa on kutsuttu Uzera-kugu-jumeksi.

85. mareilla on ollut lämmölle (Sokse-awa) ja poudalle (Umer-awa) omat emonsa.

86. "enen päivän nousennaista, kuun jumalan koitennaist" (päivää ja kuuta pidetty samana olentona).

87. uutta kuuta tervehdittäessä on otettu maasta lunta tai oksia, heitetty ne ilmaan ja loihdittu "terve, terve, uus kuu, terve elläksein, mie nuoreks, sie vanhaks".

88. hantit ovat kutsuneet pohjoista pohjaksi, alemmaksi puoleksi, paikaksi-missä-nälkäpilvet-ovat ja puoleksi-minne-joki-laskee, etelää latvaksi, yliseksi, lämpimän-maan-paikaksi, kotipuoleksi ja päiväksi, länttä laskevan-auringon-puoleksi ja uponneen-auringon-puoleksi ja itää puoleksi-missä-aurinko-on-aamulla. länttä on pidetty huonona koska "vie auringon" (henkien ja kuolleiden suunta), itää hyvänä koska "tuo auringon".

89. hantit ovat jakaneet ihmisvartalon itäiseen (oikea) ja läntiseen puoleen (vasen). oikeaa puolta on pidetty elämän, valon ja auringonnousun puolena, vasenta pimeyden, kuoleman ja auringonlaskun. yöt on nukuttu itää eli auringonnousua kohti ("koska kuolleiden puolelle ei tule kiirehtiä").

90. hantit ovat kutsuneet aurinkoa valoksi eli sänkoksi ja kuuta pieneksi valoksi eli äj sänkoksi (samaa valoa).

91. karjalassa on käyty maaten vasemmalle kyljelle ja noustu oikealta. makuulle käytäessä on lausuttu "anna moata moataksen, lepuuta levätäksen, moan luvalla, kuun luvalla, tämän kunnahan kukulla, tämän harjun harteilla, tämän lanton peälaella, kuo miula kultaturkki, vanu miula vaskivaippa, kuu makauttamah, päivä nostamah" tai lyhyemmin "kuu makauttamah, päivä nostamah" (sanat osoitettu maalle jonka päälle asetutaan, kuulle jolta toivotaan unta ja päivälle jonka toivotaan herättävän).

92. nukkuvaa herätettäessä on lausuttu "nouse päivieä katsomah, kuutamaista tähtämäh".

93. auringolle ja kuulle uhrattaessa on lausuttu "osa kuulle, osa aurinkolle, otavalleki osansa".

94. vierasperäisen huomenta-tervehdyksen kotoperäinen vastine "terveh päivä, terveh kuu" on osoitettu päivälle ja kuulle itselleen (ihmisten tervehtiminen myöhempää perinnettä).

95. "sill on sen roven vajellan, sill om piäzem päiväyksen" (päiväys=päivän matka).

96. "mänes katso taivoselta, onko syntynd synnyn koitto" ja "jo nyt on syndyt synnynkoite, peässyt on päivä paistamaha, kuudama kumottamaha" (päivää ja kuuta kutsuttu synnyksi).

97. hantit ovat pitäneet ihmistä päiväeläimenä koska tämä "ei näe yöllä". öisin ei olla liikuttu, tehty työtä, häiritty yöllä liikkuvien eläinten tai henkien elämää, tehty suuria tulia tai mitään mikä häiritsee yön järjestystä.

98. päivää on pidetty ihmisten ja eläinten aikana, yötä henkien ja esivanhempien.

99. kuunkierron taitekohdissa ja kuun tyhjinä päivinä (vanhan kuun hävittyä) on vältelty työntekoa ja ylenmääräistä hekumointia.

100. karjalaiseen päivärytmiin on kuulunut pistäytyminen ulos auringonlaskun aikaan "hämärikköä pitämään" (nousu ja lasku pyhiä aikoja).

101. auringon vala on vannottu tämän sijainnin mukaan ("niin totta kuin nouseva aurinko on päälläni", "niin totta kuin aurinko on päälläni", "niin totta kuin laskeva aurinko on päälläni"). auringon on uskottu sokaisevan valansa rikkojan.

102. mordvalaiset ovat rukoilleet aurinkoa kohottamalla kädet ylös kämmenet ylöspäin käännettyinä.

103. komin kielessä sanoilla päivä ja päivänvalo on tarkoitettu kauneutta, hyväsydämisyyttä ja kiltteyttä.

104. komien alkuhengen Jenin on kerrottu luoneen auringon, kauneuden ja järjestyksen, toisen alkuhengen Omelin kuun.

105. mordvalaiset ovat sytyttäneet kynttilän auringon noustessa pyytäen menestystä Skaj-jumalalta.

106. haltijoille kumartaminen on suoritettu obilla kääntymällä paikallaan myötäpäivään päivän kiertoa mukaillen (päivän palvonnan piirteitä sekoittunut yleiseen haltijapalvontaan).

107. tulevaa on nimitetty obilla sanoin "edelleen-elettävä-kuuaika, edelleen-elettävä-päiväaika".

108. "pietähpä nyt sula sovinto, siksi ilmasta ikeä, kuuksi kullan valkijaksi" (kuu ajan ja sopimuksien mittana).

109. ruoka-ajat on nimetty päivän sijainnin mukaan (aamiainen, päivällinen, lounas ja illallinen, vatjalaisilla oomnikko, tsespäivä, puol peiwe ja öhtagoine).

110. hantien tarinoissa kuun ja auringon on kerrottu luoneen ihmisen.

111. "päivönen heitty heinän peähän, kuudamo heitty kuusen kukkaraselle" (päivä ja kuu=kaikki mitä koskettavat valollaan).

112. sanalla kehä (saamen gaeha) on tarkoitettu auringon kehää, mordvalaisilla aurinkoa (tsi, si) ja komeilla auringon tai kuun kehää (kits).

113. sanan koi merkityksiä ovat olleet sarastus, koillinen, kointähti eli aamutähti, viron koi-valge (iltarusko), liivin kuoi (aamurusko), komin kia, kiva (aamurusko), mansin koj, kuj, xuj (aamurusko), hantin kui-nol (aamurusko) ja unkarin haj, hajnal (päivänkoite).

114. sanan kuu johdannaisia ovat olleet kuutamo, kuukausi, kuukautiset, karjalan kuutama (kuutamo), kuuhine (kuukauden ikäinen), lyydin kudam (kuutamo), vepsän kudmo (kuutamo), liivin ku (kuukausi), saamen kuojijit (nouseva kuu), hantin xaw, xuw (kuukausi) ja samojedin ki, kitada, kistit (kuukausi).

115. "nouse uamulla varrae, nouse kuta kahtoma, auriku ylenevve" (auriku=auer kuun, kuun hehku, auer, autere, autereinen=päivänsavu, aurinkousva, sinerrys, aurinko=saamen ovrudeh, aur=helle, hehku, ahku).

116. sana lounas on tarkoittanut keskipäivää, etelää ja päivällistä (udmurtin lun, nun, nunal=päivä, lun-adze=päiväs-aika, komin lun=päivä, päivänvalo).

117. sanan pimeä merkityksiä ovat olleet pimennys, pimento, pimeys, inkerin pimmehys (kuun tai auringon pimennys), karjalan pimie (synkkä), pimevys (pimeys), pimitteä (kätkeä), lyydin pimenzuda (pimentyä), vepsän pimeduz (pimeys), pimitada (varjostaa), viron pime (sokea), pimeneda (pimetä), pimedus (pimeys), liivin pimdom (pimeys), ku pimdoks (kuun pimennys), päva pimdoks (päivän pimennys), udmurtin pejmit (pimeys), pejmini (pimentyä), tolez pejmitomon (kuun pimennys), komin pemdini (pimentyä), samojedin feide, faemei (pimetä) ja kantauralin pilmi, pilmitä (olla pimeä).

118. sanalla puhde on tarkoitettu aamunkoittoa, aamuhämärää, iltahämärää, aikaa ennen nukkumaanmenoa, heräämisaikaa ja aamutoimia (karjalan puhe, puhtiet=hämärä, viron puhe=aamunkoitto, hämärä, saamen boktet=herättää, mordvan puvtams=herätä).

119. sanan päivä merkityksiä ovat olleet päivettyä (ruskettua), päiväys (päivän matka), karjalan päivitellä (pahoitella), lyydin päivär (päivällisen ja illallisen välinen ateria), vepsän päiduda (koittaa päivä), päivitada (valkaista päivänvalossa), vatjan päivettyssäg (päivettyä), viron päevitada (ottaa aurinkoa), liivin päuvi (aurinkoinen), komin bi, bia (tulinen, valoisa, tuluspussi), samojedin feabemeam (lämmitellä), selkupin pö, pötpi (lämmittää, lämmin) ja kantasamojedin pejwä (lämmin, lämpö).

120. sanan valkea johdannaisia ovat olleet päivänvalkea (päivänvalo), valkko (valkoinen poro), inkerin valkie (valo, tuli), valeta (valjeta), karjalan valkie (valoisa), päivänvalkie (päivänvalo), lyydin valged (valo), valgeta (kirkastua), vepsän vauked (kirkas), päivavouktal (päivänvalossa), vaugneda (valjeta), vatjan valkea (valoisa), valko (valo), viron valge (valoisa), päevavalgel (päivänvalossa), valgus (valo), valge-valu (päivänvalo), valgutada (välähtää), valk (salama), liivin valkto (salamoida), marin walyodo (kirkkaus, kirkas), walyaltam (loistaa), wolyentso (salama) ja unkarin villam (salama).

121. kuutamoa on kutsuttu liivissä nimellä ku val ja inkerissä kuv valo.

122. sanan yö johdannaisia ovat olleet yö-puu (sänky), yötsyt (valvojaiset), karjalan yölline (öinen), öine (öinen), yötyö (yöpyä), lyydin yödydä (yöpyä), vepsän ölne, yine (yöllinen), oduda (yöpyä), viron öine (öinen) ja ööbida (yöpyä).

123. mansit ovat nimittäneet kuuta Etpos-ojkaksi (kuun-vanha-mies), ympyrää-juoksevaksi-mieheksi, yön valoksi ja matkustajaksi. kuun vaiheita on ollut viisi (syntyvä kuu, kasvava kuu, kuu-jonka-silmä-on-täysi, väsynyt kuu ja himmenevä kuu). kuun on ymmärretty syntyvän ja kuolevan. kuun ympärillä olevan "ketunnahkalakin" on tiedetty merkitsevän pakkasia.

124. päivän ja kuun näkyessä yhtaikaa on päivän sanottu "nuolevan" kuuta.

125. mansit ovat yhdistäneet kuuta kylmyyteen, yöhön, talveen ja miessukupuoleen (yön-valon-vanha-mies). kuuta ja päivää on pidetty veljenä ja siskona tai miehenä ja vaimona. kuuta on juhlistettu etenkin täyden kuun aikaan ja kolmena viimeisenä talvikuuna (keskitalven kuu, pettävän kotkan kuu ja lumisen kuoren kuu). juhlissa on kierretty taloja kattiloiden ja korien kanssa, valmistettu kuun kunniaksi ateria, heitetty ruokaa ilmaan, huudettu "setä-kuu, tule tänne, lämmitä, lämmitä, onnellista kesää" ja käyty syömään.

126. mansit ovat uskoneet sään ja hyvinvoinnin riippuvan kuun (etpos) tahdosta.

127. mansit ovat yhdistäneet päivänhaltija Xotal-ekwaa (päivän-vanha-nainen) lämpöön ja naisellisuuteen. päivää on pidetty kuun sisarena tai vaimona ja valon ja lämmön tuojana. tarinoissa päivää on kuvailtu taivaalla asuvaksi vanhaksi naiseksi joka mökistä tullessaan aloittaa päivän ja sisään palatessaan lopettaa sen. pilveen mennyttä päivää on pyydetty näkyviin loihtimalla. 

128. auringonlaskun jälkeisen kajon on uskottu merkitsevän poutaa ("Päivän-akka katsoo taakseen"), molemmin puolin päivää näkyvien kajojen ("väärät päivät") säänmuutosta ja päivän päällä näkyvän kajon lumen tuloa.

129. selkupit ovat pitäneet päivää (teli) ja kuuta (aret) taivaallisina veljeksinä ja taivaan ja maan poikina (tymillä päivää pidetty naispuolisena). kuun on uskottu jakautuneen kahtia (naispuolisen) päivän ja lozin (alisen haltijan) taistellessa tästä.

130. kuunpilkkuja (kojat are diyiy) on pidetty "kuumiehen kaappaaman tytön kantamuksina" tai "kuun luoksensa vetämän miehen pajupuskana", auringonsäteitä "siivekkäinä olentoina jotka asuvat taivaan ensimmäisessä kerroksessa ja tuovat elämää maan pinnalle" (osuessaan naiseen saavat tämän lapselle).

131. talvista kuuta (aret, eret) on pidetty päivää vahvempana (päivä lepää).

132. kuun on kerrottu "nostavan kuolleet maasta kylmyydellään".

133. selkupit ovat pitäneet vuoden kolmea lyhyintä vuorokautta päivän (celi) lepopäivinä (uskotaan lepäävän maan alla syvässä korossa, untaan suojelevan korpin, palatessaan saavan valonsa takaisin vanhemmiltaan ja maasta kipinöivästä tulesta).

134. selkupit ovat uskoneet auringon syntyvän uudestaan joka talvi (voimistuu miehistyessään ja sulattaa lumet ja jään, antaa vedelle elämän emonsa maan antaman tulen voimalla).

135. selkupeilla on ollut kiellettyä katsoa suoraan aurinkoon (vain auringosta ennustajat saavat katsoa pitempään).

136. auringonsäteitä on kutsuttu varsiksi ja ruo´oiksi (celitil qu).

137. jumalatar Ilinta kotan (elävä-vanha-nainen) on kerrottu lähettävän lapseen sielun päivän ensimmäisessä auringonsäteessä (syntyy säteen osuessa maahan). ihmisten on ajateltu syntyneen seitsemästä ensimmäisestä auringonsäteestä ("seitsemästä auringonsädeihmisestä").

138. kuuta on pidetty "yön päivänä".

139. selkupit ovat selittäneet kuun puolittumista alisen hallitsijan Lon ja päivän tästä käymällä taistelulla (Lo vei toisen puoliskon alisen kuuksi).

140. auringon kehiä on kutsuttu "auringon lapasiksi" (nopi).

141. selkupit ovat ajatelleet ilmansuuntia päivänsuuntina (auringonvalon ja lämmön mukaan, "lämmin puoli", "tähtinen-yö-puoli", "aurinkoinen puoli", "taivaallinen-auringon-alapuolinen-puoli").

142. nganasanit kutsuvat päivänhaltijaa nimellä Kou-nema (päivän emo).

143. "aamurusko kaavun kastaa", "aamuruskaa ei o uskomista" (aamuruskon luonteesta).

144. "kuu jo hiukka aimotti mettän takkaa" (kuu aimottaa).

145. "kun kuu syntys nin oli kaikken tyhjempät ala, ei sillom pitänym mikkääv versoma" (tyhjä kuu, pimeä kuu).

146. "kuu käänty alallee" (täydenkuun jälkeen).

147. "alakuu hävittää, yläkuu kasvattaa", "alakuusa on kaikella kalalla hyvä syönti", "alakuulla tartuntahiiset lähtee, jos sillor rasval laittaa ja sil voitelee, nii kyl paranee" (alakuun vaikutuksista).

148. "alakuu on kun kuu vaijjuu" (vajoaa, vaipuu).

149. "ku on tyhjän kuun aika ja oikhem pimeä, sanothan on alankopimeä" (tyhjän kuun aika).

150. "kyllä siitä ilimat muuttuu kun kuu kiäntyy alapuoleks" (kuun kääntyminen).

151. "se om pualipäivästä kaikki korkeemmalla, se alenee siittä sitte hiljaksee" (puolipäivä).

152. "ilma kovenee vaikka pitäs päivänsyrännä alenema" (päivän sydän).

153. "päivä se o ampunu aivan tolloksi" (auringonpistos).

154. "annan päevältä menöö aorinko pessiisä ja tuloo pesistään kolomea päeveä ennej jouluo, sen pitäisi näöttäötä ainakin kolme kertaa että tulisih hyvä vuosi" (päivä pesillään).

155. "aurinko armahti niin että tänään tuli lämmä päivä", "arvoksee tul kirkas päevä, vaekka uamusela pileveil" (hyvä päivä=lämmin päivä=kirkas päivä).

156. "arvattavastis se heittää satamasta kuuhan kuu kääntyy" (kuun ja sateen yhteydestä).

157. "kännin päätä päivöselle, kumartime kuuhuelle" (päivän ja kuun palvontaa).

158. "hämmyyv vanhaan aikaan askareet tehtii" (elää päivän mukaan).

159. "päevän viiruo on tuolla auringonlaskulla" (päivän viiru).

160. "aurinkompaistosess ol lysti lämmitellä" (lämmön tuoja).

161. "aurinko om pesillään" (joulukuussa).

162. "oamurusko saetta, ehorrusko kaunista ilimoa", "aamuruska tiätä ehtotuisku, ehtoruska tiätä aamukaunist ilma" (ruskoista ennustamista).

163. "puissa oksat on päeväpuolia enimmä" (oksat päivän eli elämän puolella).

164. "ku o alkukuut ni sit ruppe kasvama, mut ei loppukuut ni sillo ei kasva", "alkukuuh maam päällej ja loppukuuh maam siseen" (kuun ja kasvun yhteydestä).

165. "se om pualipäivästä kaikki korkeemmalla, se alenee siittä sitte hiljaksee" (päivän kaari).

166. "kuu kääntyy alannehelle" (alkaa alakuu).

167. "alakuullahan se kuivaa puu paremmin, että ei se ihan yläkuulla", "alakuuhun kuuluu olevan akkaväkiki palijon hempijämpää" (alakuun vaikutuksista).

168. "kun kuu syntys nin oli kaikken tyhjempät ala, ei sillom pitänym mikkääv versoma" (tyhjän kuun vaikutuksista).

169. "kuu synty jo entispäevä ehtoosti" (kuun synty).

170. "saa nährä tuleeks ilmois muutoksi ku syntyy uus kuu" (uusi kuu).

171. "päivä salo alako tuntuva ja tähet rupes huamakoitumaa" (katoamaan aamulla).

172. "kuu näyttä haamus", "kuu hoamullaam paestaa" (puolenkuun aikaan näkyvä kuun toinen puolisko).

173. "kuu on haavoilhan" (lähtee pienenemään).

174. "jo päivän haahmua näkkyy" (haamua=kajoa).

175. "päiväi sen on halistuttanu", "päivänen halistutti sen" (haalensi vaatteen).

176. "oli toh päiväliekkoses" (paisteessa).

177. "päivä jo mäni edez" (laski mailleen).

178. "päivyt ku katso jälelle, humen on hyvä pouda", "ko päivykäz laskija loja ja ko ruskotta ni homen tullo hyvä päivä" (päivästä ennustamista).

179. "kats kuim päivä paista hyäst" (hyvä päivä).

180. "päivä häigäjä silmäd" (häikäisee).

181. "iäst noiso ja merre laskija" (päivän suuntia).

182. "ikkun alt katsotti" (uutta kuuta).

183. "gu oli allappäi" (kuun asennoista).

184. "peräst päiväl lazun ilma tullo jolagaks" (viileäksi).

185. "sis ku oikki kirkkast päivä katso jälelle, ni gu pilven ald sild ni" (katsoo jälelleen, elävä olento).

186. "päivyhen ympär on sirkiä kruga" (kirkas kehä).

187. "keskipäiväl kubahain tullo lyhykkäizeks" (päivän ja varjon yhteydestä).

188. "oiki vanat sanovit ter päivä" (terve päivä).

189. "kum pimmehyz" (kuun pimennys).

190. "milloin ku syndyi, us ku" (kuun syntymä).

191. "mamoi nägi kuida unez" (kuun näkeminen unessa).

192. "ku kumatta läbi metsän" (kuumattaa, kuumottaa).

193. "kogo ön on kuvalkia" (kuun valkea).

194. "meil ain merre laskis se päivä" (inkerissä).

195. "päiväl lasku punetti", "päivä alka punettua" (päivän värejä).

196. "ai miden tänäbä ol lämmä" (jokainen päivä erilainen).

197. "päivä noizi nim myhä" (marraskuussa).

198. "päivät ku pitkenid, iäst noizi ja pohjaise laskiz" (päivä keväisin).

199. "ot siä näht kum pimehyst" (kuun pimennystä).

200. "miä ku päivedyin, kaik punaizeks vedi" (päivettyminen).

201. "päivykäz laskija loja" (luode=luoja=luojan eli päivän koti).

202. "tänä bä ol lämmä päivykkäin" (päivykkäinen).

203. "mänit päivä istuma tyn kera" (päivän istuminen).

204. "ko päivykäz laskija loja ja ruskotta ni tullo hyvä päivä" (laskee luojaan).

205. "päivä rägittä ni kovast", "nim päivyd rägittä tänä bän" (räkittää=paahtaa, helle=räkkä).

206. "us ku syndyi" (uusi kuu).

207. "lumi syp ja päivyt purro" (päivän purema).

208. "päivyd gu ei tavand sihe lumme ni eihä hä sullantka" (päivän ja sulamisen yhteydestä).

209. "päivud valmista marjoja" (päivän vaikutuksesta kasvuun).

210. "päivä pilgahtaissa" (päivän pilkahdus).

211. "ei u nim pitkä pilviä sto päivyd ei paissa" (päivä pilviä väkevämpi).

212. "ai ku siä ot kovast päivättynd" (päivettynyt).

213. "kats kuim päivyd rägyttä" (paahtaa).

ILMA

1. aamu ja iltataivaan vaiheista ja väreistä on ennustettu tulevan päivän säätä.

2. lintujen on uskottu olevan taivashaltijoita tai näiden edustajia (kotonaan taivaalla).

3. pyhinä pidettyjä joutsenia on kumarrettu maahan asti ja liitetty taivaan jumaluuksiin (vaikka vesilintuja).

4. sinitaivaassa on nähty taivaanjumala Inmarin (suom. Ilmarinen) kasvot.

5. revontulia on kutsuttu taivaanvalkiaksi (taivaantulet).

6. "niin kirpoi tulikipuna, läp taivosen yheksän, läp kuuen kirjokannen, läp reppänän retusen" (taivaan eli ylisen kerroksia erottavia tasoja on kutsuttu kirjokansiksi, vrt. revontulet).

7. revontulten on kerrottu olevan taivaanjumala Ilmarisen pajavalkeita (myöhäinen uskomus).

8. revontulten on uskottu syntyvän siitä kun lämmön ja kylmän haltijat taistelevat, kun pohjoinen palaa, kun jäät käyvät yhteen ja sähähtelevät, kun tuliketut hyppelevät tai kun Pohjan-ukko polttelee piippuaan.

9. revontulten on tiedetty ennustavan pakkasia.

10. saamelaiset ovat uskoneet taivaanvalkeiden eli revontulten (kuovsakasah) saaneen alkunsa verestä ja puhuvan ihmisille tuntematonta kieltä. tulien aikana ei olla menty ulos paljain päin.

11. pohjoistaivaalla nähtyjen revontulten on uskottu ennustavan pakkasta, etelätaivaalla lauhaa. kaarella palavat revontulet ovat luvanneet pyryä.

12. iltaruskon on tiedetty lupaavan hyvää säätä, taivaan punotuksen kirkasta ilmaa tai pakkasta. sininen taivas on merkinnyt lauhaa.

13. saamelaiset ovat pitäneet revontulia vaarallisina ihmisille. revontuliin ei olla katsottu pitkään koska näiden on pelätty vievän lapsionnen (päivän ja kuun vastakohtia). revontulten aikana ei olla metelöity tai menty ulos paljain päin. itä-lapissa revontulia on pidetty väkivaltaisesti kuolleiden ihmisten henkinä.

14. saamelaisten taivaanjumalan Raedien (jimmel-aaja) on tiedetty ottaneen osaa maailman luomiseen toteuttamalla eläinten toiveita (ikivanhaa ajattelua missä maailmaa ei luo ihmishahmoinen jumaluus). Raedien pyhäköinä on pidetty itsestään katkenneita koivuja.

15. taivaankansi on ymmärretty kodan kattona jonka rei´istä tähdet tuikkivat tuoden mukanaan taivaantulta. tuulen on uskottu heiluttelevan taivaankannen maahan eli taivaanrantaan ulottuvaa reunaa.

16. maailman kolmella tasolla (ylinen, keskinen, alinen) on uskottu olevan seitsemän kerrosta joita yhdistävät kodan savuaukkoja muistuttavat aukot eli räppänät ja pohjantähden alla kasvava suuri puu.

17. obinugrilaisten taivaanjumalan Num-toremin seitsemää poikaa on rinnastettu otavaan ja kohtaloon (uralilla kuuluisa 7-huippuinen kalliomuodostelma).

18. manseilla maan eli keskisen luojina ovat toimineet ylisen jumala Numi-torem ja alisen valtias Xul-oter (xul=kuolema). Xulin on kerrottu tuoneen maata alkumeren pohjasta vesilinnun hahmossa. luomisen jälkeen alkujumalat eivät ole puuttuneet keskisen asioihin.

19. taivasjumala Numi-toremin seitsemännen pojan Maailmaa-katsovan-miehen (mir-susne-xum) kuvana on ollut pronssinen sorsa ja tämän on tiedetty voivan ottaa joutsenen hahmon. haltijan on kerrottu tuovan perheille onnea ja terveyttä, kulkevan maanpiirin ympäri päivittäin ja tekevän ihmiset iloiseksi kultaisella asullaan.

20. obinugrilaiset ovat kutsuneet ural-vuoria taivasjumala Numi-torumin vyöksi (ulottuvat korkealle, kietoutuvat maan ympärille).

21. hantien taivasjumalan Turumin on uskottu ilmaisevan itseään ukkosen ja myrskyn äänellä. Turumia ei ole voinut saavuttaa rukouksin tai uhrein (kuuroutunut vanha ukko).

22. hantien taivashaltijaa on kutsuttu nimellä Num-sange eli ylhäinen valkeus.

23. nenetsien taivasjumalan Numin (jilibeambaertje, elonvartija) on uskottu hallitsevan ilmaa ja lähettävän sieltä jyrinää, salamoita, sadetta, lunta, tuulta ja myrskyä. sateenkaarta (num-banu) on pidetty Numin viitan lieveenä. haltijaa on pidetty maailman luojana ja maailman menon ohjaajana. Numin on tiedetty näkevän kaiken ja antavan ihmisille onnea ja hyvinvointia.

24. nenetsit ovat kutsuneet numiksi taivasta, aurinkoa, maata, merta ja luontoa (suuri, pyhä). 

25. obinugrilaisten taivaanjumalan Num-torumin lahjat on ripustettu pyhäkön korkeimpaan koivuun.

26. revontulten leimun on uskottu enteilevän kovaa tuulta, tasaisen palon lumisadetta, pohjoistaivaalla näkyvien tulten pohjoistuulta. tulia on voitu pyytää välkkymään kirkkaammin.

27. saamelaisen taivashaltijan Mailmen radien (maailman mies) palvontaan on kuulunut kaksihaaraisten puiden pyhittäminen. Radien on ymmärretty pitävän puilla maailmaa pystyssä. 

28. udmurtit ovat kutsuneet taivaanhaltijaa Inmariksi (in=ilma). Inmarilla on ymmärretty valoa, päivätaivasta ja luojaa. haltijaa on pidetty ihmisille etäisenä eikä tämän olla tiedetty puuttuvan keskisen asioihin. Inmarille uhrattaessa on käännytty itään päin. haltijan lahjat on asetettu mahdollisimman korkealle paikalle. toisen tiedon mukaan uhrien on uskottu kulkeutuvan Inmarille savun mukana. 

29. udmurtit ovat pyytäneet taivaanjumala Inmarilta sadetta ja hedelmällisyyttä. haltijalle on uhrattu keväästä lokakuun alkuun.

30. nenetsien Ilibem-baertia on pidetty yhtenä taivaanjumala Numin ilmentymistä. Ilibemin on kerrottu opettaneen nenetseille poronhoidon. haltijaa on pidetty vaurauden ja porojen antajana, välittäjänä nenetsien ja henkien välillä ja taivaallisen voiman antajana.

31. taivasta peittävien revontulten on uskottu merkitsevän lumimyrskyä, kaukana olevien pakkasta.

32. kainuussa on kutsuttu revontulia taivhanvalkiaksi.

33. pilvien lappilaisia nimityksiä ovat olleet jönkky ja jötky (sadepilviä), ukonpystyt, ukonniilet (ukkospilviä), pilvenhiput, tuulenkynnet, harmaat pilvennäpöt, kylmät äpöt (äppösaje), rasthaanrinnat, pilventöykyt, sauta (harmaata ohutta haitua) ja vanha taivas (pilvetön taivas).

34. hantien taivaan ilmentymää Torumia on pidetty karhun isänä. haltijaa on palvottu valoisilla ja korkeilla koivuja kasvavilla mäillä. Torumin lahjoiksi on tuotu valkoisia eläimiä ja kankaita.

35. hantien Num-turemia on kuvattu sanoin suuri, valoisa, kirkas, kultainen, ylhäinen ja valkea. Numin nuoremman veljen Saxel-torumin on kerrottu elelevän tummissa pilvissä. Numia on yhdistetty maailmanluontiin ja kohtaloon ja pidetty auringon, kuun ja tähtien ruumiillistumana. 

36. obinugrilaisten taivaanjumalan Numin on uskottu majailevan auringossa (taivaallinen valo).

37. hantien taivaanjumalan Numin on uskottu luoneen taivaan, maan, veden, tulen, auringon, kuun ja tähdet ("antoi auringon paistaa, toi esiin kuutaman"). toisena luojana on toiminut kuikka (luli) jonka alkumeren pohjasta sukeltamasta hiekasta on tiedetty syntyneen mantereet. luomisen jälkeen Numi on kietonut maailman ympärille hopeavyönsä josta on kerrottu syntyneen ob-joen ranta ja ural-vuoret.

38. taivashaltija Num-turemin on kerrottu asustavan seitsemännessä taivaassa, hopearäppänäisessä kodassa ja auringonnousussa. Numin on tiedetty kuulevan kaiken koska "korvansa ovat kuin tarkkakuuloisen mustan sorsan". Numia on pidetty "kaiken voiman lähteenä". Numilta ei olla pyydetty mitään koska haltijan ei olla uskottu puuttuvan ihmisten asioihin. Numin on tiedetty voivan puhua tuulen ja ukkosen äänellä. 

39. hantien Num-turemia on kuvailtu sanoin "seitsemän-valon-kuuden-valon-ylhäinen-mies-isä" ja "elinkauden-kirjoittava-iän-kirjoittava-mies". Numin on tiedetty "avaavan kultaisen hyvän päivän, tekevän kultaisen hyvän päivän", tuovan lumen, helteen, lämpimät ja vilut tuulet ja suovan ihmisille "edelleen elettävää päivänvalkeutta, edelleen elettävää kuunvalkeutta". Numille tarkoitetut lahjat on ripustettu nuoreen koivuun ja huudettu "pienen kurkun kurkkuhuuto" tai "seitsenosainen suuri huuto, kuusosainen suuri huuto". huutojen on uskottu nousevan Numin luokse "kuin kiipeää kynnellinen orava, kuin hampainen orava". Numille uhrattujen eläinten nahat ja luut ja lahjoiksi tuodut valkoiset kankaat on kiinnitetty eläväisen koivun päivänpuoleiseen kylkeen.

40. karhun ja hirven on uskottu pitävän taivaanjumala Numia isänään.

41. hantit ovat kuvailleet taivasta sanoin "taivaan keskuksen mäntysuo", "taivaan keskuksen koivuharjanne" ja "taivaan keskuksen vesinen meri" (ymmärretty samanlaisena kuin maa).

42. sanalla ilma on ollut merkitykset sää, rajuilma, myrsky, ilmansuunta, ilmankansi, näkyvä maanpiiri, avaruus, taivas, ulkoilma ja maailma (karjalan ilmoih=ilmoille, päivän valoon, viron ilmale tulla=tulla maailmaan, syntyä, ilmatu=suunnaton, saamen albme=taivas, rajuilma, udmurtin in, im=taivas, komin jen=jumala, jen-ez=taivas, jumalan iho, mansin jelom, ilom, elom=sää, hantin itom, ilom=sää, maailma, pilvinen päivä).

43. sanalla maailma on tarkoitettu suunnatonta, tavatonta ja taivaankantta (maa-ilma=maa+ilma).

44. hantien taivaanjumalaa Num-turemia on kutsuttu nimellä Num-sives, sääksi (ajateltu yhdistävän jumaluutta kivikautiseen taivaiden haltijaan Kotkaan).

45. saamelaisten noitien on kerrottu taistelleen saivojensa lähettämien taivaallisten valojen (tsuovgganas) välityksellä. taistelu on käyty joikaten ja häviäjä on ollut se kenen valo on hävinnyt ensin. taivaallisten valojen (revontulten) on kerrottu saaneen alkunsa orionin tähtikuviosta.

46. marien taivaanhaltijan Jumen nimi on tarkoittanut taivasta itseään (jume ojar, taivas on kirkas). lehdoissa Jumen uhripuu on sijainnut rivin äärimmäisenä tai itäisellä laidalla. toisen tiedon mukaan jumeiksi on kutsuttu kaikkia haltijoita ja eläimillä ja linnuillakin on uskottu olevan omat jumensa (henkiolennon yleisnimitys).

47. "pyhällä pyhät kipunat, pahan pakkasen jälestä" (revontulia on kutsuttu pyhiksi kipunoiksi, pakkasen jälkeistä suojaa pyhäksi).

48. hantit ovat uskoneet taivaanjumala Toromin muuttaneen "päivän yöksi ja yön päiväksi" (ennen tätä pelkkä päivä).

49. korkeilta paikoilta löydetyillä kivillä eli "taivaan kivillä" on ennustettu säätä.

50. hantien mukaan taivasjumala Torom on päättänyt säästä seitsen-osaisella-sauvallaan.

51. revontulia on kutsuttu pohjanpaloiksi (virossa pohjavalgus ja pohjalased).

52. revontulia on nimitetty virvoiksi, virvatuliksi, virmoiksi ja virmallisiksi (viron virmalised, taivaan merkki, tuli merkki).

53. taivaankannen alapuolta ja taivaanlakea on kutsuttu taivaan eli ilman ihoksi (komin jen-ez, saamen albme-asse).

54. mansien luomistarinoissa olevaisuus on jaettu yliseen, keskiseen ja aliseen. taivasjumala Numi-toromin on uskottu luoneen maan lähettämällä sukeltajalinnun hakemaan liejua alkumeren pohjasta, kaksi sukupolvea tarunomaisia sankareita joista tuli mansien suojelushaltijoita, metsän pedot (menkw) ja viimeiseksi ihmiset. luomisen jälkeen Numin on tiedetty jättäneen maailman seitsemälle pojalleen.

55. mansien taivashaltijan Numi-toromin isän Kors-toromin ja isän-isän Kosar-toromin on uskottu asustavan taivaan toiseksi ja kolmanneksi korkeimmissa kerroksissa.

56. mansit ovat pitäneet raekuuroja "taivaalta satavina pyhinä nuolina".

57. mansien taivasjumalan Numi-toromin isää Kors-toromia on pidetty ylisen toisen kerroksen hallitsijana ja taivaan, maan, veden, tulen, kuun, auringon ja tähtien luojana. Korsin on tiedetty pysyttelevän kaukana keskisen ja ihmisten asioista. halutessaan Kors on voinut lähettää Numin katsomaan mitä maan päällä tapahtuu. Numin isoisää Kosaria on pidetty ylisen ylimmän eli kolmannen kerroksen hallitsijana. Kosarin on uskottu elelevän kovin kaukana ihmisistä miksi tästä on tiedetty niin vähän.

58. mansien Numi-toromia on kutsuttu nimin "ylisen jumala", "suuri jumala", "kultainen valo" ja "valkoinen jumala". taivasjumalan on kerrottu elävän maata lähimpänä olevassa taivaan alimmassa kerroksessa ja näkevän kaiken mitä maan päällä tapahtuu. Numin on tiedetty pystyvän laskemaan apulaisiaan maan päälle rautakattilassa ja saaneen voimansa kylvettyään "tulisessa vedessä".

59. mansien taivasjumalan Numin on uskottu luoneen maan lähettämällä kuikan tai uikan alkumeren pohjaan ja sitomalla linnun nokassaan tuoman maan vyöllään ural-vuoriksi. Numin on tiedetty tuovan ihmisille valoa ja määräävän rajat ihmisten elämälle. Numia on pidetty ihmisten käyttäytymistä koskevien sääntöjen luojana. haltijalle ei olla rakennettu omia pyhäköitä koska "ei kaipaa ihmisten lahjoja". Numin on uskottu olevan läsnä aina uskonnollisia menoja pidettäessä.

60. mansien Numi-toremilta on pyydetty onnea kalastukseen ja metsästykseen (miesten jumaluus). haltijaan on yhdistetty väreistä valkoinen (pilvien väri), korkeat paikat ja puista koivut (valkoinen puu).

61. mansit ovat kutsuneet revontulia nimin sis naj tey (esiäidin-tulen-hehku), torom naj tey (jumalan-tulen-hehku) ja taivaallinen tuli. lämpimällä nähtyjen tulten on uskottu tietävän pakkasia.

62. mansit ovat ymmärtäneet sanalla torom jumalaa, taivasta, säätä ja maailmaa. taivaan on uskottu muodostuvan kolmesta kerroksesta. taivaaseen on tiedetty pääsevän tikapuita tai pylvästä pitkin (aittoihin johtavat tikkaat, uhripuut, uhritolpat).

63. selkupit ovat pitäneet taivasta (nusynz) "tyhjänä kuoppana" (vastakohtanaan maa eli "täytetty kuoppa"). taivasta on kutsuttu "valon paikaksi" ja "avaraksi maaksi".

64. taivas on ymmärretty "7-kerroksisena kupolina jossa ihmiset ennen asuivat". reitti taivaaseen on kulkenut "7-huippuisen vuoren luota" (sijaitsee ural-vuorilla).

65. henkisielujen on uskottu lentävän taivaaseen kuoleman jälkeen (nom olon ene vassola, "lentävät jumalan päähän").

66. selkuppien taivaanjumalan Nomin on uskottu yhdistävän taivaan ja avaruuden, suojelevan ihmisiä ja eläimiä vaaroilta, antavan ja vievän sieluja, määrittävän elämän pituuden, näkevän kaiken, hallitsevan hyviä henkiä, luovan sään, lumen, tuulen, ukkosen ja rakeet, rankaisevan niitä jotka yrittävät ennustaa säätä, antavan ruokaa (nom megit, nom antoi) ja lyövän vahingollisia henkiä kivinuolillaan (salamat).

67. Nomille on uhrattu polttamalla ja ripustamalla lahjoja "seitsemän-juuriseen puuhun" (koivu).

68. taivaanjumala Nomin on uskottu asustavan taivaan ensimmäisessä kerroksessa sijaitsevassa majassa (seuraa ihmisten toimia pienestä reiästä).

69. taivaanjumala Nomin ja jumalatar Ilinta kotan nuoremman pojan Nun ijin on ajateltu majailevan taivaalla, metsästävän vahingollisia henkiä (loz) jousellaan ja kivisillä nuolillaan (joita säilyttää pilvissä) ja ilmestyvän tuulenpyörteissä.

70. tien taivaaseen (nurbalbil cu, suuri aukea) on uskottu kulkevan seitsenhuippuisen vuoren kautta. taivaassa kerrotaan olevan "samat puhtaat maat kuin maan päällä". taivaaseen johtavan polun varrella uskotaan olevan kolme suurta kiveä ja tolppaa.

71. Taivaallisen-vanhan-naisen on uskottu asustavan taivaan seitsemännessä kerroksessa kahden tyttärensä kanssa (kaukaisin eli vanhin taivaan jumaluus). linnunrataa (tähdistä lähtevää valoa) on pidetty Taivaallisen-vanhan-naisen tulesta nousevana savuna (estää vahingollisten henkien liikkumisen).

72. pienten kivien (py) on ajateltu pudonneen taivaasta (Nomin nuolia), suurten  lohjenneen taivaallisista kivistä. Nomin antamia kiviä (vrt. ukonvaajat) on kerätty suojeleviksi taikakaluiksi ja lahjoitettu tuomaan onnea (annetaan ennen matkaa).

73. selkupit ovat pitäneet keväthangilla olevia siemeniä taivaanjumala Nomin reiästään viskomina (kasvavat syksyllä saaliseläimiksi ja marjoiksi).

74. saamelaiset ovat pyhittäneet aamuruskon ja lehtipuut (koivu) taivashaltija Raiden-aimolle.

75. hantien taivashaltijan Sänkon uskotaan ilmestyvän hanhen hahmossa.

76. komien luomistarinassa lintu pudottaa sulan pilven päälle ja pilvi muuttuu maaksi (taivas maata vanhempi).

77. enetsit kutsuvat taivaanjumalaa nimellä Nga (uskotaan luoneen veden ja maan yhdessä emonsa maanjumalatar Dya menun kanssa).

78. taivaanjumala Numi-torumin poikia pidetään totemististen sukujen aloittajina ja ilmentyminä (seitsemän poikaa=seitsemän sukua).

79. "rivvoo ilmaa aavistaa ko pohjanen kovim pallaa" (pohjanen=revontulet).

80. "ne on niitä akajjouhia" (ohuet ja hiusmaiset pilvet).

81. "pilivet kulukee allaete ei tuup poutaa", "jos pilivet kulkuot alaittie ni o lum likiel", "ko pilvet olliit alahal siit o ves likehel" (pilvistä ennustamista).

82. "oottelimma semmosesa pikkupirtisä ku ilima asettuu nii sitte lähetää" (elää ilman mukaan).

83. "ku iliman kans assuu ylläällä niin tulloo kovat poovat" (ilman kansi).

84. "mää katteli pohjose palloo" (revontulia).

85. "sillo ku välyt pallaa ni sillo tulloo pakkaset" (välyt=revontulet).

86. "on tuo ilima niin tuhkevoo että on nukkua aloilleen" (pysähtynyt ilma).

87. "nyt on eteläsä auringon alla möhkä, mitä aanannee, tulleneeko ukkonee" (möhkä pilvet).

88. "nyt haisoo ilima lämpimälle", "ilma haisee satheele" (ilman tuoksut).

89. "taivas on haljaka sinine ja ilima kylymä" (taivas ja ilma).

90. "musta pilv hirvittellyö, harmua pilv sattua", "ei siit tänäp ainaka saret taer tullak kost taeval on tommossi pilveharsui, ei simmosis vet ol", "ei sade ol kaukana ko taivas kasottaa nuart pilvee", "piliven harsoa taevaalla ja tähet kiiluu läpi" (erilaisia pilviä).

91. "nyt ku teä ilma toas nuortu" (nuortuva eli selkenevä ilma).

92. "mutta se onkin erinomasta leimuamista, se ihan nin ku lainehtis siälä" (revontulten kuvaus).

93. "pilvet harveno, nyt tullo hyvä ilma" (hyvä ilma).

94. "ilma om pilvessä" (vrt. balttien taivas, dievas).

95. "paksu jänkky kazva keskitaivaz, siz alka satta" (tumma pilvi).

96. "pohjoizem polest näkky kilaz" (punertava viiru taivaanrannalla).

97. "tänäbän ol laimia ilma" (leuto ilma).

98. "madalal om paksu pilvi, se on rinda" (pilvien nimityksiä).

99. "mukkaizad ilmad" (mukavat ilmat).

100. "ilma alka pehmendyä" (pehmeä ilma).

101. "pilvet ku om madalal ni kulled ligi meidä" (lähellä meitä).

102. "vai noisseno sadama gu pilvittellö" (pilvitellä, pilvien ja sateen yhteydestä).

103. "kirjava pouta" (puolipilvinen).

104. "jämägilöist revointuled tullod" (revontulten synty).

105. "päivä laskija rinta" (taivaanrannalla olevaan pilveen).

106. "musta rinda noiso" (tumma pilvirintama).

107. "taivas sirgenö" (kirkastuu).

108. "ko tullo säkäz ilma ni se or rojuilma" (jokaisella ilmalla nimensä).

109. "tuald pule jo jammoi" (jammoi=pilvistyy, vrt. jammala).

110. "virod ylläld alla päin, mussad virod" (sadekuurojen luomat viirut taivaanrannassa).

111. "nyd ilma azettu" (tyyntyi).

112. "tynel ilmal oh hyvä souvveskella" (tyyni ilma).

UKKO

1. ukkosen lyömää paikkaa, puuta, eläintä ja ihmistä on pidetty pyhänä (ukkosenjumalan valitsema).

2. ukkosen on uskottu syntyvän siitä kun "ylisen jumalat ajelevat nartalla (reellä) ja jalakset lyövät pilvissä oleviin kiviin".

3. vepsäläiset ovat kutsuneet ukkosta jumalanjyryksi (jumalanjuru), sateenkaarta jumalanvembeleeksi ja ukkosmyrskyä jumalansääksi (jumalansä).

4. sanan jumala muotoja ovat olleet jumala, joma, jomala (jumalolento, taivasta palvova noita), karjalan jumala, inkerin jummala, viron jumal, jummal, vepsän jumal, juma, vatjan jumala, lyydin dumal, saamen jubmel, jibmel (jumalolento), komin jomal, omel (luojajumala), marin jumo, jomo (taivas) ja mordvan jumi, jumishipas, jondol (salama, jumalan-tuli).

5. jumalalla on tarkoitettu permalaisen kauden ukkosenjumalaa (Jumal-ukko) ja tämän taivaasta heittämiä ukkosen eli jumalan tulia (sanan alkuperä ukkosen äänessä eli juminassa eli jyminässä).

6. komit ovat tervehtineet ja juhlistaneet kevään ensimmäistä ukonilmaa.

7. sateenkaarta on kutsuttu ukonkaareksi, ukonjouseksi ja ukonviiruksi.

8. sateenkaarta ei ole saanut osoittaa sormella.

9. ukonilman aikana on riisuttu vyöt, peitetty metalliesineet, käännetty puuastiat nurin ja sammutettu tulet.

10. ukkosta ei ole saanut pelätä (luonnollinen asia).

11. ukkosella ei olla menty kivien tai puiden lähelle.

12. saamelaiset ovat kutsuneet sateenkaarta ukon, äijän ja tiermeksen jouseksi (pajan-tävgi, äijih-tävg, tiermaz-joys).

13. järvien keskellä olevia saaria, luolia, kallioita, kiviä ja mäkiä on pidetty pyhinä ja ukkosenjumalalle kuuluvina (ukonsaari).

14. saamelaiset ovat uskoneet ukkosen syntyvän "neljästä kovasta aineesta" (päivä, tuli, vesi, tuuli) tai päivän ja pakkasen yhteenotosta. ukonnuolien eli salamoiden (päjän-nuolla, leäima, äjjih-nuoladz) on tiedetty pystyvän halkaisemaan "kasvavan puun kahtia". ukkosen lyömään puuhun ei olla kajottu (kierretty myötäpäivään). ukonkivien (päjän-keädgi) on uskottu olevan lähtöisin toisesta maailmasta ("missä kaikki kivi on sen väristä").

15. saamelaisten ukkosenjumalan Tiermeksen (dierpmis, bajan-almmai) on tiedetty "puhdistavan ilmaa vilvoittavalla sateellaan". jumaluutta on pidetty luonteeltaan ailahtelevana ja tätä on lepytelty jos on äitynyt villiksi. Tiermeksen on uskottu ajavan takaa taivaallista poroa Sarvasta (maailmanloppu jos saa kiinni) ja tätä on yhdistetty maailman luontiin. Tiermeksen on kerrottu opettaneen saamelaiset rakentamaan kotia. sateenkaarta on pidetty Tiermeksen jousena (tiirmes-jukks), salamoita Tiermeksen tulina (tiirmes-tooll). ukkosenjumalan uhripaikkana on ollut kalliolla sijaitseva suuri irtokivi. 

16. suurta sateenkaarta on kutsuttu ukonvempeleeksi, pienempää akanvempeleeksi.

17. loivan ja matalan sateenkaaren on tiedetty lupaavan sateita, jyrkän poutaa. yhtaikaista sadetta ja paistetta on pidetty henkien aikana (nurinkurisuus).

18. ukonilman jälkeen on käyty etsimässä ukonvaajoja (erikoisen muotoisia kiviä ja vanhoja kivikirveitä). vaajojen on uskottu suojaavan salaman iskuilta.

19. samojedit ovat nähneet salamoinnin jälkeiset ukkospilvet suuren linnun hahmoisena (ukkosenjumalan alkuperästä).

20. ukkosenjumalta on pyydetty sadetta sanoin "Ukko uljas ilman isä, vaari vanha taivahinen, laske maahan taivahasta, tule meille vierahiksi, tuo pilvi tullessas, hattarainen harvukkainen".

21. vuoria ja jyrkkiä mäkiä on kutsuttu ukonvuoriksi (ukkosen suosimia paikkoja). ukonvuorille on viety lahjoja tuohivakoissa.

22. "aamusaje ei nää iltasajetta" (sateesta ajateltu ajankohdan mukaan).

23. tverin-karjalalaiset ovat kutsuneet sateenkaarta ukonvempeleeksi. sateenkaaren on uskottu juovan vettä joesta. kaaren sijainnista on ennustettu säätä ("jos lämähäkkine (matalalla) ze lienöy vihmoiksi"). ukonilmaa on kutsuttu ukonjyryksi ("ukko jyräjäy"). ukkosta ei olla pelätty koska salaman lyömän on tiedetty kuolevan onnellisena ja ukkosenjumalan valitsemana.

24. kolttasaamelaisten ukkosenjumalaa Tiermestä on pidetty ihmisten ja porojen suojelijana. Tiermeksen on uskottu puhdistavan ilmaa myrskyillään, antavan ihmisille sateen ja elämän ja pystyvän halutessaan lyömään tunturit kappaleiksi. Tiermeksen on kerrottu kulkevan taivaanselkää pitkin sinisiin vaatteisiin pukeutuneena.

25. "toas vihma tulou kun ukonkoari vettä juou" (ukonkoaren eli sateenkaaren on uskottu tuovan sateen ja juovan vettä järvestä).

26. taivasta palvovien noitien on uskottu saavansa voimansa sateenkaarelta. taivasnoitia on pidetty parhaimpina sään ennustajina.

27. udmurtit ovat kutsuneet ukkosenhaltijaa Gudiri-mumiksi (ukkos-emo). haltijaa on pidetty lämpimän sateen antajana. Gudirin kunniaksi järjestetyt menot on toimitettu aukiolla. uhrieläinten luut on asetettu tuleen tai veteen.

28. udmurtit ovat heittäytyneet maahan kevään ensimmäisen ukkosen kuullessaan. kuivuuden aikaan on kokoonnuttu lähteen, joen tai puron rantaan, kasteltu toisia vedellä ja tuhrittu kasvot mudalla ja savella. illalla pidetyssä uhrijuhlassa on pyydetty virkistävää sadetta Inmarilta, Ukkos-emolta ja purolta. 

29. ukonilmalla ei ole tullut meluta, viheltää tai asettua puiden alle.

30. udmurtit ovat kutsuneet ukonvaajaa eli ukonkiveä nimellä in-kel (ilman-kivi).

31. komeilla on tervehditty kevään ensimmäistä ukonilmaa ja jyräystä pyhinä.

32. kivikautista ukkosenjumalaa on pidetty Kotkan hahmoisena (ilman lintu). ukkosen äänen on uskottu syntyvän Kotkan lennosta. ukonvaajoja on kutsuttu ukonkynsiksi ("ukkosen kyns viiltänä puun halaki", "tule ukko ottamahan, kivikynsi kiskomahan, kivisillä kynsilläsi").

33. kivikautista Kotkaa (ukkoslintua) ovat seuranneet ihmishahmoiset jumaluudet Jumala (jomala), Ilmarinen (ilmamo, ilmamoinen) ja Ukko (äijä, pitkänen).

34. saamelaisen ukkosenjumalan Tiermeksen sytyttämiä paloja ei ole saanut sammuttaa (pyhä tuli).

35. kevään ensimmäistä ukonilmaa on juhlistettu veistämällä koivusta kolme lastua, ravistamalla näitä käsissä ja ennustamalla asennosta (sisäpuoli ylöspäin hyvä vuosi). toisen tavan mukaan on otettu kiinni isosta puusta ja vedetty käsillä sanoin "Uukko, Uukko, selkäi taittuu".

36. hantit ovat kutsuneet ukkosenhaltijaa Toxten-ikeksi (siivekäs-ukko) ja Päi-ikeksi (myrsky-ukko). Toxten-iken on uskottu liikuskelevan ukkosen ja myrskyn hahmossa ja tätä on pidetty hyväntahtoisena. haltijan on tiedetty auttavan pyytäviä, tuovan menestystä ja terveyttä ja karkottavan vahingollisia henkiä. 

37. hantit ovat uhranneet ukkoselle keväisin ensimmäisen ukonilman jälkeen ja syksyllä viimeisten ukkosten aikaan. lahjat on viety ulos ukonilman tauottua ja kumarrettu tummien pilvien menosuuntaan. ukkosenhaltijaa on verrattu ukko-teereen (musta).

38. sateenkaarta on pidetty ukkosenhaltijan jousena, kiviaseita nuolinaan ja myrskyn kaatamaa metsää polkunaan.

39. salamanlyönnin säikäyttämä hanti on huudahtanut "hiljalleen mene".

40. mansit ovat kutsuneet ukkosenhaltijaa Saxl-taremiksi ja Saxl-ansiksi (myrsky-ukko) ja pitäneet tätä taivashaltija Numi-taremin mustissa pilvissä asustavana veljenä. Myrsky-ukon on uskottu ajelevan pilviä myöten mammutinsarvisilla poroillaan. haltijan räpsäyttäessä ohjaksiaan on tiedetty syntyvän salaman, porojen nykäistessä sateen.

41. ukkosenhaltijasta on kerrottu sanoin "satoi Ukko uutta lunta, palvanen vitiä viskoi", "Ukon uuella lumella, palvoisen panemavilla", "tule Ukko ottamahan, kivikynsi kiskomahan", "pui Ukko tulinen riihi, säkehinen säiskähytä", "anna Ukko uutta tulta, polta maat porolle", "tule vettä vihmomahan, kastetta kohottamahan", "nosta pilvi pohjosesta, toinen suorasta suvesta, kolmas lännestä lähetä" ja "pistä pilvi kynsihisi, pikkunen pisarta pirskoa".

42. mareilla on ollut ukonjyrylle (Kudertsa jume) ja salamoille (Wolgendza jume) omat haltijansa joita on palvottu pyhässä lehdossa saman puun äärellä. haltijoilta on toivottu sateita ja toisaalta etteivät sataisi liian rankasti. ukonvaajaa on kutsuttu taivaan kiveksi (jumen ku) ja salaman kiveksi (wolgendze ku).

43. sateenkaarta eli taivaankaarta on kutsuttu mareilla jumen jouseksi (jume puge). kaaren on uskottu ottavan vettä joista ja järvistä. ilmoja eli säitä on tiedetty olevan "yhtä monta kuin jousessa värejä".

44. marit ovat muistaneet aamusumua (er-tutra) lehdossa annetuin juomauhrein. sumulla on uskottu olevan oma henkensä (Tutra-jume). aamusumun on toivottu nousevan ylös ja satavan sitten alas kasvun iloksi.

45. marit ovat kutsuneet sateenhaltijaa nimin Jur-orza ja Jur-jume.

46. "oi Ukko, yli-jumala, tahi taata taivahainen, nossas pilvi luotehelta, toinen suurelta suvelta, kolmas kohta koillisesta, nepä yhteen yhytä, lommakkohon loukahuta" (kolme ukon eli ilmansuuntaa, yli-jumalalla tarkoitettu ylisen jumalaa).

47. "noin luonto lovesta nouskoon, haon alta haltiani, kuin nousee Jumalan ilma" (loihdittu keväällä ensimmäisen ukonilman aikaan).

48. "iski tulta Ilmorini, välkytteli Väinämöini, kolmella kokonsulalla" (salamoita verrattu kotkan sulkiin).

49. kevään ensimmäistä sadetta on pidetty puhdistavana ja pyhänä (kerätty talteen, pesty kasvoja). sateessa on seisottu niin kauan että koko pää on kastunut.

50. komit ovat uskoneet alussa olleen vain pilviä joista alkuhenki Jen "mursi salamallaan osan".

51. hantit ovat uskoneet ukkosella olevan oma lilinsä eli elinvoimansa ("kuinka muuten voisi liikkua").

52. hantin sana jousi (joxol) on tarkoittanut sateenkaarta.

53. sanalla pilvi on tarkoitettu pilvistä säätä ja varjopaikkaa (pilvinen, pilves), pilveen menemistä (inkerin pilvettyä), siimestä (karjalan pilvine, pilves), varjoa (lyydin pilv, pilvez), pilvistä säätä (vepsän pilvesine), pilvistyvää ja pilveilevää säätä (vatjan pilvin, pilvisellä), pilvetöntä (viron pilvitu), pilveen menemistä (udmurtin pilem, pildini), myrskyä ja ukkospilveä (hantin pelon, pälon).

54. sanan salama merkityksiä ovat olleet hämeen salava (revontulet), vepsän samalta, samata (salamoida), mansin sel, sal, salna (salama, salamoida), hantin sat, sal, sot (leimahdella, välähdellä), salomt, sotomt (välähtää, iskeä tulta) ja päj-sat (ukon-nuoli, päj=ukkonen).

55. mansien ukkosenhaltijaa Saxol-toromia (ukkosen-jumala) on pidetty Numi-toromin nuorempana veljenä tai poikana. haltijan on kerrottu asuvan taivaalla ja ajelevan mustissa pilvissä mammutinsarvisilla porokärryillään. salamointia on pidetty Saxolin ruoskaniskuina. haltijan on tiedetty olevan kulien (sairauksien henkien) ja menkwien (metsänhenkien) vihollinen ja iskevän näitä tulinuolillaan (torom-sank). Saxol-toromille on lahjoitettu poroja ja verettömiä uhreja. haltijan eläinhahmona on pidetty joutsenta.

56. mansit ovat kutsuneet sateenkaarta taivaalliseksi kaareksi ja taivaankaareksi. kaaren on uskottu imevän vettä joista.

57. "kasva kasva, koarisei, kasva kaks rinnakkaise" (laulettu vesikaarelle eli sateenkaarelle).

58. sateenkaaren on uskottu ottavan vettä järvestä ja laskevan mereen. kaaren näkyessä on sanottu "kaar, kaar, kasvata itseis".

59. hantien kuuluisan paikallishaltijan Ort-ikin (suuri-ukko) olemukseen on yhdistetty ukkoskuuroja ja taivaan äkillistä leimahtamista valoisaksi.

60. selkupit ovat puhuneet ukkosesta sanoin nop totta (jumala ulvoo), nop qenta (jumala liikkuu), innäl amirkija tapcel totta (jumala liikkuu tänään), ilca totta, sumikol omtinilit (isoisä kiroilee, olkaa paikallanne) ja numit cari (jumalan ääni).

61. selkupit ovat pitäneet sateenkaarta taivaanjumala Nomin pojan Ijin jousen varjona (intit tska).

63. ukkosen on uskottu olevan kiveä (jyrinän ääni) ja pystyvän muuttamaan ihmisiä kiviksi.

64. selkupit ovat uskoneet ukkosen lyövän puihin koska näissä piilottelee vahingollisia henkiä (losla).

65. sateenkaarta on kutsuttu taivaan jouseksi (nun tanki) ja punaiseksi poluksi (närqi wettila).

66. selkupit ovat pitäneet salamia (nun ty, taivaan tuli) taivaanjumala Nomin tulina. kovan ukonilman aikana Nomia on pyydetty hillitsemään itseään (ilca noti tynti cotimpati conti kaloqi, isoisä, tee tulistasi pienempiä).

67. ukkosta on pidetty taivaanjumala Nomin suuttumuksen osoituksena (selkupeilla ei erillistä ukkosenjumalaa).

68. selkupit ovat ajatelleet salamoita (nut tissa) "taivasnuolina joissa kaksikärkiset päät".

69. selkupit ovat pitäneet sateenkaarta (ytti wetti, kevään polku) sateiden tuojana. kevään ensimmäiselle kaarelle on vilkutettu ämpäreiden kanssa (jottei sataisi koko kesää). kaarta on pidetty maata ja taivasta yhdistävä ovena tai siltana.

70. ukkosenhaltijan eläiminä pidetään ukonturria (musta karvainen toukka, "putoaa maahan ukonilmalla"), ukontäitä (tukkimiehentäi), ukonkorentoa (sudenkorento) ja ukonpeuraa (taivaanvuohi, "lupaa ukonilmaa").

71. saamelaiset pitävät ukkosenhaltijan (Tiermaz) eläimenä mustaa kovakuoriaista (Tiermaz tikk, ilmoittaa ukkosen tulon, ei vahingoiteta).

72. hantien ukkosenhaltijan Päj ikin (ukkosen-vanha-mies) uskotaan voivan ilmestyä ukkosmyrskyn, ukkometson ja pyyn hahmossa.

73. ukkosenhaltija Päj-ikiltä ajatellaan jäätyvän kurkku talvisin ("miksi jyrisee vain kesäisin").

74. ukkosen lyömistä puista valmistetaan pyhissä menoissa käytettyjä esineitä (soihdut, sauvat, astiat).

75. "jos ukko ajaa jäijem päällä tuloo harvon hyvä kesä" (syysukkonen).

76. "om siellä semmonen akan ilima", "aina se ukoilma o kovemp ku akailma" (akanilma=ukkosenhaltijan akan lähettämä ilma).

77. "siihe o ukko nuolesa ampuna", "se on ukkosen ampuma puu" (ukonpuu).

78. "kylläpäs se arvollaan tul se ukkonej ja män mänöjää" (ukkosen luonteesta).

79. "minä seisoon silloon autiol lairas kus se ukkoonen ensimmäätten kerran kumahutti" (kevään ensimmäinen ukkonen).

80. "elokuus ain löi louhii vaik ei olt ukkosenilmaakaa" (louhi=elosalama).

81. "nyt saes antoo oekee emäsattee", "umpisatheksi se haalas, kyllä sen näkiki että eiku täytteni", "ei tällääsellä räpäskällä ilikee mettähän lähteä" (sateiden nimiä).

82. "ei ukkonkaarest näy äne haamuka" (ukonkaari=sateenkaari).

83. "ol se vaa kova valkkia hakkamist" (salamointia).

84. "usiestis se sitten halkie se ukompilvi" (ukonpilvet).

85. "ai ku löi tulda" (salamoi).

86. "hinoa vihma tuhikkoi" (hieno sade).

87. "edähäld kulu ugoj jyryh" (jyrinä).

88. "siz gu noizi vihma sadama" (vrt. nousee myrsky).

89. "ai voijani ku jyräjä kovast ja valgia löbi" (jyrisee ja salamoi).

90. "edeläst noisod ugoj jängyd" (ukkospilvien nimityksiä).

91. "musta pilvi noiso" (ukkospilvi).

92. "elä verga mittä, ukko jyräjä kovvaizesta" (puhumista vältellään ukonilman aikana).

93. "nin kovast ukko jyrriz ja tulda löi" (tulen lyöjä).

94. "ukko tas pumaja" (puhuu eli jyrisee).

95. "se ov vihmakardo" (sateenkaari).

96. "rappaja kovast vihmaa" (sataa sataa rapajaa).

97. "nyt taz noiso sibutteloma" (ripottelemaan).

98. "vezitilgat hyppäjä" (kovalla sateella).

99. "jo vihmoi tibikkoi" (sateen ääniä).

100. "tuli tulikerä sisse" (pallosalama=tulikerä).

101. "ugolludi" (ukonvaaja, pyöreä tai pitkulainen kivi).

102. "ukollokka" (sateenkaari, uskotaan juovan vettä sateella).

103. "ugoj jyrry emä jäi" (kuoli salamaniskuun).

104. "elä verga mittä, ukko jyräjä" (pyhä ilma).

105. "ukko ku jyris, löi valkia" (salamoi).

106. "taz lenö vihma, vihmakarre on" (sateenkaari).

107. "toivoi vihma" (vihmakaari lupaa sadetta).

108. "vihma tibikkoi", "hinoa vihma tuhikkoi" (sateen ääniä).

109. "illast ku om pilves, sit tullo vihma" (sateen ennustamista).

110. "tulen voima oli" (ukkosella).

111. "tulda väyhkäjä, tullo ugojjyry" (ukonilma).

112. "tuli väyhähtäjjä" (salama välähtelee).

TUULI

1. tuulen on uskottu kuljettavan "pahaa ilmaa" pois.

2. pilvien on kerrottu olevan "tuulten kynsiä".

3. taivaalla asuvaa Varma-avaa (tuuli-emo) on pidetty yhtenä mordvalaisten seitsemästä tärkeimmästä jumaluudesta. Tuuli-emon on uskottu nukkuvan tyynellä ilmalla ja heräävän tuulen yltyessä. tuulen ujeltaessa emon on tiedetty kutsuvan lapsiaan ja pyryttäessä suojaavan ja piilottavan näitä. kovalla tuulella Tuuli-emoa on pyydetty herkeämään. emon lahjoiksi on viety ruokaa ja sulkia.

4. saamelaiset ovat kutsuneet tuulia nimin Lulle-biegga (etelätuuli, ajaa kylmän pois), Oarjes-biegga (lounastuuli, arvaamaton kylmä tuuli), Nuortti-biegga (itätuuli, tuo tauteja, lietsoo kylmyyttä) ja Davve-biegga (pohjantuuli, terveellinen kotituuli).

5. saamelaisilla on uskottu viheltämisen yllyttävän tuulta ja tuiskua (tuulen kieltä).

6. tuulenkynsien (ohuita pilvenjuovia) on uskottu osoittavan tulevan tuulen suunnan, tuulensormien (yksinäiset samansuuntaiset kirkkaat pilvet) ja untuvapilvien (piegka-tsuömirah) lupaavan selkeää säätä ja sateenkynsien (kuin tuulensormet mutta tummia) epävakaita ilmoja.

7. tuulen kääntymisen myötäpäivään on tiedetty tuovan selkeää säätä, vastapäivään sadetta.

8. saamelaiset ovat kutsuneet tuulenjumalaa Bieggaksi, Pioggiksi ja Piink-olmaksi (tuulen-vanha-mies). tuulta on pidetty tärkeänä koska porot kulkevat tämän mukaan. säänmuutosten on uskottu johtuvan tuulenmuutoksista (tuuli-miehen tekosia). Bieggalle on uhrattu aina kun on haluttu muutosta tuuliin (myrsky, porot vaeltaneet liian pitkälle). uhraaminen on suoritettu tuulisessa paikassa vaaran laella.

9. tuulen kaatamia puita on kutsuttu metsänhaltijoiden tieksi ja hääpaikaksi (tuulen ja metsän yhteydestä).

10. tuulta (tel, tol) on vaimennettu loihtemalla "tele, tele, pecid kulis" (tuuli, tuuli, isoäitisi on kuollut).

11. tuulen nostattaminen on tapahtunut viheltämällä.

12. pitkältä matkalta tulleita on kutsuttu tuulenmiehiksi ja tuulentuomiksi (tevjiv mort, telen vajema).

13. tuulten lepopaikan on uskottu sijaitsevan ural-vuorilla kivisessä pesässä (tel poz iz).

14. komien tuulia ovat olleet Lun-tev (etelätuuli), Voj-tev (pohjoistuuli) ja Ritivvoj-tev (luoteistuuli).

15. tuulenhaltijan on uskottu istuvan "auringon ja kuun rinnalla latvattoman puun oksilla" (lintuhahmoinen).

16. "tuule, tuule tuuliainen, nouse akka tuulemahan" (tuulen nostattamista).

17. "tulloo pakkane ku pohjatuul männee akkasa viereen" (pohjantuuli miespuolinen tai naisista pitävä nainen).

18. naispuolista pohjantuulta eli Vojpelia (pohjoinen korva) on pidetty yhtenä komien tärkeimmistä jumalista. jumalattaren pyhäkkö on sijainnut korkealla mäellä suuren koivun juurella. lahjoiksi Vojpelille on viety puisia kuvia, nahkoja, hopeaesineitä, kodin läheltä kerättyjä pikkukiviä ja simpukoita. simpukoiden on uskottu kuvaavan Vojpelin suuria korvia joilla tämä "näkee ja tietää kaiken".

19. tuulta on nostatettu sanoin "Tuulen ukko, Tuulen akka, tuulen entini emäntä, noissa tuulta tutkutointa, seäm mänyö meärätöintä", tyynnyttelty sanoin "Tuulen ukko, Tuulen akka, heitä tuules tuulomasta, viehkurit vetelömästä".

20. "miull on tuuli turvannain, ahavainen armonnain, kuin tuo tuuli tuulahtaa, sitten miulle turvan tuopi" (ahavainen=elinvoimaa ja toivoa antava kevättuuli).

21. tuulenjumala Bieggagallisin (bieggaolmmai) palvontaa on tavattu kaikilla saamelaisheimoilla. Tuulimiehen on uskottu saavan aikaan kovia tuulia ja raesateita ja heittävän niitä halutessaaan huodno aimo-nimisestä paikasta. Bieggaolmmainille on uhrattu korkeilla paikoilla ja tuntureilla.

22. setukaiset ovat pitäneet tasaista tuulta (tasast tuult) taivaanhaltijan pyhänä henkäyksenä.

23. udmurtit ovat uhranneet tuulelle (tel) rajuilmojen aikana (pyydetty rauhoittumaan).

24. merituulen puhallusta on pidetty pyhänä. tuulen aikaan on järjestetty uskonnollisia menoja.

25. tuulta on puhuteltu sanoin "nouse tuuli tuulemahan, ilman rinta riehumahan, kisko kivet, katko kannot, maasta mättähät tokaise" ja "tyynny tuule tuulemasta, ilman ranta riehkimästä, tyynny tyynnyteltäessä, kyllä mä sukusi tietän, tuolta oot taivosen navalta, pitkän pilven rannan päältä".

26. tyynellä säällä taivaalle muodostuvia ohkosia eli yhteen suuntaan osoittavia pilvenhattaroita on kutsuttu tuulenkynsiksi ja tyveä mistä saavat alkunsa tuulenpesiksi. ohkosen nähnyt on tokaissut "ilimanrinta rupes kuvattelemaan".

27. puihin muodostuneita tuulenpesiä on kutsuttu tuulentuviksi ja tuulenkouriksi. pesien on uskottu suojaavan taloa myrskyiltä (tuotu sisään suojeleviksi esineiksi). 

28. kolttasaamelaiset ovat pudottaneet puusta tuulenpesän rajuilmaa nostattaessaan (mille puolelle puuta sieltä tuuli). pesiä on kuljetettu tuulenjumala Biegga-galleksen (tuuli-ukon) uhripaikalle.

29. karjalaisia tuulen ja päivänsuuntia ovat olleet pohjanen eli pohjatuul ("kylmää vaikk se käis mistäkäsin") jota on kutsuttu päivättömäks pohjaseksi ja peäpohjaseksi ("pohjasess ei päivä asu"). pohjasta vastapäätä on ollut etelä eli suvtuul (puolpäivä). idän eli itäkoillisen (koillinjen) vastapäätä on sijainnut luue eli luuet eli luottuul. pohjoisen ja idän välissä on ollut päivännousu eli kesäpäivännousu (pohjankorva, poikkipohjanen, pitkusitä, moallinen). päivännousua vastapäätä on sijainnut lintuilma eli lintutuul (linnunnenä, lounatuuli, lounatpäivänen, poikkipäivänen, puolipäivänen, mertuul). pohjoisen ja lännen välissä on ollut päivänlasku eli kesäpäivänlasku (pitkuspohjanen, pitkusluote, pohjanluuet, pohjoskalto) ja tätä vastapäätä vesetelä (jeäetelä, pitkusetelä, rantasuvi, murkinapäivä). vesetelässä ollessaan on päivän tiedetty olevan "kakoillaan" ja paistavan "pitkinmaiseen".

30. obilaista tuulenhaltijaa on kutsuttu nimin Vat-junk, Vot-pop-ansux (tuuli-haltia-ukko) ja Vod-ike (tuuli-ukko).

31. myrskyn noustessa on käyty vatsalleen maahan ja "möristy kuin karhut". toivottaessa tyyntä ilmaa tai tietystä suunnasta puhaltavaa tuulta on ripustettu pala valkeaa kangasta koivuun.

32. vihuria ja tuulispäätä on kutsuttu obilla nimin Viti-pax ja Vot-pi (tuuli-poika). vihuria on pidetty "pienenä elävänä olentona" joka on mahdollista ottaa kiinni heittämällä tuulenpyörteeseen tuohivakka.

33. tuulta on puhuteltu sanoin "Tuulen ukko, Tuulen akka, tuulen entinen emäntä", "Tuuletar valea vaimo, herkeä hepajamasta" ja "nouse Tuuli tuulemahan, ahavainen ammumahan, ilman rinta riehumahan".

34. tuulia on kuvailtu sanoin "Ututyttö, ilman neito, takoja utuisen neulan, tuo tänne utuinen pilvi, lämmin sarka läikäytä", "Etelätär neiti nuori, iätä iästä pilvi, nosta lonkka luotehesta", "Suvetar valio vaimo, etelätär luonnon eukko, suka kultainen kuvoa", "Suvetar hyvä emäntä, neiti pilven lähimmäinen, maitoammehet avoa", "Iätär hyvä emäntä, luotehetar luonnon tyttö, neiti pilven päällimmäinen, käy yöt suka käessä" ja "Iätär hyvä emäntä, iätä iästä pilvi, laske päälle lainehien".

35. marit ovat kutsuneet pilviä pilvi-emoiksi (Pel-awa), pilven-neniksi (Pel-ner) ja pilven-harjoiksi (Pel-orza). pilville on viety juomauhreja ja näiltä on pyydetty suojelusta rankkasateilta. pilvien on uskottu olevan eläviä olentoja ("kuinka muuten voisivat liikkua") ja ymmärtävän ihmisten puhetta.

36. marien Tuuli-emolle (mardez-awa) on uhrattu uuden kuun aikaan järjestetyissä lehtojuhlissa ja myrskytuulten ja sairauksien aikaan. vuorimareilla haltijaa on kutsuttu Tul-jumeksi. Tuuli-emon on uskottu pitävän tuulia aisoissa.

37. "mee sie tuonne, kunne käsken, tuulen virmaan väkkeen, ahavaisen olkapäälle, tuonnehan mie kivut keritän, tuulen virmaan väkkeen, ahavaisen olkapäälle" (kipuja manattu tuulten vietäviksi).

38. etelätuulen hengen (suvetar, etelätär) on uskottu liikkuvan etelästä puhaltavan tuulen ja vesisateen aikaan.

39. virossa on ollut tuuliin ja näiden liikkeisiin erikoistuneita tietäjiä (tuule-targad).

40. "jos mie huolen täänkin huolen, kyllä tuulet toista tuovat, toista antaat ahavat" (tuulten uskottu tuovan huolia).

41. "tuuli tuopi tuuman peähän, tuuli tuopi, tuuli viepi" (tuulen tiedetty tuovan ja vievän ajatuksia).

42. komien tarinoissa maan on kerrottu syntyneen tuulen puhaltaessa pölyä alkumeren ylle. toisessa tarinassa alkuhenki Jen luo ihmisen savesta ja laittaa kuivumaan seinää vasten tuulen tuodessa ihmiseen hengen.

43. hantit ovat uskoneet tuulella olevan oma lilinsä eli elinvoimansa (liikkuu eli elää).

44. hantit ovat kutsuneet tuulen ja säänhaltijaa Wat-ikiksi (tuulen-vanha-mies). Tuulen ukon on tiedetty asustavan obin sivujoella ja olevan yksi syntymänjumalatar Kaltosin pojanpojista. ukkoa on pyydetty apuun myrskyjen ja kovien tuulien aikaan.

45. "pohjatuuli kasken poltti, suvituuli suoritteli, koillinen kovin porotti" (tuulien yhteydestä metsäpaloihin).

46. hantit ovat uskoneet myrskyjen ja salamoinnin syntyvän tuulenhaltija Wat lunkin ja pohjantuulen välisistä riidoista.

47. "pohjoine, maalline, koilline, ranta, suvi, töine, kaltaine ja luuveh" (karjalaisia tuulensuuntia).

48. sanan tuuli merkityksiä ovat olleet inkerin tulla (tuulla), karjalan tuulettoa (puhdistaa tuulen avulla), lyydin tul (tuulensuunta), viron tuul (mieliala, tuulensuunta), tuuline (tuulinen), liivin tuli (tuulinen), tuldo (tuulla), marin tul (myrskytuuli), komin tel (sää), hantin tea (myrsky) ja kantauralin tuxli (sulka).

49. "pakkanen, puhurin poika, koman ilman höyhelöinen, läksi merta kylmämään, lahet kylmi, lammet kylmi, eipa merta kylmännynä" (pakkasta pidetty puhurin eli kylmän tuulen poikana).

50. "tulit sie tuulen teitä myöten, oravan rattoo myöten" (puiden latvoja pidetty tuulten ja oravien teinä eli ratoina, vrt. linnunrata).

51. "pakkanen puhurin poika, älä kylmää kynsijäin, älä visko vihojais, älä kylmää kynsijäin, älä jalkojain palenna, älä jäähytä jäsenijäin" ("myö lapsena luvettiin kun sormia alkoi palentaa").

52. selkupit ovat pitäneet nopeasti yltyvää tuulta (mergenni) "kohtaloa muuttavana".

53. tuulenpyörrettä (mergi palco) seuraamalla on ajateltu voitavan siirtyä olevaisuudesta toiseen.

54. selkupit ovat uhranneet tuulenhaltijalle (Mergij loz) selkeää päivää toivoessaan.

55. tuulen yltymistä on pidetty vahingollisten henkien (loz) saapumisen merkkinä.

56. selkupit ovat kutsuneet itätuulta "tuuleksi-joka-tulee-kiviseltä-puolelta".

57. "mist illal irvistää, sielt aamul tuuloo", "ehtoorusko tuulen nostaa" (tuulen ja ruskon yhteydestä).

58. "ei se ualto tuuleta nouse" (tuulen ja aaltojen yhteydestä).

59. "itäpölly kun tuli ain se vei tonne merel" (itätuuli).

60. "tulloo pakkane ku pohjatuul männee akkasa viereen" (tyyntyy yöksi).

61. "tuala pohjasen taivahalla on niin kirkas akkuna eiköhän sieltä pohjanen puhalla ennen pitkää" (pohjantuuli).

62. "ei alahaal nii kovaast tuule ko ylähääl mättähääl" (tuuliset paikat).

63. "tuul ei asetu enneko sattoa" (tuulen ja sateen yhteydestä).

64. "emäpohjosesta tuulloo", "ompa oikein emäpohojanen" (raju pohjoistuuli).

65. "tuala pohjasen taivahalla on niin kirkas akkuna eiköhän sieltä pohjanen puhalla ennen pitkää" (pohjantuuli).

66. "mist illal irvistää, sielt aamul tuuloo" (pilvien ja tuulen yhteydestä).

67. "ei se ualto tuuleta nouse" (aaltojen ja tuulen yhteydestä).

68. "van onhan se aivam erimakunen ilima kun peäpohjosessa on tuuli" (pääpohjoinen).

69. "se on tullup pohjaseruosthe lehttee" (ruska pohjantuulen aikaan saamaa).

70. "etelästä jos tuulommaar ruppee ni kohta tulloo leuvvommat siät" (lempeä etelätuuli).

71. "kylymeä se om pohojatuul" (pohjantuulen luonto).

72. "lintutuuleks sanotaa luotettuulej ja etelätuulev välis olevaa" (tuulien nimiä).

73. "ai ku ahhava ilma tänä pä" (kuiva kevättuuli).

74. "ajoi tulda tunduma, ahavoja arvoima" (tuulen tuntijat).

75. "tuli puhhu edeläst" (etelätuuli).

76. "tualda pule on vähäizen tulen hengi" (tuulen henki).

77. "pikkarain tuleh höngö on iäst", "nin on tyni ilma jod et tijjä mist polest on tulen höngö" (tuulen hönkö).

78. "pen tuli nosta karrehen" (kare=pieni laine).

79. "kirmiä pohjatuli" (kirpeä pohjoistuuli).

80. "pohjane on lounale vasta" (pohjantuuli ja lounatuuli).

81. "mödäizel tulel oh hyvä seilada" (myötäinen eli myötätuuli).

82. "miä tulim perin tulda" (myötätuuleen).

83. "tuli tulem puhalloz" (tuulen puhallus).

84. "tuli puhui kovast" (puhuva tuuli).

85. "tulest ut tuld, tule mä" (tuulen tuomat sairaudet).

86. "pohjaizest puhhu vinkiä tuli" (kylmä ja kuiva tuuli).

87. "penel tulel merem pinda virehti" (tuulen vire).

88. "ku tullo vihkura, kaik putki painud" (vihuri).

89. "merest ain viherzi villiädä" (viileä merituuli).

90. "välistä tulahtajja jolakka" (jolakka=kylmä tuuli).

LINNUNRATA

1. tähtitaivas on ymmärretty taivaallisena hirvenmetsästyksenä (hirvi, jälkiä, metsästäjä).

2. tähtien on uskottu olevan onnellisten ihmisten sieluja jotka "parveilevat kuin ampiaiset".

3. tähtiä on pidetty jälleensyntymistä odottavien esivanhempien sieluina.

4. aamutähdistä on katsottu tulevan päivän onnea (kalaonnea, metsäonnea).

5. joutsenen tähtikuvion on uskottu johdattavan linnut pois syksyisin.

6. tähtien on uskottu olevan taivaallisia poroja tai porojen jälkiä.

7. tähtiä on pidetty "maan kivinä".

8. tähdistä on mainittu erikseen kointähti, ehtootähti, pyrstötähti, lapin otava, suomen otava, talvenrata, seulavainen ja pohjantähti.

9. tähtitaivasta on kutsuttu sarvaaksi eli suureksi hirveksi.

10. tähtien näkymistä seitsemänä perättäisenä iltana on pidetty hyvänä merkkinä ja toiveen toteuttajana (harvinaista).

11. tähtikuvioista on mainittu erikseen kesätähti, väinämöisen viikate ja rian seula.

12. tähdenlentojen on uskottu johtuvan "taivaan rakoilusta".

13. tähdenlennon aikana on uskottu voitavan nähdä pilkahduksia ylisestä ja taivaanhaltijoista (hyvää onnea).

14. "piäniä tähtiä vallar ryppääsä ja niit oli paljo" (riianseula).

15. saamelaiset ovat kutsuneet pohjantähteä (tavve-nästi) pohjannaulaksi (poahi-nävl), napatähdeksi (nahppe-nasli) ja maailman patsaaksi (alm-tsuold). tähti on ymmärretty napana jota muut taivaankappaleet kiertävät.

16. otavan tähtikuvion (tävgäh, tasl, juvs, jouset) hännän on uskottu olevan pohjantähteen kiinnitetty.

17. saamelaisten tuntemia tähtikuvioita ovat olleet oagguh eli onkijat (väinämöisen vyö, kolme tähteä orionin vyössä), kalla-pardnih eli äijänpojat (ajomies, capella ja perseus), sarva-kalba (hirven sarvikilpi), sarva-tsoarvih (hirvensarvet, kassiopeia), tsuöigih (hiihtäjät tai hirvenhiihtäjät, kaksoset) ja nieida-keärrih (neitokäräjät, seulaset).

18. tähtikuvio seulasten tähtien määrästä on laskettu jäljellä olevia elinvuosia (syksyllä seulasten näkyessä ensimmäistä kertaa).

19. saamelaiset ovat kutsuneet linnunrataa nimellä lodde-rähttis (linnun-ratas).

20. iltatähden (kuovso-nästi) laskun on uskottu aloittavan henkien ajan jonka kointähden eli aamutähden nousu lopettaa. iltatähden kirkkaudesta on ennustettu. kointähden noustessa on sanottu "muistipa tähti minuakin, toi päivän muassaan".

21. syksyllä ensimmäisen kirkkaan tähtitaivaan nähdessään on saamelainen metsästäjä pyytänyt tähdiltä pyyntionnea.

22. vuodenvaihteeseen sattunut kirkas tähtitaivas on luvannut hyvää hillavuotta, pilvinen hallakesää.

23. tulosen (tuladz, tähdenlento) on uskottu ennustavan säänmuutosta tai tulosuunnastaan saapuvaa pyryä.

24. saamelaiset ovat uskoneet taivaallisen poron eli sarvvan (cassiopeia, perseus, auriga, pleiades) olevan gallabartnien eli kallan poikien ("suksien keksijät", kolme tähteä orionin vyössä) takaa-ajama.

25. saamelaisten tuntemia tähtiä ovat olleet galla (sirius), cuoiggaheaddjit eli hiihtäjät (gemini, castor, pollux), boahji (ursa minor), favdna (arcturus), favdnadavgi eli favdnan jousi (ursa major) ja kalastajat (orionin tähdet).

26. kolttasaamelaiset ovat kutsuneet isoa karhua nimellä juuse ja juukks-taast (jousi, jousitähdet), merisaamelaiset nimellä vanca (vene).

27. pleiadesta on kutsuttu vanhaksi naiseksi (boares ahkku). vanhan naisen koirineen on tiedetty ajavan takaa taivaallista hirveä sarvasta (kiinni saaminen=maailman loppu).

28. favdnan tähtikuvion on kerrottu metsästävän sarvasta ja pohjantähteä (boahji, boahjenasti). favdnan osuessa pohjantähteen on taivaan uskottu putoavan.

29. saamelaiset ovat kutsuneet linnunrataa (lodderaidalas) lintujen tikapuiksi. muuttolintujen on uskottu lentävän lodderaidalasta pitkin barbmuun eli paikkaan missä maa ja taivas yhtyvät.

30. merisaamelaisilla linnunrataa on kutsuttu lumitieksi (muohtabalggis).

31. tähdenlentojen ja kirkkaiden tähtien on tiedetty lupaavan hyviä ilmoja, hedelmällisyyttä ja runsasta hillasatoa.

32. otavasta on ennustettu sen mukaan kuinka monta tähteä on voitu nähdä kerralla (enempi parempi).

33. pohjantähteä on kutsuttu nimellä pohjoisen peränaula (naula myöhäinen lainasana).

34. linnunrataa on kutsuttu "hirveä-ajavan-miehen-jäljeksi" (aurinkosarvista hirveä).

35. "otava se on ollu aamula, se on nousinaika siit" (tähtien mukaan elämistä).

36. "rivvoo ilmaa aavistaa ko pohjanen kovim pallaa" (pohjanen=revontulet).

37. uutta kuuta lähimpänä olevaa tähteä on kutsuttu orjatähdeksi (koska seuraa kuuta).

38. "onko oikein otava, taiten taivas kirjutettu, meien maien merkkilöillä, meien taivosen tavalla" (joka perheellä oma taivas, omat tähdet).

39. tunnettuja tähtikuvioita ovat olleet kalevanmiekka, väinävyö tai väinäväiset (orionin vyö), ajokoirat, karhunvartijat, jänis, kalevanporras tai kynnys, ajomiehet (sarva eli capella, pieni koira, iso koira), sarvankalpa, kalevan tähti (sirius), iso käärme (leijona), sata seivästä mäellä (neitsyen tähdistö), kuutolan kujat (tähtijonojen muodostama kuja jota kuun on uskottu kulkevan), pieni karhunjalka, iso karhunjalka, päivölä (orion), seulaset tai väinämöiset, kaksi kavetta ja kolme luonnotarta (pikku karhu), karhun kirjokartano tai kirjokansi (karhun tähdistön muodostama kivin aidattu talo) ja kolmoset tai kolmitähti.

40. saamelaisten tuntemia tähtiä ovat olleet gallagas-dolla (noidantuli), kallaka jussa (kalevan usva), galles (sirius), äijän pojat (orionin vyö), äijän poikien verkot (kaksi tähteä orionin vyön alapuolella) ja äijän vällyt tai äijän lapset (seulaset).

41. hantien tähtitieteessä taivaallisen peuran ovat muodostaneet perseuksen ja kassiopeian tähtikuviot, karhun metsästäjineen otava ja orion.

42. tähdenlento on tietänyt myrskyä tai lumipyryä.

43. saamelaiset ovat kutsuneet aamutähteä guovssonastiksi (guovssu=sarastus, nasti=tähti). aamutähteä on pidetty auringon lähettiläänä. tähti on esiintynyt pyhinä pidettyjen noitarumpujen kalvoilla yhtenä kahdeksasta nimetystä tähtikuviosta.

44. tärkeitä taivaankappaleita (oikiettähet) ovat olleet kolminaiset tähet (joista katsottu aikaa), otava, koirien kähermä (paljon pieniä tähtiä), koitetähti (venus), linnunratas ja lapin otava (viisi tähteä).

45. mordvalaiset ovat kutsuneet tähtikuvio vaakaa korennoksi.

46. udmurtit ovat palvoneet tähtiä (kizili), taivaankaarta (vu-juis, veden juoja), linnunrataa (kir-dzadzeg sures, villihanhien tie) ja pilviä (pilem).

47. tähtiä on ajateltu eläinten papanoina ja lapsina.

48. seulavaisten pientä kiekeröä on kutsuttu tähtipuskaksi.

49. obinugrilaisten tähtikuvioita ovat olleet n´ox (hirvi), kuren-voje (jalkainen-eläin), ene-voje (suuri-eläin), pupi (karhu), päätön-kurki, al´vin (kolmikohoinen verkko), hirveä-ajavat-miehet, satumiehen-vöinen-tuppinen-nippu, parnenin-perhe ja mos-xumin (mos-miehen) perhe.

50. itään päin lentävän tähden on tiedetty enteilevän lapsen syntymää, länteen päin kuolemaa (päivänsuuntia).

51. marit ovat kutsuneet tähtiä Suder-awoiksi (tähti-emoiksi) ja linnunrataa kombe-korneksi (hanhen-tieksi).

52. jousimiehen tähtikuviota on kutsuttu ampujaksi ja ambujaksi.

53. hantit ovat pitäneet pohjantähteä taivaan keskipisteenä joka liikkuu "ihmisten ja maan liikkeiden mukaan".

54. hantit ovat nähneet otavan tähtikuviossa hiihtävän metsästäjän ajamassa takaa kuusi tai kahdeksanjalkaista hirveä. kuviosta on ennustettu säätä ja tulevia vuodenaikoja.

55. saamen kielen sana juoksa on tarkoittanut jousta, sateenkaarta ja otavan ja orionin tähdistöä.

56. hantit ovat pitäneet tähden (xos) lentoa enteenä sukulaisen kuolemasta, tähtiä taivaallisten puiden juurina ja tähtien tuikkimista enteenä sään muuttumisesta tai lähdöstä uuteen leiripaikkaan.

57. saamelaiset ovat kutsuneet siriusta kalevan eli äijän tähdeksi (galla, boares-galla, vanha äijä), seulasia galla-rouggoksi (äijän vällyt) ja orionia kalevan miekaksi.

58. obinugrilaiset ovat pyhittäneet luvun seitsemän otavan eli sarvaksen mukaan (taivaallinen hirvi).

59. saamelaiset ovat kutsuneet pohjantähteä nimin boahje ja boaihe (pohjannaula=boje-nawle).

60. liiviläiset ovat kutsuneet pohjantähteä nimellä puoi-naggol (naula-pääte tähtien nimissä myöhäistä lainaa).

61. mansit ovat kutsuneet linnunrataa muuttolintujen tieksi, hiihto-laduksi ja hirven-jahdin-tieksi.

62. mansit ovat pitäneet otavaa 6-jalkaisena hirvenä ja seulasia (pleiades) hanhenpoikasten pesänä.

63. mansit ovat nähneet taivaalla hirven tähden, tarunomaisen mos-miehen hiihtoreitin (koivujen maasta jäämerelle) ja mos-miehen perheenjäsenet (koko perheellä omat tähdet).

64. "kissan otava, siinä on 7 tähtee, kun ei enempi. se näkyy suvesta päin, se muun otavan mukaan kiertää. sen kun näki, niin tiesi, minkä verta yötä on. lapin otava ja väinämöisen viikate on yksi. linnun rata kun on hyvin täysi sankka, niin sitte tulee purut, minkä sataa, niin se harvenoo se linnun rata" (karjalaista tähtitietoa).

65. "oikein on otava tehty, taiten taivas kirjotettu, kaik on siihen linnut luotu" (linnut=tähdet, lintuja muistuttavat tähtikuviot, lintujen rata).

66. sanan tähti merkityksiä ovat olleet tähtimö (stellaria), karjalan teähti (täplä), lyydin tiähti (merkki), viron täht (merkki), täheline (tähtinen), liivin ted (jälki), saamen daste, tietta (merkki, rasti), mordvan teste, tästä (tuntomerkki) ja marin tisto, tiste (merkki).

67. selkupit ovat ajatelleet linnunrataa taivaan läpi virtaavana "kivisenä jokena" joka kääntyy maahan päin ob-joen kohdalla.

68. selkupit ovat pitäneet orionin tähtikuviota sankari ichchen kuivumaan nostamana verkkona (iccen nagur qasij ponyi, ichchen verkko jossa kolme kohoa).

69. seulasia on kutsuttu nimellä noj porit (jäniksen papanat).

70. suuren karhun tähtikuviota on pidetty sankari ichchen takaa-ajamana taivaallisena hirvenä (icce pänyim noyat). pienempiä tähtiä on kutsuttu ichchen nuoliksi (iccen tissela).

71. selkupit ovat pitäneet tähtiä (qesqasajla) hämähäkin hahmoisina pyhää puuta pitkin taivaaseen nousseina kuolleiden sieluina (vrt. uskomukset hämähäkkien pyhyydestä).

72. tähtiä on ajateltu "taivaallisina ihmisinä".

73. aamulla nähtyä otavaa (selkupin kala) on pidetty "alasssuin käännettynä kauhana".

74. selkupit ovat kutsuneet suuren karhun tähtikuviota midaraksi (nuorempi-veli-vanha-mies).

75. selkupit ovat ajatelleet linnunrataa (nyn it wetti) taivaanjumala Nomin pojan Nun ijin suksien jälkinä (jäätyi kuoliaaksi metsästysreissulla), poikaansa etsimään lähteneen Nomin jälkinä tai Nun ijin pohjantähteen kuivumaan ripustamina verkkoina.

76. linnunrataa on pidetty Vanhan-taivaallisen-naisen (ilinta kota) polttaman tulen savuna (asuu taivaan seitsemännessä kerroksessa).

77. selkupit ovat kutsuneet suuren karhun tähtikuviota taivaalliseksi hirveksi (päqqi), hirven aitaksi (peqil pori), kauhaksi (kala, otava), kaukaiseksi tähdelliseksi vesistöksi (qisqäl porä) ja taivaanjumala Nomin hengeksi. taivaallisen hirven on ajateltu "kantavan kuuta sarvissaan".

78. tähtiä (qisqä) on pidetty taivaan ensimmäisessä kerroksessa kasvavien puiden juurina (eivät näy kesäisin koska "tällöin ylisessä ankara lumimyrsky").

79. selkupit ovat kutsuneet pohjantähteä taivaan keskitähdeksi (nutqi l qisqä) ja tähtien pyhäksi aitaksi (qisqäl pori).

80. selkupit ovat pitäneet orionin tähtikuviota (sombla soqlat cu, viisi-nieminen-maa) tarunomaisen kotimaansa ja siellä kuolleiden ihmisten ilmentymänä (kämmenen muotoinen saari joka tuhoutui maanjäristyksessä tai tulivuorenpurkauksessa).

81. linnunrataa kutsutaan linnuntieksi, sirkuntieksi, kurjentieksi, taivaanvirraksi, lintujen portaaksi (parbmu-maa), sorsien tieksi ja villihanhien tieksi.

82. lintujen ajatellaan lentävän linnunrataa pitkin "kesäiseen lintukotoon".

83. otavan kahta tähteä kutsutaan "taivaallisen hirven silmiksi".

84. mansien mukaan linnut lentävät talveksi "tuulen heiluttaman taivaanäären" takana sijaitsevaan talvimaahan (morti-ma).

85. hantit kutsuvat pohjantähteä hirveksi.

86. "siitä otethan alankoyölä talvem merkkiä" (linnunradasta pimeän kuun aikaan).

87. "tähtiä asuu taihvala" (tähtikoti).

88. "ehtotähti näkkyy iltasella auringollaskulla" (iltatähti).

89. "ehtoste nouse ehrantäht ja laske ko päevä koi loppu", "ehrantähti taitaa näkyä länneltä", "ehlantähti ehtoolla, kointähti aamulla, ne oli kirkkaammat tählet" (ilta ja aamutähti).

90. "ehtootähti jo vilikuttelee taivaalla" (vilkuttaa).

91. "eläirrata liikkuu toisten tähtiem mukana" (eläinten rata).

92. "taisi tulla pysyvät kylymät ko tähäret elää" (elävät tähdet).

93. "siitä otethan alankovyölä talvem merkkiä" (linnunradasta).

94. "syksypeä on sileä, kevätpeä on kahenhoaruvaenen" (linnunradan muutoksista).

95. "tätä iltatähtiä sitä ne hajetti aina poikasilla" (vanhat miehet iltatähden paikkaa).

96. "ja siz on vil händä takkan vähhäin kovera" (otavan häntä).

97. "händätähti" (otavan viimeinen tähti).

98. "pimiäl ku mänti ni sidä suvaisit kaik katsoa" (otavaa yötaivaalla).

99. "sin on kerräjän keppi" (kolme tähteä peräkkäin).

100. "koirankärhiäin se oli yks, yhes tyrnygäz nim paljo tähtilöjä" (rykelmä pieniä tähtiä).

101. "kärengi" (seulaset).

102. "neljä tähtiä nurgide" (otavassa).

103. "pohjatähti ja ottava paistavad" (yötaivaan valoja).

104. "pen-ottava" (pikku otava).

105. "nyt säkkehed lasko maha" (säkeneet, tähdistä leviävät valot).

106. "taivaz alka tähettyä" (tähettyminen).

107. "se tähti va hehkui ni gu tuli" (kirkas tähti).

108. "kolmest tähest on händä, se on ottava" (otavan häntä).

109. "vis tähtiä, onks se viz vai kuz vai seitsämän tähtiä" (otavassa).